Vanheneminen on kultaa
Huomenna on sitten odotettavissa se päivä, jolloin ikää tulee taas vähän lisää. Ihan pikkaisen vain - vuosi, kuten aina ennenkin. Matkamittariin tämän vuoden aikana ei ole hirveästi tullut maileja tai kilometrejä. Hupsahtanut kuin varkain taas vuosi lisää, joten paineet jonkinlaisen sapattivapaan pitämiseen ovat melkoiset.
Ensi vuonna sitten.
Lauantaina olisi tarkoitus lähteä taas baariin. Kuikasta aloitettua iltaa klo 19 voidaan pitää syntymäpäiväkesteinäni. Omat pullot mukaan ja sitärataa.
Oikeasti fiilikset on nyt sellaiset kaksituntisten yöunien jälkeen, että tekisi mieli lyödä ensimmäistä, joka tulee sanomaan jotain. Töissä kun vielä sanomiset on yleensä sellaisia, että jotain on pielessä ja minulle kerrotaan siitä siksi, että korjaisin asian. Jos jotain korjaan, niin tänään nillittäjien nenät.
Onneksi ennakkovaroitus on kiirinyt siitä, että olen tänään kuin perseeseen ammuttu karhu. Kaikki ovat hiljaisia kuin hiekkasukat.
Kirjoittanut: Jarkko at 25.07.05 11:56
* * *
Visukinttu
heinäkuu 25, 2005

Kirjoittanut: Jarkko at 25.07.05 11:56* * *
23?
Kommentoija: oopa at 25.07.05 17:38* * *
Hyvä. Noin sitä piristetään kanssapolkkaajia!
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 25.07.05 19:19* * *