Maanantaikutonen goes creative
Maailma on järkkynyt suunnassa jos toisessakin, joten tällä kertaa maanantaikutonen pyörii maailmankaikkeuden suurimmissa kysymyksissä - heti selluliitinpoiston ja hakaneulojen keksijän jälkeen. Eli pidemmittä puheitta, koko maailma kuudessa kysymyksessä.
(I): Uskotko darwinismiin vai raamatulliseen luomiskertomukseen?
Molempiin. Jumala loi naisen ja mies polveutui apinasta.
Vakavasti ottaen, uskon lähes sataprosenttisesti lajievoluution vaikutukseen maailman kehittymisessä siihen, millaisia me nyt olemme. Evoluutio tosin jatkuu, joten on ihan mielenkiintoista tietää, millaiseksi ihminen on kehittynyt parin miljoonan vuoden kuluessa. Ihminen toisaalta on jo nyt luonut itse ympärilleen maailman, joka muokkaa meitä tahdoimme sitä tai emme. Pieni humanisti minussa haluaa silti uskoa, että ihmisellä on myös vahva sielu. Paratiisiin tai luomiskertomuksen Aatamiin, Eevaan, käärmeeseen ja omenaan en usko pätkääkään.
(II): Jumala loi tarinan mukaan maan kuudessa päivässä ja seitsemäntenä Hän lepäsi. Jos sunnuntaivapaita ei olisi vielä ollut tai Pomo olisi voinut tehdä vähän ylitöitä sisään, niin sano neljä asiaa, mitä meillä vielä olisi?
Israel olisi sijoitettu jonnekkin eteläiselle tyynelle valtamerelle saareksi. Ihmisissä olisi vielä kolmaskin sukupuoli, joka olisi syntynyt naisen lonkkaluusta. Puulaji, jonka lehtiä pureskelemalla voisi parantaa krapulan. Isot kaupat, jotka voisivat olla auki 7 päivää viikossa myös suomessa ilman nillittämistä.
(III): Onko muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
Joku voisi väittää, että miksi olisi, kun täälläkään ei ole, mutta tottakai on. On varsin kapeakatseista ajatella, että miljuunan muun planeetan joukossa ei olisi yhtään muuta planeettaa, missä ei olisi kehittynyt elämää eri muodoissaan. Jos - tai kun näin kerran on, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että siellä välttämättä oltaisiin kehitytty pieniksi harmaiksi miehiksi lentävissä lautasissa. Todennäköisempää - ja varmasti yleisempää on, että näillä planeetoilla ollaan jossain tohvelieläinten kehitysvaiheessa tai käydään debaattia siitä, onko muualla älyllistä elämää.
(IV): Maailmassa on paljon todella pahoja asioita. Jos kuitenkin pysytään pikkumaisina, niin mitkä ovat niitä pieniä suuria asioita, joita ei olisi pitänyt koskaan kehittyä.
Hyttyset, Bonnie Tyler, ruotsalaiset kansallisruoat, tupeeratut kampaukset, sukkahousuhevi, autoilijoiden fasistinen pahuus, eläinkuosit naisten vaatetuksessa, ajatus lehmien keinosiemennyksestä ja Renaultin autot.
(V): Maailmassa on paljon mukaviakin asioita. Minkä asioiden olemassaolosta olet erityisen tyytyväinen?
Naisten orgasmiherkkyys, puhumattomuutta kestävä ystävyys, samuraileffat, tammipuu, froteepyyhkeet, wc-pönttöjen muovirenkaat, vyöt, Oakleyn aurinkolasit.
(VI): Miten itse olet tehnyt maailmasta paremman viimeisen viikon aikana?
Voisinpa sanoa, että soveltamalla käytännössä naisten orgasmiherkkyyttä, mutta kai sillä miten ennenkin, eli joka päivä pitää pyrkiä saamaan yksi ihminen hymyilemään. Edes vahingoniloisesti.
Kirjoittanut: Jarkko at 25.07.05 01:03
* * *
Visukinttu
heinäkuu 25, 2005

Kirjoittanut: Jarkko at 25.07.05 01:03* * *