heinäkuu 6, 2005

Bryssel


Kerrassaan loistavaa tulla kotiin. Tuntuu, kuin olisi matkannut vähintään kolme päivää, ellei neljä, muttakun sitten tunteja laskee, niin alle kaksi vuorokauttahan siellä reissussa tuli oltua. Varsinainen pikavisiitti siis.

Reissu itsessään meni varsin hyvin. Belgialaiseen keittiöön tutustuminen oli varsin palkitsevaa, kuten usein ulkomailla sikäläisiin ruokalajeihin perehtyminen onkin. Nyt pitäisi vain kokeilla niitä paahtovanukkaita, mansikkaunelmia ja gratinoitua mozzarellaa jossain välissä. Ihmettelin vielä maanantaina kuullessani, että McDonalds ei ole pärjännyt Belgiassa kovinkaan hyvin, kunnes myöhemmin tajusin, ettei paikan ruoassa ei vain ole tarpeeksi rasvaa tai sokeria.

Eniten reissaamisessa ärsyttää lentäminen. Juuri siksi, että pelkään lentämistä. Koskaan en lentokoneeseen astumista ole joutunut lykkäämään asian vuoksi, mutta se jännitystila vaan alkaa sillä samalla hetkellä, kun kone liikkuu ja loppuu kuin koneen liikkuminenkin. Historia tosin tuntee muutamia hetkiä, jolloin allekirjoittanut on jopa nähty koneessa nukahtaneena, jota voidaan pitää varsinaisena osoituksena todella, todella kovasta väsymyksestä.

Mitä taasen EU-kapitaalielämään kuului, oli oma havaintoni tuossa kaupungissa se, että edelleenkin valtaapitävien keskuudessa tuntuu olevan jonkinlaiset sukupuolijaottelukerhot varsin voimissaan. Lähes aina kun jossakin törmäsi jonkinlaiseen multinationaaliseen keskustelurinkiin, niin naisia ei ollut lainkaan paikalla. Sitten muualla törmäili aina parilliseen määrään jakkupukuisia naisia. EdUstajia ja assareitahan siinä. Kai siellä duunit kuitenkin hyvin tehdään. Toivottavasti.

Olo tuntuu vähän kanaemomaiselta. Duunissa kaikki on varmaan pystyneet tekemään työt ilman meikäläistäkin, mutta silti pitää kantaa huolta. Omaksi (ja usein muiden) harmiksi kun ajatusmaailmani on rakennettu sellaiseksi, että pidän liian automaattisesti muita ihmisiä (ja varsinkin alaisiani) tyhminä. Mitä ihmiskunnan tasolla tähän ajattelutapaan tulee, niin valitettavan usein tunnen olevani oikeassa.

Kotona muuten odotti naisen kädenjälki. Kaikki paikat oli siivottu ja keittiön pöydälle jätetty lappu "järjestele paikkoja ihan oman maun mukaan", tuotti tulokseksi wc-istuimen nostetun renkaan, sekä tarkalleen 1,5 millimetriä toisistaan sijaitsevat kaukosäätimet sohvan vieressä.

Luxusta.

[Edit: voi v-tun k--vät! huomasin missanneeni ykköseltä leffan State and Main.]

Kirjoittanut: Jarkko at 06.07.05 00:17

* * *

Kommentteja:

Toi sun maksullinen naisesi on kyllä joskus mulle liikaa.
Lainaa joskus :)

Kommentoija: jukka at 06.07.05 11:26

* * *

Ähä ähä. Osta oma. Jos sä olet hirrrrveän kiltti koko ajan mulle, niin mä voin hankkia sulle sellasen ens synttäreilles. ;)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 06.07.05 16:13

* * *

Heh, lentäminen on parasta! Pitääkö joskus pitää sulle kurssi aiheesta "miten nautin nousuista, laskuista, sekä ajasta niiden välillä"?

Belgia on myös hyvä. Todella hyvä.

Kommentoija: Tiia at 09.07.05 11:11

* * *

Many thanks!

Kommentoija: Sexleksaker at 29.01.07 20:31

* * *

Post a comment









Remember personal info?