Achtung Spitfire!
Tuossa puolenyönmaissa ajattelin vakavasti käyväni sänkyyn lukemaan. Jonossa olisi parikin hyvää kirjaa, muunmuassa Brian Urquhartin A Life in Peace and War.
Sitävastoin katselin illalla tallennetun elokuvan Pilviin Piirretty. Kyseessä on melko uusi tsekkiläinen leffa, joka kertoo toisessa maailmansodassa Englantiin pakenevista tsekkilentäjistä ja siitä, millainen kohtalo heitä odotti sodanjälkeisessä kotimaassaan.
Olen aina ollut jokseenkin viehättynyt ihmiskohtaloista. Yleensä sellaiset harmittavan pessimistiset dokumentit ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia. Sellaiset, missä harvat saavat elämälleen hollywoodmaisia hetkiä tai jossa ihmisiä kuolee kärsimysten saattelemina. Elämää kaikkein raadollisimmillaan siis.
Kaipaisin taas pitkästä aikaa pitkäjänteistä väittelytoveria historiasta ja siitä, millaiseksi ihminen on omaa historiaansa muokannut nimenomaan sodan ja väkivallan kautta. Ihmisen historiahan on sodan historiaa, eikä maailmassa kovin moni rauhan vuosi ole todellisuudessa tuonut hirvittävästi mitään merkittäviä kehitysaskelia. Ei välttämättä mikään kaikkein hedelmällisin tai viihdyttävin keskustelunaihe.
Todennäköisesti juuri tällaisista asioista johtuen, jotkut ihmiset pitävät minua ehkä hiukan pelottavana. Se yhdistettynä ammattiini - tai pikemminkin sen toimintakenttään, vaikuttaa varmasti joidenkin minua paremmin tuntemattomien ihmisten ajatteluun siitä, millainen olen tai mitä voin ajatella erilaisista aiheista. Lisämaustetta tähän antaa se, että en pidä itseäni hirvittävän avoimena persoonana.
Tough shit. Ehkä bloggaaminen ei anna meistä ihmisistä sitä ainoata oikeata mielikuvaa?
Kirjoittanut: Jarkko at 26.06.05 02:56
* * *
Visukinttu
kesäkuu 26, 2005
Achtung Spitfire!
Sitävastoin katselin illalla tallennetun elokuvan Pilviin Piirretty. Kyseessä on melko uusi tsekkiläinen leffa, joka kertoo toisessa maailmansodassa Englantiin pakenevista tsekkilentäjistä ja siitä, millainen kohtalo heitä odotti sodanjälkeisessä kotimaassaan.
Olen aina ollut jokseenkin viehättynyt ihmiskohtaloista. Yleensä sellaiset harmittavan pessimistiset dokumentit ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia. Sellaiset, missä harvat saavat elämälleen hollywoodmaisia hetkiä tai jossa ihmisiä kuolee kärsimysten saattelemina. Elämää kaikkein raadollisimmillaan siis.
Kaipaisin taas pitkästä aikaa pitkäjänteistä väittelytoveria historiasta ja siitä, millaiseksi ihminen on omaa historiaansa muokannut nimenomaan sodan ja väkivallan kautta. Ihmisen historiahan on sodan historiaa, eikä maailmassa kovin moni rauhan vuosi ole todellisuudessa tuonut hirvittävästi mitään merkittäviä kehitysaskelia. Ei välttämättä mikään kaikkein hedelmällisin tai viihdyttävin keskustelunaihe.
Todennäköisesti juuri tällaisista asioista johtuen, jotkut ihmiset pitävät minua ehkä hiukan pelottavana. Se yhdistettynä ammattiini - tai pikemminkin sen toimintakenttään, vaikuttaa varmasti joidenkin minua paremmin tuntemattomien ihmisten ajatteluun siitä, millainen olen tai mitä voin ajatella erilaisista aiheista. Lisämaustetta tähän antaa se, että en pidä itseäni hirvittävän avoimena persoonana.
Tough shit. Ehkä bloggaaminen ei anna meistä ihmisistä sitä ainoata oikeata mielikuvaa?
Kirjoittanut: Jarkko at 26.06.05 02:56* * *
huva
Kommentoija: kaitsu at 07.10.05 14:14* * *