kesäkuu 18, 2005

To meet or not to meet

Vielä neljän aikaan iltapäivällä olin ihan varmana osallistumassa Kallion Blogimiittiin. Kaksi tuntia myöhemmin olin valmistautumassa hakemaan siskoani sairaalasta viedäkseni hänet kotiinsa. Toisella käsi paketissa - eihän se olisi voinut Porvooseen asti itse ajaa. Ohimennen sairaalaan ajellessani kävin Toverissa katsomassa, että kuinka paljon provinssiviikonloppuna ihmisiä oli vaivautunut paikalle.

Vallan moni oli. Eräskin nimeltämainitsematon oli löytänyt kaljuksi ajamisen ihanat puolet. En olisi uskonut. Kertakaikkiaan.

Sen noin kymmensekuntisen, mitä ehdin käydä miitissä kääntymässä, aikana ehdin oikeastaan käydä kaikki normaalin baari-illan tunnetilat läpi, joten oikeastaan fiilis on varsin ok. Kotiintultuani mietin vielä muutamaan kertaan, kannattaisiko sinne tuppautua, mutta päätin toisin. Ilta tuli vietettyä sitten John Waynen ja puhelimen kanssa.

Juhannus sai tänään ensimmäisen viettovaihtoehtonsa.

Olo on vähän sekavan jännittynyt.

Kirjoittanut: Jarkko at 18.06.05 01:37

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?