kesäkuu 14, 2005

My so called netlife

Tästä on ollut joskus aikaisemminkin puhetta, mutta mietin vasta muutama päivä sitten sitä, milloin tämän koko blogin pitäminen oikein alkoi. Muistan törmänneeni jotenkin Villen kotisivuihin vuoden 2001 keväällä. Seurasin Arkea vähän aikaa ja mietin, josko itsekin alkaisi kirjoittamaan "nettipäiväkirjaa".

Elämänvaihe oli silloin vielä paljon rauhallisempi kuin nyt. Aikaa oli pienelle näpertämiselle paljon enemmän kuin nykyarkena. Tosin päiväkirja itsessään oli vain osa sivustoja ja se näkyi. Turha kai puhuakaan siitä, että silloin olisi ollut jotain hienoja julkaisuohjelmia tai muuta vastaavaa. Ehei - kaikki piti vääntää käsin - vaikkakin editorilla. Oli [alkusyksy 2001].

Ei se tilanne kovin kauaa kestänyt. Sivujen rakennetta piti päästä muuntelemaan. Elämänvaihe muuttui vieläkin vapaammaksi kun MoonTV:llä alettiin elämään lopun aikoja ja muutaman muun joukossa sain paikasta lopulta lopputilin. Tilanne ei näkynyt juurikaan kirjoitustahdissa - merkintöjä tuli kirjaan parhaimmillaan 5-6 kuukaudessa. Sivupohjaan tuli (lyhytaikaisena) uutuutena framet [keväällä 2002].

Syksymmällä uudet duunit alkoivat ja aikaa alkoi löytymään taas vähemmän. Elämään tuli tavallisuutta hiukan enemmän kun arkirutiinit muodostuivat toimiviksi. Samalla Kitupiikki sai ulkoasuunsa jotain samanlaista mitä Visukintulla on nykypäivänä. [syksy 2002].

Päiv... eikun Blogin vääntämisessä tapahtui talvella 2003 taantuminen. Kitupiikki sai selvästi aiemmin syksyllä löydetyn ulkoasun myötä oman identiteettinsä johon olin vihdoin tyytyminen. Lähes koko vuoden olin varsin tyytyväinen, kunnes [syksyllä 2003] tuli ensimmäinen vittuuntuminen. Enää ei omien ajatusten kirjoittamisessa ollut mitään hauskaa.

[Loppuvuodesta 2003] tilanne oli taas jo normalisoitunut. Kirjoittamista piti vain jatkaa ja ensimmäiset wc-aiheiset raportit tulivat osaksi blogijournalismia.

Vuoden 2004 aikana Kitupiikki eli loppuvaihettaan. Lukijoita alkoi olla aivan liikaa ja jonkinlainen väsymys alkoi näkyä. [Alkuvuodesta] kaikki oli vielä hyvin, mutta myöhemmin Kitupiikki.com lakkasi olemasta ja myin domainin saksalaiselle firmalle.

Toukokuussa 2004 alkoi sitten Visukintun aikakausi.

Kirjoittanut: Jarkko at 14.06.05 09:31

* * *

Kommentteja:

Quick and easy pay day loan online fast and simple cash advance loans.

Kommentoija: payday loan at 23.02.06 02:26

* * *

Post a comment









Remember personal info?