"Purukumipenetraatio, vain kymmenen euroa!"
Aika mielenkiintoinen päivä. Osittain tuntuu melko pitkältä varmaan siksi, että tuli herättyä niin aikaisin - jo kahdeksalta. Kyllä edelleenkin ymmärrän sen, että se on muille ihmisille ihan tavallinen, normaali heräämisaika, mutta meikäläisen elinrytmille se on kuin pissisi bensaa helvetin liekkimereen.
Kirpparilla tuli siis tosiaan oltua. Molemmat vaimot kainalossa. Taas tuli nähtyä miesten ylivoimainen taito kaupankäynnissä. Siinä missä tytöt yritti myydä harlekiinikirjojaan epätoivoisesti (siinä vaivoin viime hetkillä onnistuen), myi tosimies omat vhs-leffansa alle kahdessa tunnissa loppuun ja lähti rentoutumaan Ekbergille shamppanjakorkin ja jääteen pariin.
No olihan siellä ihan kivaa. Vähänniinkuin boonusta päästä eroon vanhoista leffoista, vaikka muutamaa klassikkoa jään kaipaamaan. DVD:lle niiden löytymistä on kai turha toivoa.
Aurinko paistoi koko päivän. Taidettiin palaa oikeastaan kaikki. Myös Kobaian lisävahvistus.
Katsoin tänään muuten pitkästä aikaa hienon elokuvan. Laittoi ajattelemaan.
Hetken biisi: 69 Eyes - Dance DŽamour
Baby, won't you dance with me into the night
to the serious moonlight
Brighter than the stars above you shine
And the loving feels alright
Kirjoittanut: Jarkko at 22.05.05 23:36
* * *
Visukinttu
toukokuu 22, 2005
"Purukumipenetraatio, vain kymmenen euroa!"
Kirpparilla tuli siis tosiaan oltua. Molemmat vaimot kainalossa. Taas tuli nähtyä miesten ylivoimainen taito kaupankäynnissä. Siinä missä tytöt yritti myydä harlekiinikirjojaan epätoivoisesti (siinä vaivoin viime hetkillä onnistuen), myi tosimies omat vhs-leffansa alle kahdessa tunnissa loppuun ja lähti rentoutumaan Ekbergille shamppanjakorkin ja jääteen pariin.
No olihan siellä ihan kivaa. Vähänniinkuin boonusta päästä eroon vanhoista leffoista, vaikka muutamaa klassikkoa jään kaipaamaan. DVD:lle niiden löytymistä on kai turha toivoa.
Aurinko paistoi koko päivän. Taidettiin palaa oikeastaan kaikki. Myös Kobaian lisävahvistus.
Katsoin tänään muuten pitkästä aikaa hienon elokuvan. Laittoi ajattelemaan.
Hetken biisi: 69 Eyes - Dance DŽamour
Kirjoittanut: Jarkko at 22.05.05 23:36Baby, won't you dance with me into the night
to the serious moonlight
Brighter than the stars above you shine
And the loving feels alright
* * *
MINÄ en palanut.
Olen kauniin maitokahvin värinen tälläkin hetkellä jos rumia pisamiani ei lasketa.
Sillävälin kun elitisteilit ekbergillä minä vilautin rahvaan parissa säärikarvojani. Your lost.
Kommentoija: Bstar at 23.05.05 07:05* * *
Ihmeen hyvä tuo Butterfly Effect.
Kommentoija: pni at 23.05.05 07:12* * *
Butterfly Effect on hiano. Mutta kai SÄ nyt olet nähnyt K-Paxin?
Kommentoija: Tiia at 24.05.05 12:59* * *
Tarkoitat kai ETENKIN kobaïan vahvistus?
Kommentoija: Santeri at 27.05.05 00:18* * *
Näkisit mun kaljun juuri nyt. Siitä "hilseilee" vaahteranlehden kokoisia iholevyjä irti. Ihanaa. Kaunista. Lumoavaa...
Not.
Kommentoija: Jarkko at 27.05.05 00:22* * *