toukokuu 17, 2005

*blank*

Kesä on oikeastaan jo tullut. Tai ei sittenkään, mutta kuitenkin. Nopeammin, kuin me taas huomataankaan, on jo lokakuu ja odotellaan talvea.

Sanoisin, että ahdistaa tämä varsin nopeatempoinen ajan kuluminen.

Eikä pelkästään se, että tulee välillä vilkuiltua kalenteria ja tajuttua, että viikot alkavat täyttyä jo heinäkuunkin puolelta. Pian on elokuu jo käsitelty ja kun elämänsä on suunnitellut etukäteen - niin eikö se ole vähän jo puoliksi eletty?

Minä todella kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä lasi on puolityhjä.

Odotin muuten noihin kahteen aiempaan merkintääni vähän tulikivenkatkuisempiakin tilityksiä siitä, kuinka diskriminoin naisia ja kuinka muut sanomiseni ymmärrettäisiin väärin. Ei se sitten herättänytkään mitään suurempaa hatemailia, mutta muutama palaute tuli. Ihan järkeviä vieläpä. En silti myönnä olevani missään suhteessa väärässä - kysehän on vain tulkitsemistavasta.

Kävin loppuviikosta pitkästä aikaa vuokratalossa. Siis juuri sellaisessa, missä on lähestulkoon pelkästään "kaupungin vuokrakämppiä". Siinäpä vasta sanapari, jolla on nykyään asuntotietoisten keskuudessa harvinaisen huono kaiku. Ja kyllä se kaiku on ihan ansaittukkin - suurimmilta osin.

En minä vaan tiedä, onko jossain takahikiällä "kaupungin vuokrakämppiä", joissa kaikki on edes suhtkoht siististi, hommat toimii, rappukäytävissä ei ole sotkettu tai öisin ei kuulu avunhuutoja. Tottavieköön - ongelmia nyt voi olla kaikkialla, mutta kumma kyllä ne tuppaavat oikein keskittymään niihin loukkoihin.

En minä tiedä, johtuuko se vain asuintalojen ihmisistä vai johtuuko se vain siitä, että kun omaisuus ei ole omaa, niin siitä ei välitetä?

Jokatapauksessa, juuri tällaiset asiat saavat mielen iloiseksi siitä, että olen porvari.

Kirjoittanut: Jarkko at 17.05.05 22:20

* * *

Kommentteja:

Kuule Jarkko, näin naisena annan sinulle neuvon: jos haluat naisen reagoivan tulikivenkatkuisesti tai muuten vain tunteikkaasti aivoituksiisi, kannattaa verhota provokaatio hiukan ovelammin. Ihan kaikkiin suoraviivaisiin yleistyksiin ei itsestään tykkäävä nainen - jonka olen tulkinnut olevan sitä lajia, jota sinäkin arvostat - viitsi lähteä mukaan. Kas kun suurin osa naisista on kuitenkin ihan terävää, joskin monimutkaisesti ajattelevaa väkeä, joka on oppinut, ettei kannata provosoitua jos provosoidaan.

Verhotun provokaation jalossa taidossa saa hyvää harjoitusta esimerkiksi työskentelemällä päätoimisesti naisvaltaisessa työyhteisössä.

Kommentoija: Veera at 18.05.05 10:16

* * *

Please take a look at the pages in the field of credit reports credit reports http://www.always-credit.com/credit-reports.html http://www.always-credit.com/credit-reports.html credit restoration credit restoration http://www.always-credit.com/credit-restoration.html http://www.always-credit.com/credit-restoration.html car loans car loans http://www.always-credit.com/car-loans.html http://www.always-credit.com/car-loans.html credit credit http://www.always-credit.com/credit.html http://www.always-credit.com/credit.html bad credit loans bad credit loans http://www.always-credit.com/bad-credit-loans.html http://www.always-credit.com/bad-credit-loans.html reverse mortgage reverse mortgage http://www.always-credit.com/reverse-mortgage.html http://www.always-credit.com/reverse-mortgage.html credit report repair credit report repair http://www.always-credit.com/credit-report-repair.html http://www.always-credit.com/credit-report-repair.html pay day loans pay day loans http://www.always-credit.com/pay-day-loans.html http://www.always-credit.com/pay-day-loans.html home equity loans home equity loans http://www.always-credit.com/home-equity-loans.html http://www.always-credit.com/home-equity-loans.html home equity loan home equity loan http://www.always-credit.com/home-equity-loan.html http://www.always-credit.com/home-equity-loan.html - Tons of interesdting stuff!!!

Kommentoija: direct loans at 08.07.05 19:39

* * *

Post a comment









Remember personal info?