huhtikuu 26, 2005
Valtakunnassa kaikki hyvin?
Lainkaan vähättelemättä kenenkään panosta ilmaisen kommuunin pyörittämiseen tai kapitalisimin vaikutusta sinne tai tänne tai oikeastaan yhtään minkään vaikutusta minne tahansa, niin tuntuuko teistä muistakin siltä, että haamupäivitykset Blogilistassa olisivat lisääntyneet? Ja paljon? Ainakin useat niistä, mitä itse olen seurannut, ovat "päivittyneet" nyt neljä-viisi kertaa päivässä, kun aiemmin riitti kerran päivässä - jolloin sekin oli yleensä oikea päivitys.
No enivei. Tänään meikäläiseltä leikataan pää. Tai siis luomi. Päästä. Inhaa ja samalla jännittävää, kun inhoan kaikenlaisia operaatioita.
Kirjoittanut: Jarkko at 26.04.05 08:26
* * *
Haamupäivitystä riittää - joskus olen ajatellut, että kommenttien tuleminen riittää päivityskynnyksen ylittämiseen, lieneekö totta.
Blogger-blogit eivät sitten taaskaan päivity pyysi sitä eli ei. Kävijämäärät laskevat siitä johtuen alle puoleen, huomaan.
* * *
Onnea operaatioon. Minäkin joudun tänään lääkärin puukon alle >_
* * *
Tarkistussofta on blogilistassa ollut jo vähän pidempään sama, joten jos haamupäivitykset ovat lisääntyneet viime viikkojen aikana, syy lienee jossain muualla. Mutta säädän joka tapauksessa. Tarkistustiede ei ole meinaan niin helppoa kuin luulisi...
* * *
Post a comment
Visukinttu
huhtikuu 26, 2005
Valtakunnassa kaikki hyvin?
Lainkaan vähättelemättä kenenkään panosta ilmaisen kommuunin pyörittämiseen tai kapitalisimin vaikutusta sinne tai tänne tai oikeastaan yhtään minkään vaikutusta minne tahansa, niin tuntuuko teistä muistakin siltä, että haamupäivitykset Blogilistassa olisivat lisääntyneet? Ja paljon? Ainakin useat niistä, mitä itse olen seurannut, ovat "päivittyneet" nyt neljä-viisi kertaa päivässä, kun aiemmin riitti kerran päivässä - jolloin sekin oli yleensä oikea päivitys.
No enivei. Tänään meikäläiseltä leikataan pää. Tai siis luomi. Päästä. Inhaa ja samalla jännittävää, kun inhoan kaikenlaisia operaatioita.
Kirjoittanut: Jarkko at 26.04.05 08:26* * *
Haamupäivitystä riittää - joskus olen ajatellut, että kommenttien tuleminen riittää päivityskynnyksen ylittämiseen, lieneekö totta.
Blogger-blogit eivät sitten taaskaan päivity pyysi sitä eli ei. Kävijämäärät laskevat siitä johtuen alle puoleen, huomaan.
Kommentoija: Sedis at 26.04.05 09:56* * *
Onnea operaatioon. Minäkin joudun tänään lääkärin puukon alle >_
Kommentoija: Outi at 26.04.05 10:45* * *
Tarkistussofta on blogilistassa ollut jo vähän pidempään sama, joten jos haamupäivitykset ovat lisääntyneet viime viikkojen aikana, syy lienee jossain muualla. Mutta säädän joka tapauksessa. Tarkistustiede ei ole meinaan niin helppoa kuin luulisi...
Kommentoija: samik at 26.04.05 18:16* * *