maaliskuu 14, 2005

Maanantaikutonen: 20% tehokkaampi synninpäästö

Koska kaikki olemme sieluttomia synnintekijöitä kuitenkin, niin tällä kertaa aletaan ripittäytymään. Koska olemme optimisteja (ja vielä hengissä) niin voimme olettaa tehneemme seitsemästä kuolemansynnistä vasta korkeintaan kuusi. Eli pitemmittä puheitta: maanantaikutonen goes kuolemansynnit.

1. Ahneus
Lähes 10 vuotta sitten tiesin erään yrityksen menevän konkurssiin ja olisin voinut sen pelastaa melko helposti. Tiesin siitä nettoavani kuitenkin melko hyvän palkkion, jos prosessi menisi pakkohuutokauppaan asti. Tunnustan. Olen ahne paskiainen. Omatunto onneksi lohdutti, ettei kukaan ulkopuolinen kärsinyt asiassa.

2. Viha
Vihaaminen on ehkä hiukan väärä sana kuvaamaan sitä tunnetta, minkä tunsin kerran erästä opettajaa kohtaan. Enemmänkin kyse oli voimakkaasta halveksunnasta, jonka kyseinen opettajaksi itseään kutsuva yksilö kyllä ansaitsi ihan täysillä. Enkä taatusti ole aiheesta ollut kovin ylpeä.

3. Kateus
Olen ollut järkyttävän kateellinen siskolleni lapsena. Muutamaa vuotta vanhempi siskoni sai sen vähän mihin vanhempiemme varat riittivät, aina uutena ja minä sitten sain käytettäväkseni sen kun ne jäi siskoltani pieniksi/tarpeettomiksi/käyttämättömiksi. Onneksi sääntö ei pätenyt tyttövaatteisiin. Olisin näyttänyt typerältä kukkamekossa.

4. Laiskuus
Toisen Isoäitini hautajaiset olivat muutama vuosi sitten. Jätin menemättä vedoten työpaikan kiireisiin ja siihen, etten pidä hautajaisista (kuka pitäisi?), mutta totuus on, että jätin menemättä laiskuuttani. Tällä kertaa elän saman kysymyksen keskellä ja todennäköisesti päädyn samaan lopputulokseen.

5. Ylpeys
17-vuotiaana lyhytaikainen tyttöystäväni suuttui minulle täysin (henkilökohtaisesta) aiheesta ja olin liian ylpeä pyytämään anteeksi.

6. Irstailu
Tavaratalon hissi. Need to say more?

(Se seitsemäs eli Mässäily jäi käyttämättä.)

Kirjoittanut: Jarkko at 14.03.05 23:34

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?