maaliskuu 8, 2005

Naisenergiaa

Jossain vaiheessa elämäänsä mies huomaa kasvaneensa pojasta karvaselkäiseksi körilääksi ja siihen elämänvaiheeseen kuuluu myös käsitteen "tyttö" korvaaminen termillä "nainen".

Onhan se melkoisen pop tänään huomioida naisia. Näkeehän sen jo blogistaniassakin. Päivän teema on kuin onkin naiset ja pakko myöntää, siitä minäkin ajattelin kirjoittaa.

Sitten iski paniikki. Ei helvetti. En minä voi kirjoittaa naisten päivästä oikeastaan mitään. Sitä pitäisi olla nainen tai vähintäänkin hyvin empaattinen ihminen, että pystyisi samaistumaan niihin ongelmiin, mihin naiset kerta kerran jälkeen törmäävät. Siihen ei enää mitkään renkaanvaihdot riitä. Kyse on globaalissa mittakaavassa paljon vakavammista asioista.

Mutta sitten sain valaistuksen.

Tänään, kansainvälisenä naistenpäivänä, herran vuonna 2005 minäkin sain kokea osan naisten kärsimästä tuskasta, ahdistuksesta ja ongelmista tässä miehille suunnatussa maailmassa.

Istuin vahingossa wc-pöntölle, jonka rengas oli ylhäällä.

Kirjoittanut: Jarkko at 08.03.05 12:00

* * *

Kommentteja:

Kiitos vaan tästä miehisestä naistenpäivän piristyksestä: virnuilen tietokoneen ääressä varsin mielipuolisesti kuvittelemassa traumaattista kokemustasi!

Kommentoija: Marinadi at 08.03.05 12:07

* * *

Repesin ihan täysin. Kiitos piristyksestä :D

Kommentoija: Outi at 08.03.05 12:23

* * *

Juu se oli tosi karmaiseva, mutta opettava kokemus. "Kylmä rinki perseen ympärillä" sai ihan uuden merkityksen.

Kommentoija: Jarkko at 08.03.05 13:02

* * *

Se on harvinaisen epämukavaa..

Kommentoija: Mysli at 08.03.05 20:18

* * *

Täälläkin nauretaan ihan ääneen. Ja se ihan pieni punasarvipää minussa, myös virnuilee vahingoniloisesti. nytpäs-tiedät-miltä-se-tuntuu. Ni.

Kommentoija: auringonkukka at 08.03.05 21:37

* * *

Kiitos mainiosta kirjoituksesta:), tuosta tuli hyvälle mielelle tämäkin naikkonen. Hrrh, kylmääkin kylmempi rinki..:)

Kommentoija: Elukka at 08.03.05 21:51

* * *

hoHoohOhHOOoo..loistist¤tänää kaikki natsaa salee

Kommentoija: menolla at 08.03.05 23:57

* * *

kertokaas nyt joku, mikäs siinä renkaan ylösjättämisessä naisia oikeastaan ärsyttää? Tarkotan, että ei kai se kova työ ole sitä alas laskea? Ja yhtä hyvin miehetkin voivat tosiaan unohtaa laskea sen renkaan ennen istahtamistaan, mutta itse en ainakaan ole koskaan sitä unohtanut laskea. Vai onko renkaan laskeminen liian epähygienistä, valaiskaa minua, kun en ihan oikeasti ymmärrä mikä siinä ärsyttää. :)

Kommentoija: joku mies at 02.11.06 21:05

* * *

Post a comment









Remember personal info?