Käpy kertoo
Joskus on vähän vaikea ymmärtää sitä, että kun olin nassikka, niin faijani oli yhtä vanha kuin minä nyt. En minä tässä iässä mitään perhettä pystyisi pitämään kasassa. Tai tuomaan elantoa mihinkään yhteiseen ruokapöytään. Tai jotain. Mennä humputtelisin vain kaikkialla muualla. Ehkä.
Tai sitten en. Kuka tietää. Tätä elämää elän nyt, perhe-elämää sitten ehkä vähän myöhemmin.
Jokatapauksessa olen joskus ollut vähän häpeissäni siitä, että minulla ylipäätään on isä. Kaikillahan meillä on, mutta en nyt tarkoitakaan biologista isää (joka hän oletettavasti minulle on myöskin - ainakin äitee niin väittää). Isyys on ihan jotain muuta kuin parin sekunnin hurmion jälkiseuraukset.
Meillä elettiin lapsuudessa köyhyysrajan alapuolella. Rahasta oli tiukkaa. Faija teki töitä niin paljon kuin vain sai. Valtion hommissa leipä ei kovin leveä ollut, mutta vuorokaudessa oli enemmänkin tunteja. Vapaapäivät pyhitettiin perheelle, vaikka niitäkään ei montaa ollut. Autokin oli pakko olla ihan käytännön syistä, mutta sekin oli halvin mahdollinen ropponen.
Aika kulki ja kaikki vähä mikä säästöön jäi, sijoitettiin eteenpäin. Sijoituksia ei jääty odottelemaan, vaan niiden eteen tehtiin myös töitä. Kymmenvuotiaana olin perheessä, joka oli nähnyt maailmaa, elänyt varsin rapistuneissa taloissa, mutta lopulta saanut keskiluokkaisen aseman statussymbolin. Oman ison talon. Ajan myötä tuli yritys, tuli toinenkin. Pihaan ilmestyi lisää keskiluokkaisuutta autojen ja nelipyöräisten harrastevälineiden muodossa. Rahasta ei ollut enää niin tiukkaa. Teini-iässä sain jo omaakin rahaa käytettäväksi "mihin haluan". Faija edelleen teki töitä, mutta nyt aikaa oli paljon enemmänkin. Yhteisiin harrastuksiin ja kahdenkeskeiseen joutenoloon. Opetuksiin luonnossa - merellä ja rantakallioilla.
Marinadi kertoili isältään saamista opetuksista ja kovasti sai kaivettua omistakin muistilokeroistani niitä asioita mitä tuli opittua.
- mies voi syödä sanansa vain kerran ja sen jälkeen hän on lopun ikäänsä valehtelija
- ei ole väärin tuntea ennakkoasenteita, mutta on väärin olla muuttamatta niitä jos ne osoittautuvat vääriksi
- väkivallalle on aina oltava oikeutus
- hauskaa saa pitää, mutta vastuu on aina kannettava
- älä ikinä aloita mitään, mitä et ole valmis viemään loppuun asti
- märät rantakalliot ovat aina liukkaita
- sytytä nuotio kuusen alaoksilla
- työ ennen huvia
- mene aikaisin naimisiin, niin saat ilmaisen työntekijän
Viimeisen se sanoi varmaan ihan hupimielessä. Mutta toisaalta ihan hyvin se ohje sillä toimi...
Kirjoittanut: Jarkko at 22.02.05 16:08
* * *
Visukinttu
helmikuu 22, 2005
Käpy kertoo
Tai sitten en. Kuka tietää. Tätä elämää elän nyt, perhe-elämää sitten ehkä vähän myöhemmin.
Jokatapauksessa olen joskus ollut vähän häpeissäni siitä, että minulla ylipäätään on isä. Kaikillahan meillä on, mutta en nyt tarkoitakaan biologista isää (joka hän oletettavasti minulle on myöskin - ainakin äitee niin väittää). Isyys on ihan jotain muuta kuin parin sekunnin hurmion jälkiseuraukset.
Meillä elettiin lapsuudessa köyhyysrajan alapuolella. Rahasta oli tiukkaa. Faija teki töitä niin paljon kuin vain sai. Valtion hommissa leipä ei kovin leveä ollut, mutta vuorokaudessa oli enemmänkin tunteja. Vapaapäivät pyhitettiin perheelle, vaikka niitäkään ei montaa ollut. Autokin oli pakko olla ihan käytännön syistä, mutta sekin oli halvin mahdollinen ropponen.
Aika kulki ja kaikki vähä mikä säästöön jäi, sijoitettiin eteenpäin. Sijoituksia ei jääty odottelemaan, vaan niiden eteen tehtiin myös töitä. Kymmenvuotiaana olin perheessä, joka oli nähnyt maailmaa, elänyt varsin rapistuneissa taloissa, mutta lopulta saanut keskiluokkaisen aseman statussymbolin. Oman ison talon. Ajan myötä tuli yritys, tuli toinenkin. Pihaan ilmestyi lisää keskiluokkaisuutta autojen ja nelipyöräisten harrastevälineiden muodossa. Rahasta ei ollut enää niin tiukkaa. Teini-iässä sain jo omaakin rahaa käytettäväksi "mihin haluan". Faija edelleen teki töitä, mutta nyt aikaa oli paljon enemmänkin. Yhteisiin harrastuksiin ja kahdenkeskeiseen joutenoloon. Opetuksiin luonnossa - merellä ja rantakallioilla.
Marinadi kertoili isältään saamista opetuksista ja kovasti sai kaivettua omistakin muistilokeroistani niitä asioita mitä tuli opittua.
Viimeisen se sanoi varmaan ihan hupimielessä. Mutta toisaalta ihan hyvin se ohje sillä toimi...
Kirjoittanut: Jarkko at 22.02.05 16:08* * *
FAIJAT KUNNIAAAN!
Kommentoija: MEE at 22.02.05 17:48kerranki joku antaa bonareita(ehkä) faijalleen. mun faija on mun sankari numero yksi,. ja ihailen faijaa loputtomasti.
faija on opettanu mulle kaiken tärkeen elämisestä ja jotain itse elämästäkin. se kyllä tietää et oon täysin samanlainen ku se että, mitään en opi PAITSI oman kantapään kautta, mut fiksusti se seivas mua usein maailman tyhmimmiltä ideoilta ei kieltämällä, vaan kyseenalaistamalla.
tärkein hokema mitä faija on mun päähän iskostanu on -MIETI SITÄ.
ja minähän mietin.
mut joo kunniaa ainaki mun faijalle hyvin oot työs tehny.
* * *