Visukinttu

Arbeit macht frei?

Viikonlopun aikana luin useammastakin blogista muisteloita keskitysleirivierailuista. En mitään vanhusten tarinoita sodanajalta, vaan meidän uuden sukupolven toivojen turismia niiltä samoilta paikoilta, missä aiemmin on lahdattu satojatuhansia ihmisiä.

Viime keväänähän kävin itsekin keskitysleirimuseossa Dachaussa.

Joku einstein vetää taas asiasta tietenkin omat johtopäätöksensä (varsinkin aiempaan merkintääni viitaten), mutta tuollainen paikka, jossa on tapettu x-määrä ihmisiä lähes teollisesti, ei liikuttanut pätkän vertaa. Olen kai sen verran kai kylmä ja tunteeton™ ihminen, että niin kaukaiset tapahtumat eivät vain yksinkertaisesti aiheuta pahaa oloa. Ne kyllä kiinnostavat ja ne nostavat pintaan ajatuksia siitä, mihin ihminen pahimmillaan pystyy, mutta en saanut vierailuni aikana mitään ahdistusta tai ylipäätään yhtään mitään.

* * *