"Joka joulu sama juttu"
Nopeasti päivä meni tänäänkin. Aamupäiväinen toimenpidejärjestely ja joulusiivoajien odottelu, iltapäivällä ostoksille, hyvää ruokaa (ole hyvä vaan) ja tavallista pidempi iltapalaveri vei koko päivästä ajan pois. Ja vielä yhdeksältä nousin tänään ja silti päivä vaikutti lyhyemmältä kuin pitkään aikaan.
Sama homma huomenna. Päivän aikataulu täynnä. Muutamia viimeisiä ajatuksia pitää pukea joksikin konkreettiseksi. Joskus siitä saa päänsärkyä. Sitä on kuitenkin jotain sanottavaa, mutta pelkästään sanoilla muistaminen tuntuu niin typerältä.
Törmäsin tänään tiernapoikiin Ekbergillä. Oikeastaan ihan hienoa. Ei vain itselle tulisi mieleen läntätä naamaani kenkäplankkia ja lähteä laulamaan Bulevardin kansankuppiloihin. En edes uskaltaisi. Enkä omaa lauluääntä.
Onkohan noiden tiernapoikien siirtyminen maaseudulta kaupunkien ravintoloihin, juottoloihin ja kahviloihin ihan uusi juttu? Viime vuonna törmäsin tapaan ensi kerran ja luulin sitä vain sattumaksi.
Ai niin. Harmittaa muuten ihan pikkaisen. Sain joku aika sitten onnitteluviestin 40. sijan rikkomisesta jossa onnittelija kertoi, että vielä on TOP-25:een matkaa. Että tarvitsisin ihmeen tai jotain. Vasta viime merkinnän jälkeen tuli sitten mieleen, ettei se kovin kaukana nyt ollutkaan. Parin pykälän päässä. Vielä ehtisi, jos ihmiset merkkailisivat ahkeraan pamauksiaan.
Olisiko se sitten se ihme?
(GODDAMNIT! Pinserissä ei ollutkaan mikään kiva järjestelmän nollaus meneillään, vaan se on taas samanlainen kuin aina ennenkin. Ja meikäläinen tipahti ainakin 10 pykälää.)
Kirjoittanut: Jarkko at 21.12.04 23:14
* * *
Nuo tiernikset näkyvät mielestäni ihan kaikkialla, mutta eivät, kausiluontoisuudestaan johtuen, ole yhtä paha riesa kuin stockan eteen juurtuneet panhuilupaholaiset.
http://www.lokala.org/mt-mmsblog/archives/000352.php
* * *
Visukinttu
joulukuu 21, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 21.12.04 23:14* * *
Nuo tiernikset näkyvät mielestäni ihan kaikkialla, mutta eivät, kausiluontoisuudestaan johtuen, ole yhtä paha riesa kuin stockan eteen juurtuneet panhuilupaholaiset.
http://www.lokala.org/mt-mmsblog/archives/000352.php
Kommentoija: pni at 22.12.04 00:20* * *