Ei meillä mitään haamupäivityksiä ole
Ah mikä päivä. Täydellistä törsäystä koko ajan ja jatkuvasti joulun kiilto silmissä. Voi sitä helinää helskettä ja vilinää vilskettä pienten tiukujen kun annettiin Arin kanssa palaa oikein kunnolla.
No ei nyt sentään. Ei se aivan niin mennyt. Löydettiin kyllä molemmat lahjoja eteenpäin annettaviksi, mutta taisi todellakin jokajouluinen pommi pamahtaa ja löydettiin lahjoja vain itsellemme. Oma budjetti oli noin 60 euroa ja Arilla noin 450 euroa, josta tosin 400 euroa meni digikameraan, jonka sain yllytettyä ostamaan.
Jotain eettistäkin tuli tehtyä. Suurin osa tuosta 60 eurosta tuli tuhlattua ruohonjuuressa - vai mikä se viherpiipertäjäkauppa makasiineilla olikaan. Samalla huomattua se, että sellaisista paikoista löytyy monia kivoja pieniä lahjoja, joista löytyy ajatusta - vaikka käytännön sovellutukset jäisivätkin lyhytaikaisiksi. Hyvänä esimerkkinä äitee tulee saamaan tänä vuonna poron (tai joku nisäkäs siinä on) muotoisen sytytyspalan. Voi sitten mamma muistella jälkikasvuaan kun sytyttelee takkaan tulta tammikuussa.
Sinkkunaisille vielä tiedoksi. Jos yöt ovat kylmiä ja yksinäisiä, niin Stockmannilta löytyy ilo tähänkin asiaan. Myyvät nimittäin leluosastolla kaksimetristä Hämähäkkimiestä.
Plussat: ei puhu paljoa, on pehmeä ja omaa vatsalihakset
Miinukset: ei omaa selkärankaa
Kirjoittanut: Jarkko at 16.12.04 17:19
* * *
Hassua, että olit Ruohonjuuressa, koska minäkin tein siellä tänään jouluostoksia. Ne sytytyspalahirvet oli aika kivoja, mutta minä napsin lähinnä syötäväksi kelpaavia tuotteita. Menevät anoppikokelaalle eli siis parempiin suihin :-)
* * *
Visukinttu
joulukuu 16, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 16.12.04 17:19Miinukset: ei omaa selkärankaa
* * *
Hassua, että olit Ruohonjuuressa, koska minäkin tein siellä tänään jouluostoksia. Ne sytytyspalahirvet oli aika kivoja, mutta minä napsin lähinnä syötäväksi kelpaavia tuotteita. Menevät anoppikokelaalle eli siis parempiin suihin :-)
Kommentoija: Mari at 16.12.04 18:26* * *