Maanantaikuusi: odota viittä, saat kuusi
Jo toinen perinteinen maanantaikuusi on nyt tulossa. Jälleen luvassa 20% enemmän sukurutsausta, perheväkivaltaa ja insestiä kuin Skrubun sunnuntaivitosessa. Sitäpaitsi maanantaivitonen on 100% suomalainen.
1. Oletko epätoivoinen?
En, vain tarkka valinnoistani.
2. Oletko metroseksuaali?
En uskoakseni. Vessan kaapin partavedet ja pari vanhaa dödöpurkkia eivät kärsi tilanahtaudesta.
3. Onko odotuksissa enemmän toivoa kuin viikko sitten?
Toivoa ei onneksi ole näkynyt pitkään aikaan. Joku sanoi sen muuttaneen Kuopioon. Tosin onni on vilahdellut dialogissa viime aikoina useammin.
4. Benrope on kertonut, että vasenkätiset ovat väkivaltaisempia kuin muut. Pystytkö kertomaan mitään, mikä todistaisi tämän väitteen todeksi?
En ole koskaan saanut vasenkätiseltä turpaan. Paitsi kerran melkein, kun teini-ikäisenä nimitin ruotsalaista vasenkätiseksi hiukan värikkäämmin sanakääntein, mutta sen totuudenmukaisuutta en ikinä huomannut katsoa. Yhtä kipeää teki molemmilla.
5. Onko jääkaapissasi lihaa? Jos on, millaista?
Tietenkin. Meetwurstia.
6. Miten päiväsi on mennyt?
Kiitos kysymästä, hyvin. Viikonlopun univajeet tuli kuitattua 12 tunnin yöunilla ja enemmänkin olisi voinut unta palloon mahtua, mutta työpuhelu tuli aamuyhdeksältä ja herätti perhana.
Kirjoittanut: Jarkko at 13.12.04 21:58
* * *
Visukinttu
joulukuu 13, 2004
Maanantaikuusi: odota viittä, saat kuusi
1. Oletko epätoivoinen?
En, vain tarkka valinnoistani.
2. Oletko metroseksuaali?
En uskoakseni. Vessan kaapin partavedet ja pari vanhaa dödöpurkkia eivät kärsi tilanahtaudesta.
3. Onko odotuksissa enemmän toivoa kuin viikko sitten?
Toivoa ei onneksi ole näkynyt pitkään aikaan. Joku sanoi sen muuttaneen Kuopioon. Tosin onni on vilahdellut dialogissa viime aikoina useammin.
4. Benrope on kertonut, että vasenkätiset ovat väkivaltaisempia kuin muut. Pystytkö kertomaan mitään, mikä todistaisi tämän väitteen todeksi?
En ole koskaan saanut vasenkätiseltä turpaan. Paitsi kerran melkein, kun teini-ikäisenä nimitin ruotsalaista vasenkätiseksi hiukan värikkäämmin sanakääntein, mutta sen totuudenmukaisuutta en ikinä huomannut katsoa. Yhtä kipeää teki molemmilla.
5. Onko jääkaapissasi lihaa? Jos on, millaista?
Tietenkin. Meetwurstia.
6. Miten päiväsi on mennyt?
Kirjoittanut: Jarkko at 13.12.04 21:58Kiitos kysymästä, hyvin. Viikonlopun univajeet tuli kuitattua 12 tunnin yöunilla ja enemmänkin olisi voinut unta palloon mahtua, mutta työpuhelu tuli aamuyhdeksältä ja herätti perhana.
* * *
Mutta uskaltaisin väittää vasenkätisen joskus lyöneen sinua tyynyllä, näin ihan mutu-tuntumalta väittäisin...
Kommentoija: EG at 14.12.04 19:45* * *
Joo mutta se olikin kanssa ruotsalainen. Tai vähän sinnepäin ainakin. Tai jotain. Muttei aggressiivinen.
Kommentoija: Jarkko at 14.12.04 20:02* * *