marraskuu 17, 2004

Arvokkuutta

Tänään sain kuulla kysymyksen "minkä arvoiseksi lasket itses?". Ensiksi oli mykistävän vaikea vastata siihen, mutta käänsin sen sitten toisinpäin ja kerroin kysyjälle erään bloggarin kerran arvioineen meikäläisen halvemmaksi kuin 800 euroa.

Kategorioiko joku läheisiä ihmisiä ystäviksi ja "ei-ystäviksi, mutta vain kavereiksi" tietoisesti? Jaa ei vai? Niin meikäläinenkin luuli vielä toissakesänä. Eräs silloin ystäväksi laskettu ihminen maksatutti 800 euroa silmää räpäyttämättä ja vaivautumatta puolustamaan sanallakaan tekoani, johon olin kieltämättä täysin syyllinen. Tiedän kuitenkin, että muutamalla sanalla tämä ex-ystävä olisi kevyesti pystynyt ottamaan syyllisyyttä omalle kontolleen (jonka olisi ansainnut muidenkin mielestä kuin vain itseni), vaikkei rahaa olisi joutunut maksamaan penniäkään.

Ei se 800 euroa paskaakaan kirpaissut. Rahaa se vain on. Enemmänkin vitutti silloin, että ihminen johon luotin, ei paskaakaan välittänyt väleistämme, vaan karkasi paikalta (ihan konkreettisesti), ettei itse olisi joutunut tulilinjalle ja alkoi vasta jälkikäteen ihmetellä, että miksi löin välit poikki. Sama ihminen suuttui teon jälkeen, kun laskin leikkiä tapahtuneesta. Aivankuin itse olisi joutunut syytetyksi?

Jotkut kasvavat todellakin vain isoiksi, eivätkä pätkääkään aikuisiksi.

Kirjoittanut: Jarkko at 17.11.04 23:14

* * *

Kommentteja:

a) ystäviksi ei tulle sormia näpsäyttämällä, ei ostamalla hopeakorvakoruja tai törsäämällä rahaa

b) jos kielloista huolimatta on idiootti, maksakoon silloin omat virheensä

c) kenelle ollaan lojaali, sille joka on tunnettu koko elämä vai sille joka on tunnettu vuoden verran?

d) sun kämmäily aiheutti enemmän kuin 800 ? edestä haittaa

Kommentoija: ex-kaveri at 21.11.04 16:04

* * *

Voi kuule rakas blogiprinsessa...:

a) Jos edes aattelit, että mä teen jotain tollasta hakeakseni ystävyyttä ihmisiltä, niin oot pahasti hakoteillä.

b) Mä en saanu mitään kieltoa - päinvastoin ohjeet ja mä en ole koskaan sanonutkaan, etten mä maksaisi. Mä maksaisin vaikka kaksinkertaisesti jos mä olisin voinut luottaa siihen, että mun ystävät/kaverit/tutut (valitse sulle sopiva) tukee mua tarvittaessa.

c) Umm... Kenties sille, joka on pulassa? Tai vaikka molemmille yhtäaikaa?

d) Etpä ollut paikalla sitäkään laskemassa. Kuulin senkin summan pomona toimivalta faijaltasi, joka hinnan sanoi. Jos se olisi sanonut tonnin, niin olisin tonnin maksanut. Jos 1500, niin olisin maksanut 1500. Siihen mä en ole syyllinen jos teillä ei osattu laskea.

Kommentoija: Jarkko at 22.11.04 02:46

* * *

Post a comment









Remember personal info?