marraskuu 16, 2004

Virkkausta perkele!

hoyla.jpgVeera meni ja paukautti allekirjoittaneen mieleen tuskallisia muistoja ala-asteelta, jolloin 70-luvulla syntyneiden tulevien tosimiesten koulutukseen kuului oleellisena osana virkkuukoukun näyttäminen.

Näyttäminen. Kyllä. Luitte oikein, eikä tällä kertaa kyseessä ole edes kirojtuishivre. Kyllä se Opettaja Korhonen siellä meidän virkkuukoukkuluokassa tajusi ihan takuuvarmasti, että jokaikinen meidän luokankin äpäräpojista sinne puutöihin menee kuitenkin. Näytti siellä sitten muutaman kerran sitä virkkuukoukkua ja kertoi, että sillä voi tehdä vaikka ponchon. Luotettavimmille taaperoisille se antoi sen vielä käytettäväksi vankasti valvovan silmän alla ja käski kutoa villalangasta paksumpaa villalankaa. Piruako se silläkin ajoi takaa, mutta lopputulos näytti skitsofreenisen kastemadon oksentamalta karvapallolta. Punaiselta sellaiselta. Toivoi täti varmaan salaa, että nekin puikot olisivat olleet lakritsia, koska kuitenkin joku tökkää toista tai itseään silmään. Parempi on kurittomat kakarat saattaa puutöihin, jossa voivat sitten rauhassa leikata vannesahalla itseltään peukalot.

No hengissä siitäkin selvittiin. Ei tullut suurempia näkövammoja (ml. ulkonäkövammat) ja virkkuukoukku on vieläkin tuoreessa muistissa. Sehän on se, jolla virkataan ja jossa on koukku eikös vain? Luokka jakaantui lopullisen päätöksenteon jälkeen sitten aika tehokkaasti kahtia. Tytöt virkkaamaan ja pojat värkkäämään puisia saunajakkaroita. Homohan sitä olis ollu tai vähintäänkin rehtorin puhuttelun arvoinen kummajainen, jos olisi virkkaamisen valinnut. Kyllä pojilla sai olla vain yksi puikko ja se ei saanut olla kädessä. Paitsi vessassa.

Vähän on näin vanhoilla päivillä alkanut harmittamaan. Olisihan se aika helvetin coolia läväyttää näkyville aina kokkailuiltoina oma, itsevirkattu pannulappu. Parikymmentä vuotta se olisi jo käytössä kulunut, mutta pirulauta - jos pannulappu ei olisi kestänyt vähintään sen vertaa, niin olisi vikaa ollut tekijässä perkele! Jospa sitä vielä taistelisi sukupuolirooleja vastaan ja hankkisi virkkausvälineet? Hankkisi villalangan sijasta vaikka kevlaria ja vääntäisi siitä überpannulapun? Kestäisi taatusti isältä pojalle (voi vittu sanoinko tosiaan tollaista pannulapusta?) ja olisi vielä kaupanpäälle luodinkestävä.

Ei helvetti. Älkää nyt hulluja kuvitelko. Vittujako minä pannulapulla. Ainoastaan homot ja naiset virkkaa.

Jaa mitä sille saunajakkaralle kävi?

Äitee istui sen ekalla kerralla rikki ja sillä sytytettiin samana viikonloppuna sauna.

Meni sekin sitten hyvään käyttöön.

Kirjoittanut: Jarkko at 16.11.04 00:22

* * *

Kommentteja:

Nykyajan lumilautajampat virkkaa itse piponsa. Cooleimmat jätkät virkkaa myös myyntiin. Parhaiten tiedostaa sukupolvieron kun googlettaa käsitöitä ja törmää esmes tälläisiin keskusteluketjuihin
http://www.lumitykki.net/forum/index.php?showtopic=2563
:)

Kommentoija: Pörrö at 16.11.04 07:35

* * *

Joo mutt ei ne ookkaan mitään tosimiehiä niinku me, jotka ei edes käytä pipoa. Prrkle...

Kommentoija: Jarkko at 16.11.04 10:34

* * *

Meitsin eksä oli hyvä ompelija, duunasi itselleen vaatteita. Veljensä puolestaan tekaisi vaimolleen jakkupuvun ja osasi kutoakin.
Mikäs mies se sellainen on, joka ei osaa vähintään kutoa ja kokata? Sellaisia tilaisin välittömästi itselleni vähintään yhden kappaleen.

Kommentoija: Misu at 16.11.04 11:38

* * *

Kyllä kokkaaminen menee ihan ok allekirjoittaneeltakin. Pitäähän sitä syödä saamari. Ainakin makkaraa.

Älkää nyt kuitenkaan ihan täysillä uskoko kun meikä dumaa virkkaajajätkiä. Ei ne homoja välttämättä ole. Ne vaan vaikuttaa siltä.

Kommentoija: Jarkko at 16.11.04 11:44

* * *

heheheheh kiperät muistot tulvahti mieleen tälle tytölle, joka ei osaa kutoa saati virkata, on se ihan homojen hommaa.;) tosinaiset tekee pannulaput puusta tai metallista.
ala asteen pakollisella käsitöiden kurssillakin onnistuin pistämään ompelukoneen neulan sormen läpi. se muuten sattuu.puhuttava aihe .:D

Kommentoija: meri at 16.11.04 16:18

* * *

Hyi stana. Puistatti kiveksissä asti kun tuon luin. Tuliko edes nätti ommel siihen kohtaan?

Kommentoija: Jarkko at 16.11.04 16:32

* * *

Minä olen edelleen isälleni katkera siitä, ettei se antanut minun mennä puukässään. Vihasin rättikässää. Varsinkin virkkaaminen oli mielestäni yhtä tuskaa. Puukässässä oli paljon hauskempaa, siellä oli niiitä kivoja koneita jotka sanoivat ouououou ja sitten kaikki luokat pojatkin vielä.

Ei niinku että meillä mitään komioita olisi ne pojat olleet.

Kommentoija: Egi at 16.11.04 17:16

* * *

Tässä taas nähdään, että uros joka osaa höylätä (tai edes opettelee), saa naisten huomion itseensä.

Kommentoija: Jarkko at 16.11.04 17:20

* * *

Jepulis, höyläämisestähän tässä elämässä kaikki on kiinni. Sinulla on asiat silleen hyvästi kun osaat näemmä ainakin tuota Visaasi höyläyttää jos sahapuu ei sitten silenekään.

Kommentoija: Egi at 16.11.04 18:11

* * *

Mäpäs meninkin pölkkykässään. Enkä kyllä mitenkään erityisen ylpeänä esittele siellä syntyneitä salaattiottimia, puukulhoa tai ovenkolkutinta. Ja mulla oli sentään numerona kiitettävä...
Niin ja nyt käy kateeks aina kun joku ompelee jotain hienoa. Sillon mä tokasen, että no, mäpäs osaan sentään vaihtaan töpseliin johdon. Eipä kyllä ole muuten ikinä tarvinnut vaihtaa...

Kommentoija: Julle at 16.11.04 22:52

* * *

Post a comment









Remember personal info?