marraskuu 10, 2004

Road Rage

taxi.jpgAjopäivä taas tänään ja vanne pään ympärillä kiristyi heti kun astuin ovesta ulos. Joku pässi oli taas parkkeerannut autonsa puoliksi ajoradalle ja toinen kadun kaistoista oli puoliksi tukittu. Eihän se suurta stressiä aiheuttanut, mutta olipahan vain osoitus siitä, että jotkut ovat vain vitun idiootteja.

Mannerheimintiellä sitten keltaisella kilvellä varustettu ammattilaistörttö päätti kiilata. Sekunnin murto osan teki mieli olla jarruttamatta ja työntää puskuri matkustajan syliin, mutta järki voitti. Kymmenen minuuttia myöhemmin toivoin jo, että viimeviikolla Hondan merkkihuollossa öljynvaihdon yhteydessä oltaisiin asennettu raketinheittimet ajovalojen taakse. Joku vanhalla mersulla huristeleva protoplasmatalikko oli päättänyt tukkia moottoritien kakkoskaistan ajelemalla oikealla kaistalla kulkevan täysperävaunullisen rekan kanssa vierekkäin. Eikä kyse ollut edes mistään ohittamisesta vaan rekka meinasi ohittaa mersun hiuksianostattavalla 80km/h nopeudella. Siinä porukka sitten vilkutteli valoja ja repi hiuksiaan tiellä, jossa on 100km/h talvinopeusrajoitus.

Onneksi kaiken pelasti Riihimäellä suojatiellä kulkeville vihreää valoa kiltisti odottanut vaahtosammuttimen kokoinen tenava koulureppu selässä. Kun vihreä valo vaihtui, loikki toukka tien yli prinsessahyppyjä tehden iloisena kuin eläisi ensimmäistä päivää.

Eipä tiennyt sekään, millaista aikuisen liikennemaailma on.

Kirjoittanut: Jarkko at 10.11.04 19:18

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?