Keski-Viikko
Jessus Friggin´ Ristus mikä päivä! Kipeäkinttuisena ei todellakaan ole herkkua juosta pitkin kaupunkia (edes autolla) ja uuttamaata vieden ja tuoden paikasta toiseen jotakin, joka piti olla paikassa toinen jo kauan sitten. Stressi iskisi, jos se ei olisi meikäläiselle jonkinlainen pysyvä tunnetila.
Onneksi kotiin pääsi jo melkein kuudeksi. Nyt luvassa on miellyttävä illallinen täydellisessä seurassa (=yksin) ja voin vapaasti valita, lepäilenkö sohvalla, sängyssä vai nojatuolissa. Tai olisihan vaihtoehtona vaikka kylppärin lattiakin, mutta luulen todellisen vaihtoehdon löytyvän noista kolmesta aiemmasta. Vähänniinkuin kunnallisvaaleissa. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta sitä tietää haluavansa vain yhden tai korkeintaan pari.
Illasta on siis tulossa varsin rauhaisa. Muutama huomio kuitenkin vielä teevee-illasta:
Buttis huomio! Kuukkelifaneille on omaa ohjelmaa ykköseltä klo. 18.40. Luontohetki: Kuukkeli, metsän emäntä.
Yritin miettiä, olisiko Nelosen Blues Brothers 2000, Subbarin Shrek vai kolmosen CSI miellyttävin vaihtoehto illan ohjelmanumeroksi. Shrek oli hyvin vahvoilla, kunnes luin sen olevan suomeksi dubattu versio (vittu opettakaa niitä mukuloitanne lukemaan niin ei tartte hyviä leffoja pilata!). Blues Brothers 2000 putosi taas yksinkertaisesti sen vuoksi, että se on legendaarisen hyvästä ykkösosastaan johtuen/riippumatta loppujenlopuksi aivan helvetin paska leffa.
Kirjoittanut: Jarkko at 27.10.04 18:25
* * *
Hei, Shrek on ihmeen hyvä suomeksikin! Samuli osaa jotain :-)
Vähän samaa laatua kuin Aladdinin eka - vesku rulaa! Näin ei tod. ole aina, joten ei kannata hyytyä siihen luuloon, että kaikki dubattu on syvältä...
Mutta originaalit on aina originaaleja, ei siinä mitään...
* * *
Visukinttu
lokakuu 27, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 27.10.04 18:25* * *
Ei kun mä olen vielä töissä tähän kellonaikaan. I feel for you.
Kommentoija: Janne at 27.10.04 19:07* * *
Hei, Shrek on ihmeen hyvä suomeksikin! Samuli osaa jotain :-)
Vähän samaa laatua kuin Aladdinin eka - vesku rulaa! Näin ei tod. ole aina, joten ei kannata hyytyä siihen luuloon, että kaikki dubattu on syvältä...
Mutta originaalit on aina originaaleja, ei siinä mitään...
Kommentoija: Jippikajei at 27.10.04 20:32* * *