lokakuu 13, 2004

Mitä oliko tänään keskiviikko?

jediknight.jpgEdellisen merkinnän pohjalta kuka tahansa voi olettaa, ettei tämänäpäiväisestä voinut odottaa kovin korkealentoista sisältöä. Joskus kahden maissa varauduin alustavasti vaihtoehtoon lähteä noutamaan uutta ruokapöytää keittiööni ja Anu hyppäsi niinsanotusti kelkkaan.

Myöhemmin pienen Anun kanssa suoritetun siideröinnin jälkeen systeri toi kämpälle kiinalaista alakerran baarista ja pari tuntia meni helposti systerin ja xboxin kanssa.

Eli kaikenkaikkiaan päivän saldona voi pitää täysin virikkeetöntä arkipäivää, jossa tapahtui jotakin, muttei oikeastaan mitään, mikä olisi tästä päivästä tehnyt jotain hienompaa.

Töitäkin tietysti olisi. Deadlineen on 1,5 viikkoa, mutta sitähän varten on kaksi deadlineä edeltävää päivää, jolloin voi "viimeisen loppurutistuksen" aikana tehdä 85% töistä valmiiksi.

Joskus on tää elämä sitten niiin sietämättömän kevyttä.

Kirjoittanut: Jarkko at 13.10.04 19:15

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?