lokakuu 11, 2004

Tulta munille!

BANG! Kuolit!Jos joku, niin tämä merkintä ei ole poliittisesti (sekä eläin-, että blogistanian sisäpoliittisesti) kovinkaan korrekti. Kävi vain mielessä Sediksen kirjoittaessa korkeasaaren päätöksestä paviaanien lopettamisesta, että olisihan asiaan toisenkinlainen ratkaisu, millä Korkeasaari saisi kerättyä rahaa.

Ensinnäkin paviaanit päästettäisiin vapaaksi saarelle viikonlopun ajaksi ja toiseksi saarelle päästettäisiin myös Saksalaisia metsästysturisteja, jotka sitten paukuttelisivat punastelevat karvaystävämme ajasta ikuisuuteen. Yhden paviaanin kaatomaksu voisi olla sellaiset parituhatta euroa. Koko laumassa kun on sellaset parikymmentä yksilöä naiset ja lap... eikun naaraat ja poikaset mukaanluettuna, niin siitä kertyisi sellaiset 40 tuhatta euroa. Toinen vaihtoehto on tietysti käyttää koko lauma eläinkokeisiin. Tai tarjoilla eksoottisena ruokalajina jollain bakkanaaleilla. Tai syöttää leijonille - joka tottapuhuen taitaakin olla niiden paviaanien lopullinen matkan pää muutenkin. Ei kai ne nyt mitään paviaanien hautausmaata siellä Korkeasaaressa ala pitämään. Kiertokulkuun ne menee vaikkei ne sitä myönnä kuitenkaan.

Ne punaperseiset, kiukaalle istuneen näköiset karvahousut on kyllä harmi päästää päiviltä kun muistelee niitä aikoja vaahtosammuttimen mittaisena, kun nauroi räkäistä naurua vielä kotiinpäin takapenkillä ajellessa "punapersepaviaanien" vuoksi. Pissakakkapieruhuumori ylsi meikäläisen huumorintajussa jo silloin myös apinoiden perseiden tasolle ja taitaa sillä olla oma osansa nykyäänkin. Näiden muistojen varjossa varmaan eläinlääkäri jos toinenkin tirauttaa itkun silmäkulmastaan kun tuikkaa niihin tappavan annoksen liukuhihnalla. Vai mitenköhän ne teloitetaan? Annetaanko niille viimeinen ateria?

"KORKEASAARI- koko maailma yhdellä saarella"

(paitsi paviaanit)

Kirjoittanut: Jarkko at 11.10.04 11:06

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?