syyskuu 30, 2004
Koiran kanssa
Mea naputteli taas jotain nukkumisesta ja samaan aihepiiriin kajoan itsekin. Kertoi tyttö nukkuvansa villasukalta hai-... tuoksuvan maastomakkaran, eli mäyräkoiran kanssa.
Kyllä sitä allekirjoittanutkin on osannut samoin tehdä. Useampia vuosia sitten tosin, mutta olihan se vähän eri asia nukkua samalla patjalla viisikymmenkiloisen siperianhuskyn kanssa.
Ja meidän koira ei ollut mikään vässykkä. Ainoa tietämäni multi-intolerantti koira, joka piereskeli kuin merinorsu. Siinä oli lakanoiden värit kovilla kun "Tuhnu" (koira sai lempinimensä ihan ansiosta) antoi unissaan palaa . Joskus se vielä heräsi omaan hajuunsa ja poistui ulos nukkumaan.
Kirjoittanut: Jarkko at 30.09.04 12:58
* * *
Jepjep. Tuttu juttu tuo. Sitä ilmettä, mikä koiran hassulla naamalla on, kun se herää omaan tuhnuunsa ja siirtyy loukkaantuneen ja hämillisen näköisenä puhtaampiin ilmoihin. katsoo vielä peräänsä, että ihme sakkia, kun tuolla tavalla pilaavat koiran unet.
* * *
Jea. Koirien x-kertaa parempi hajuaisti voi olla kirouskin.
* * *
Mikä ihmeen megahusky oli kyseessä? Ei ne paina viittäkymmentä kiloa. Iso näyttelylinjan malamuutti voi tuon verran painaa, mutta husky on vähintään kymmenen kiloa ylipainoinen tuolla massalla.
Vinkki heti perään: Jos koira tuhnustelee liikaa, kannattaa fiksailla ruokavaliota. Hyvä ensiapu on piimän lisääminen ruokaan aamuin illoin.
* * *
hah,onneks joku muukin on kärsinyt...tosin Possu haistelee tyytyväisenä omia saavutuksiaan...:) On tullut välillä noloja tilanteita sen äänekkäiden paukkujen ansiosta myös. Niin ja ruokavaliotakaan ei voi muuttaa kun hurtan täytyy popsia virtskivien takia erikoissapuskaa...
* * *
No kiva kun tuli tarkempaa speksiä Misulta. Enhän mä nyt tarkkaan muista, kuinka paljon meidän hurtta painoi. Varmaan viiskymmentä oli vähän liikaa, mutta iso se oli huskyksikin. Johtunee tää mun huonomuistisuus siitä, että dogi siirtyi ajasta ikuisuuteen jo 8 vuotta sitten.
Niin ja ei meidän koiran piereskelyyn mikään muu olis auttanu kuin laittaa koira kuplan sisään. Lähes kaikkea muuta kokeiltiinkin. Piimää ei kyllä muistaakseni.
* * *
Post a comment
Visukinttu
syyskuu 30, 2004
Koiran kanssa
Kyllä sitä allekirjoittanutkin on osannut samoin tehdä. Useampia vuosia sitten tosin, mutta olihan se vähän eri asia nukkua samalla patjalla viisikymmenkiloisen siperianhuskyn kanssa.
Ja meidän koira ei ollut mikään vässykkä. Ainoa tietämäni multi-intolerantti koira, joka piereskeli kuin merinorsu. Siinä oli lakanoiden värit kovilla kun "Tuhnu" (koira sai lempinimensä ihan ansiosta) antoi unissaan palaa . Joskus se vielä heräsi omaan hajuunsa ja poistui ulos nukkumaan.
Kirjoittanut: Jarkko at 30.09.04 12:58* * *
Jepjep. Tuttu juttu tuo. Sitä ilmettä, mikä koiran hassulla naamalla on, kun se herää omaan tuhnuunsa ja siirtyy loukkaantuneen ja hämillisen näköisenä puhtaampiin ilmoihin. katsoo vielä peräänsä, että ihme sakkia, kun tuolla tavalla pilaavat koiran unet.
Kommentoija: mea at 30.09.04 14:52* * *
Jea. Koirien x-kertaa parempi hajuaisti voi olla kirouskin.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 30.09.04 15:25* * *
Mikä ihmeen megahusky oli kyseessä? Ei ne paina viittäkymmentä kiloa. Iso näyttelylinjan malamuutti voi tuon verran painaa, mutta husky on vähintään kymmenen kiloa ylipainoinen tuolla massalla.
Vinkki heti perään: Jos koira tuhnustelee liikaa, kannattaa fiksailla ruokavaliota. Hyvä ensiapu on piimän lisääminen ruokaan aamuin illoin.
Kommentoija: Misu at 30.09.04 18:37* * *
hah,onneks joku muukin on kärsinyt...tosin Possu haistelee tyytyväisenä omia saavutuksiaan...:) On tullut välillä noloja tilanteita sen äänekkäiden paukkujen ansiosta myös. Niin ja ruokavaliotakaan ei voi muuttaa kun hurtan täytyy popsia virtskivien takia erikoissapuskaa...
Kommentoija: julle at 30.09.04 18:45* * *
No kiva kun tuli tarkempaa speksiä Misulta. Enhän mä nyt tarkkaan muista, kuinka paljon meidän hurtta painoi. Varmaan viiskymmentä oli vähän liikaa, mutta iso se oli huskyksikin. Johtunee tää mun huonomuistisuus siitä, että dogi siirtyi ajasta ikuisuuteen jo 8 vuotta sitten.
Niin ja ei meidän koiran piereskelyyn mikään muu olis auttanu kuin laittaa koira kuplan sisään. Lähes kaikkea muuta kokeiltiinkin. Piimää ei kyllä muistaakseni.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 30.09.04 20:01* * *