Rippisuihkuja ja autokaappauksia
Tavallinen aamuherätys pärähti soimaan joskus yhdeksän maissa aamulla sängyn päälle unohdetun kännykän muodossa. Värinähälyttimet ovat niin voimakkaita, että runkopatjalleni tuli kivantuntuinen hierovan sängyn ominaisuus hetkeksi. Kunnes piti vastata puhelimeen. Kolmannella soitolla.
En edes muista, mitä puhelu sattui käsittelemään. Kuuden tunnin unet olivat aivan liian lyhyet tähän aikaan ja torkuin vielä tunnin sängylläni avaten välillä silmäluomia tuulettaakseni verkkokalvoja.
Jotain väsymystilasta kertoo rautakaupassa nähty suihkukaappi, jonka kylkeen kiinnitetyn lapun luin ensin "Katolinen suihkukaappi". Väsynyt mieli loi jo mielikuvan ripittäytymisestä suihkussa, kunnes ajatus mahdollisesta lukuvirheestä tavoitti ajatusprosessorin.
Päivän varsinaisiin kohokohtiin kuului ehdottomasti kapteeninkadulla todistamani tapaus. Kävi nimittäin niin, että kyyditsin firmamme graafikkoa Anttia käymään Eiralaisessa matkatoimistossa. Matkan varrella piti käydä pankkiautomaatilla ja vedin auton tuplaparkkiin sateen alkaessa lähelle kapteeninkadulla olevaa pankkiautomaattia. Antti nousi autosta kiireessä, juoksi automaatille nostamaan rahaa, kun samalla taakseni pysähtyi tumma tila-auto. Kuljettaja ei selvästikään uskaltanut ajaa ohitseni kadulla vaikka vilkutin tuplaparkkia (tiedän, että se on hyi-hyi ja kiellettyä). Kohta näin peileistä Antin näköisen hahmon juoksevan sateessa takaisin automaatilta, mutta nousevan takana olevan auton kyytiin. Sekunnin verran ajattelin takana olevan auton odottaneen myös jotakuta kyytiin otettavaa, kunnes hahmo nousi ulos autosta - ja tuli autooni.
Antti oli ensimmäistä kertaa autoni nähneenä erehtynyt autosta takaisin kiirehtiessään. "No sekin oli iso ja musta." Kaikkein eniten nauratti kertomus toisessa autossa käydystä nopeasta dialogista:
Kuljettaja: "Anteeksi..."
Antti: "Oho!"
Mahtaa jollakin kolmekymppisellä naisella olla kotona kerrottavaa. Oli kuulemma täti ollut vielä puhelimessakin samaan aikaan.
Kirjoittanut: Jarkko at 14.09.04 18:10
* * *
Visukinttu
syyskuu 14, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 14.09.04 18:10* * *