Tyyntä myrskyn edellä
Tuntuu vähän siltä, että kaikki tuppaisivat olemaan lomalla ja siksi blogistaniassa ei tapahdu juuri mitään. Sitä voi tietysti ajatella asiaa niinkin, että jos blogeista luettavat asiat olisivat ihmisten elämän koko kirjo, ei kovin paljoa vähempää elämästä ylipäätään voisi toivoa näin loman aikaan.
Onneksi en ainakaan vielä tunnusta tämän olevan addiktio. Lievä riippuvuus korkeintaan.
Elämässä menee oikeastaan aika hyvin tällä hetkellä. Tai ei oikeastaan edes erityisen hyvin, mutta ei huonostikaan, joka taas saa aikaan illuusion siitä, että kun ei mene huonosti, niin menee oikeastaan aika hyvin. Tuossakin olisi jollekkin sosiologille jotain tutkittavan aihetta. Työkuviot painavat tietysti jatkuvasti päälle, mutta se nyt on aivan normaalia virikettä elämän pienessä aallokossa. Sosiaalisella puolella on ollut paljon hiljaisempaa viime päivien ajan, vaikka uusia ihmisiä onkin tullut tavattua - ja herran tähden, tapaan vielä loppuviikollakin.
Harrastuksillekkin pitäisi löytyä aikaa tältäkin viikolta, vaikka deadline kolkuttelee vain viiden yön päässä. Huomenna suunnitelmissa on kuvauskeikka rannalle.
Kirjoittanut: Jarkko at 21.07.04 10:50
* * *
Visukinttu
heinäkuu 21, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 21.07.04 10:50* * *