Sataa, sataa ropisee...
Ennakoin aikaista herätystä aamulla käymällä vihdoin aikaisin nukkumaan eilen. Nukuin kuin tukki ja heräsin herätyskelloon kesken unen, jossa Jukka kyseenalaisti kiinnostukseni Muppettien Miss Piggyyn.
Ajoin Palleron kanssa tunnin verran kehäkolmoselta eteenpäin ja aloitin tyypillisen lauantai-päivän testaillen ja kuvaten haulikoita.
Tottakai, kun kerran viikossa joudun ulkotöihin, niin vettä tuleekin sitten taukoamatta. Neljä tuntia vesisateessa ei ole kovinkaan herkkua. Huolimatta varsin lupauksia täynnä olleesta takistani, ei sen jälkeen kuivaa paikkaa ollut yhtään missään. Vesitiivis my ass. Tosin kameratyöskentely vesisateessa oli varsin mielenkiintoista. Muutaman millin tarkkuudella kuvaaminen ei ole kovin herkkua edes luonnonvalossa kun vettä tulee kuin sanonkominkä /c:stä? Vaikka kuinka kykki katoksen alla, niin märät vaatteet roiskivat jatkuvasti vesipisaroita kuvattavien päälle. Lippalakin lippa toimi varsinaisena räystäänä, joka ohjasi veden kyllä pois otsasta ja silmiltä - suoraan kameran päälle ja pahimmassa tapauksessa linssiin. Vähän nopeampaan kuvaamiseen kehitin sitten tilapäisen sadesuojan myös kameralle.
Paljon on siis töitä takana tänään. Tällaisen päivän jälkeen ei mikään voita sitä, kun voi tulla lämpimään (ja kuivaan) kotiin ja käpertyä sohvalle lämpimän pizzan kanssa katsomaan DVD:ltä hyvää elokuvaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 03.07.04 20:35
* * *
Visukinttu
heinäkuu 3, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 03.07.04 20:35* * *