kesäkuu 23, 2004

Day 3 after moving

kasetit.jpgMuuttolaatikot vielä purkamatta. Suurin osa mustien jätesäkkien sisällä kuljetetuista vaatteista ja muusta pehmeästä tavarasta on jo onneksi poissa silmistä, mutta edelleen kaikkialla tuntuu vallitsevana tilana olevan kaaos. Iltapäivällä pitäisi Arin kanssa käydä hakemassa yksi "mediahyllykkö" huomenna tulevalle kotiteatterille ja samalla käydä jääkaapin (ja pakastimen) täyttöreissulla. Paljon on vielä tehtävää, ennenkuin täällä voi oikeasti viettää aikaa.

"Tilapäistoimistoni" sijaitsee edelleen tulevan olohuoneen nurkassa, koska eilen kaapelin vetämisessä makuuhuoneeseen rakennettavaan työpisteeseen tulikin odottamattomia ongelmia. Lopputuloksena kuitenkin tuli HTV:n asentajan tilaaminen ja odotettavissa oleva 100 euron lisälasku. Nice. Very nice.

Jotain positiivistakin. Sovin eilen siivouspalvelun käyttämisestä asunnon siivoamisessa. Elokuusta lähtien Casa del Visukinttu siivoutuu kahden viikon välein ammattilaisten toimesta. Kustannuksetkin pysyvät niin kohtuullisina, ettei minunkaltainen laiskiainen jaksa sitä vastaan eväänsä liikauttaa. Ammattilaisten kyseessä ollessa voisi vielä olettaa jäljenkin olevan huolellisempaa ja parempaa kuin allekirjoittaneella. Nähtäväksi sekin tietysti jää, mutta rima on melko alhaalla jo valmiiksi.

Kirjoittanut: Jarkko at 23.06.04 11:47

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?