Laatikkoleikki jatkuu
Heräsin aikaisin tukkoiseen nenääni ja ihmettelin kummallista valaistusta ulkona, kunnes huomasin auringon paistavan omituisesta suunnasta. Kello oli tällöin puoli kuusi. Painoin pään takaisin tyynyyn ja yritin saada lisää unta - turhaan.
Noin 20 minuuttia myöhemmin nousin ylös tajutessani, etten enää saa kuitenkaan unta. Lattialla lojuu aivan liian monta tyhjää pakkauslaatikkoa ja kaapit pullottavat niihin joutavia tavaroita. Koko kirjahylly ja kaksi vaatekaappia on purkamatta. Samoin keittiössä on järkyttävästi tarvikkeita pakkaamatta.
Yritän myös miettiä, kannattaako minun jo tänään roudata tilavaatteeni uuteen kämppään, jossa on odottamassa uusi sänky. Todennäköisesti en sitä tee ihan pelkästään sen vuoksi, että haluaisin pestä petauspatjan ja peiton ennen niiden yhdistämistä uuteen sänkyyn, mutta toisaalla vaakakupissa painaa se, että todennäköisesti saisin ensi yönä paremmin nukuttua.
Ei tämän tällaista pitänyt olla. Stressi iskee. Ahdistaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 19.06.04 06:37
* * *
Niin, muuttaminenhan on tunnetusti viiden pahimman stressinaiheuttajan kärjessä. Mutta kyllä siitä yleensä hengissä selviää! Ite stressaan muutoista aina pahiten ja eniten, etenkin kun olen erikoistunut näihin muuttoihin, joissa yhtä aikaa vaihtuu työpaikka, kämppä ja kaupunki. Pakkaamisenkin olen aina omasta tahdostani halunnut hoitaa itse; silloin ainakin tietää missä mikäkin on, eikä voi syyttää toisia tavaroiden hajottamisesta... :-) Aurinkoista muuttopäivää sulle!
* * *
Visukinttu
kesäkuu 19, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 19.06.04 06:37* * *
Niin, muuttaminenhan on tunnetusti viiden pahimman stressinaiheuttajan kärjessä. Mutta kyllä siitä yleensä hengissä selviää! Ite stressaan muutoista aina pahiten ja eniten, etenkin kun olen erikoistunut näihin muuttoihin, joissa yhtä aikaa vaihtuu työpaikka, kämppä ja kaupunki. Pakkaamisenkin olen aina omasta tahdostani halunnut hoitaa itse; silloin ainakin tietää missä mikäkin on, eikä voi syyttää toisia tavaroiden hajottamisesta... :-) Aurinkoista muuttopäivää sulle!
Kommentoija: marjut at 19.06.04 07:51* * *