Iltapala
Kokkaan itselleni päivän päätteeksi makaronia siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kämpälläni ole vieläkään muuta syötävää. Kattilan poristessa hellalla ja Saving Private Ryanin odotellessa videonauhurissa, katsahdin muita blogeja ja huomasin Khiloun kirjoittaneen päivän kansalaisaktiviteetista - eli äänestämisestä.
Huomasin siitä erään seikan, johon olen kiinnittänyt huomiota aiemminkin, nimittäin sen, että harva ihminen myöntää avoimesti, ketä on äänestänyt. En sano, että se on paha asia ja että kaikkien pitäisi äänensä kohde kertoa - vaan sitä, etten aina ymmärrä, miksi niin useille ihmisille äänestyksen kohde on niin vaikea asia. Enkä puhu edes tuntemattomista ihmisistä, vaan jopa ystävistä ja perheenjäsenistäni.
Politiikka on minulle melkolailla yhdentekevä asia. Yhdelläkään politiikolla ei ole minuun minkäänlaista luottamussidettä, joten minulle on yhdentekevää, nukunko sunnuntaini hiukan paremmin (=pidemmin) vai käynkö piirtämässä jonkun numerosarjan vaalilappuseen.
Kaksi viimeistä kertaa kun äänestin, olivat molemmat presidentinvaaleissa. Ensimmäisellä kerralla äänestin Elisabeth Rehniä ja toisella kerralla Esko Ahoa.
Luojan kiitos, ääneni ei sittenkään ollut se ratkaiseva toisella kerralla.
Kirjoittanut: Jarkko at 13.06.04 23:09
* * *
Visukinttu
kesäkuu 13, 2004

Kirjoittanut: Jarkko at 13.06.04 23:09* * *