toukokuu 29, 2004

Perjantai iltana ravintolaan . . .

vilkkumaa.jpg . . . oli tarkoitus lähteä humaltumaan, mutta myös katsomaan Jukan kanssa Maija Vilkkumaan keikkaa Tavastialle, joka oli toisaalta pieni pettymys. Aloittelin jo seitsemän jälkeen P:n ja parin muun kanssa Ilveksessä, josta Jukka tuli noutamaan meikäläisen Tavastian puolelle kymmenen maissa. Itse keikka alkoi vasta yhdentoista jälkeen ja kesti hiukan päälle toistakymmentä biisiä.

Johtopäätöksiä Maija Vilkkumaasta (ja bändistä) tämän illan perusteella:

- Maija Vilkkumaa on vihaisten, nuorten naisten esikuva.
- Keikoilla käy 90%:sti vihaisia, nuoria naisia.
- Maija V & Co. ottaa hyvin yleisönsä
- . . . mutta ei tarjoa livenä mitään erikoisempaa kuin tavallista, ehkä hiukan keskinkertaista parempaa vääntöä lavalla.

Kaikesta huolimatta ilta oli jonkinlainen menestys. Taakse jäi sairaanhoitaja, jolta jäi käteeni numero ja vieressä istunut tyttö, jonka numeron olisin halunnut. Vasta myöhemmin tajusin vasta senkin. Harmittava takaisku.

Taitaa olla turha sanoa, mutta sinä kaunis brunette, jonka edessä olin ja joka koko ajan halusi Jukan paikalle istumaan sen ollessa poissa - ota yhteyttä. Olen vapaa ja valmis.

Hetken biisi: Maija Vilkkumaa - Timantti

kyllä silloin sain puhua kun halusin kiittää
minä tahdoin muuta ja ne sanoi nyt riittää
niin laivan keula halkoo merta kuin timantti lasia leikkais

Kirjoittanut: Jarkko at 29.05.04 02:11

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?