Iso kaupunki
Loistava päivä takana. Aurinko muistuttaa itsestään tasaisin väliajoin ja vaikka selkää pitkin välillä hiki valuukin, niin on kiva että on kesäkesäkesä.
Tintin kanssa stockalla lounastelun jälkeen kävin postissa lähettämässä yhden pikapaketin töiden merkeissä Kuopioon ja tiskin toisella puolella oleva alipalkatun oloinen jamppa aloitti dialogin:
Onko sulla tälle osoitteelle tarkempaa postiosoitetta tiedossa, kuin tää postilokero-osoite? Ne kun veis tän paketin perille asti.
Ei mulla sitä ole, mutta kyllä ne on sen aiemminkin siellä perille osanneet viedä.
Ai no joo. No kyllähän ne noilla pikkupaikkakunnilla kaikki toisensa tuntee.
Niin. Kuopio. Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki ja melkein 90 000 asukasta. Onhan se pikkupaikkakunta - todellakin. Ajattelin kyllä vielä kysyä piruuttani, että kuinka monta sukupolvea kaverin perheestä on asuneet kehäkolmosen sisäpuolella, mutten enää kehdannut vääntää veistä haavassa.
Tosin ei Kuopiossa ihan kaikki parhain päin ole. Viimeisten tietojen mukaan Jorma Uotinen aikoo tanssia siellä alasti.
Hetken biisi: Happoradio - Pois Kalliosta
olen olllut täällä pitkään
aivan liian pitkään
päästäkää mut pois kalliosta
viekää vaikka maalle
kalliolle, kukkulalle
Kirjoittanut: Jarkko at 27.05.04 18:20
* * *
Visukinttu
toukokuu 27, 2004
Iso kaupunki
Tintin kanssa stockalla lounastelun jälkeen kävin postissa lähettämässä yhden pikapaketin töiden merkeissä Kuopioon ja tiskin toisella puolella oleva alipalkatun oloinen jamppa aloitti dialogin:
Ei mulla sitä ole, mutta kyllä ne on sen aiemminkin siellä perille osanneet viedä.
Ai no joo. No kyllähän ne noilla pikkupaikkakunnilla kaikki toisensa tuntee.
Niin. Kuopio. Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki ja melkein 90 000 asukasta. Onhan se pikkupaikkakunta - todellakin. Ajattelin kyllä vielä kysyä piruuttani, että kuinka monta sukupolvea kaverin perheestä on asuneet kehäkolmosen sisäpuolella, mutten enää kehdannut vääntää veistä haavassa.
Tosin ei Kuopiossa ihan kaikki parhain päin ole. Viimeisten tietojen mukaan Jorma Uotinen aikoo tanssia siellä alasti.
Hetken biisi: Happoradio - Pois Kalliosta
olen olllut täällä pitkään
Kirjoittanut: Jarkko at 27.05.04 18:20aivan liian pitkään
päästäkää mut pois kalliosta
viekää vaikka maalle
kalliolle, kukkulalle
* * *