toukokuu 27, 2004

Uusi koti

Jaahas. Tässä se nyt on. Se uusi blogi / päiväkirja, jota olisi tarkoitus alkaa pitämään vähän vapaammin kuin sitä aiempaa.

Vanhempi Kitupiikki.com pitäisi tätä luettaessa olla jo kadonnut - tarkemmin sanottuna Saksaan, josta domain löysi uuden kodin. Toisaalta tuntuu kuin olisi luopunut vanhasta hyvästä asunnosta, mutta toisaalta olen melkoisen helpottunut. Se alkoi suoraansanottuna ahdistamaan, kun näki jatkuvasti siellä vierailevia - liian tuttuja ihmisiä. Taisin joku kerta vuosi-puolitoista sitten sanoakin, että ensimmäisen kerran kun äitini käy sivuilla - lopetan ne.

Ja syytä on uskoa, että vaikka äiti ei siellä käynytkään, niin jotain sinnepäin kuitenkin.

En oikeastaan tiedä, mitä tähän kirjoittaisi. Ensimmäisen merkinnän kirjoittaminen taitaa olla vaikeaa kenelle tahansa, mutta minulle tulee mieleen vuonna 2001 kirjoittamani ensimmäinen merkintä tämän sivujen edeltäjään:

Tänään aloitin tämän päiväkirjan kirjoittamisen. Tuntuu jotenkin typerältä kirjoittaa asioita ylös, joille ei ole mitään järkevää käyttöä. Höh. Olen muutenkin väsynyt kuin silakka pesukoneessa. Koko yö on mennyt valvoessa unetonta yötä ja tehdessä näitä kitupiikki.com -sivuja. Mutta mitäs tässä. Parin päivän päästä on odotettavissa silmäleikkaus. Pelottaa taas niin perkeleesti.

Hetken biisi oli silloinkin. . . .

Bruce Springsteen - I´m On Fire

sometimes it's like someone took a knife baby
edgy and dull and cut a six-inch valley
through the middle of my soul

Kirjoittanut: Jarkko at 27.05.04 01:14

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?