Loppuvuoden lista
Pitkästä aikaa iski inspiraatio kirjoittamiseen. Syy tähän löytyy tämänpäiväisestä, jossa mm. kuulin loppuvuoden olevan otollista aikaa listojen kirjoitukselle. Toisaalta, tunnen tällä hetkellä itseni myös massiiviseksi kusipääksi, joka on aina hyvä hetki aloittaa itseanalyysi. Tästä syystä teen tähän lyhyen yhteenvedon tämänvuotisista tunteista, lähinnä painottuen loppuvuoteen 2009.
Vihannut. Olen tuntenut vihaa viime aikoina paljon useammin kuin joskus aiemmin. Ennen viha oli minulle absoluuttista, pyhää vihaa, joka heräsi kerran vuosikymmenessä jostain koetusta vääryydestä itseäni kohtaan. Nyt voin huomata vihaavani jotain (usein omia ominaisuuksiani) lähes viikottain. Eikä kyse ole pienestä angstista - vaan brutaalista, läpitunkevasta vihasta.
Rakastanut. Kahta täysin toisistaan erilaista naista yhtäaikaa. Ja täysin eri syistä. Jälkikäteen asiaa tarkasteltuna en voi sanoa näkeväni tapahtuneessa mitään väärää. Voin rehellisesti sanoa välittäväni molemmista enemmän kuin vain elämässä ohikulkevina henkilöinä ja murtuisin, jos näkisin heille tapahtuvan jotain. Toisaalta myös murtuisin, jos näkisin heidän rakastuvan johonkuhun muuhun. Tästäkin syystä tulevaisuudesta tulee vähintään mielenkiintoista. Ja raastavaa.
Tuntenut. Yksi merkittävimmistä puutteistani on aina ollut lähes täydellinen empatianpuute. Aiheesta on taitettu peistä aiemminkin lukemattomissa keskusteluissa asiantilan sen kummemmin muuttumatta, mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa tuntenut edes jotain. Asiaan liittyy erään ystäväni lapsen syntyminen ja se tunnetila, joka tuoreelta isältä voi välittyä.
Pettynyt. Itseeni ja kenties muihinkin. Olen edelleen ajoittain täysi kusipää, enkä tästä syystä herätä automaattisesti ympärilläni olevissa ihmisissä positiivisia tunteita. Olen silti luullut, että lähimmät ystäväni osaavat suhtautua tähän ominaisuuteeni. Kuten kaikilla, on minullakin ympärilläni erilaisia sektoreita, joille pääsee vain läpäisemällä sen ympärillä olevan suojamuurin. Eräs ihminen oli jo sisimmällä renkaalla ja annoin hänelle syyn kadota kokonaan. En tiedä, olenko enemmän pettynyt siihen, että annoin tilaisuuden vai että hän käytti sen.
Välinpitämättömyys. Vaikka vuoden aikana onkin tapahtunut paljon eri asioita, en silti ole pystynyt suuntaamaan energiaani mihinkään merkitsevään. Teen töitä elääkseni, pitääkseni edes jollakin tavalla otteen muutoin liiallisen vapaa-ajan kurissa ja kaiken pohjalla mikään ei tunnu miltään.