Visukinttu 3.0

Jokainen on kai matkallaan (enkä tarkoita tällä matkustamista) kerännyt yhtä sun toisenlaista rojua nurkkiinsa ja minulla ne “pahimmat” ja parhaimmat ovat satunnaisia lippulappusia ympäri maailmaa. Vasta eilen dedikoin niille yhden kenkälaatikon, johon keräisin nurkista ne pienet muistot, mitä olen laittanut talteen - ihan varmuuden vuoksi, koska niitäon joskus sitten mukava muistella.

Laitoin pahimmat kasat kyseiseen laatikkoon eilen ja nyt vasta ajatuksella kävin laatikon sisällön läpi, miettien, mitä muistoja näennäisesti turhiin roskiin sisältyykään. Laitoin tuohon oheiseen kuvaankin muutaman muiston.

Kuvasta voidaan käydä ne vaikka läpikin. Eli vasemmalla on El Alameinin sotilasmuseon pääsylippu. Ei mikään tavoiteltava paikka varmasti monellekkaan, mutta itse olin varsin pähkinöinä käydessäni siellä vuonna 2000. Olen lapsesta asti lukenut kaikki kirjat El Alameinista ja kun kerrankin pääsin paikanpäällä käymään, oli se kokemus sinänsä.

Toisena on DBTL:n pääsylippu vuodelta 1998. Kaverin kanssa päätettiin ex-tempore lähteä ensimmäiselle (!) festarireissulle koskaan ja luulen sen olevan myös viimeinen. Ei ollut meidän kummankaan juttu se.

Sen alapuolella on ensimmäinen käyntikorttini, eli kyseessä on myös ensimmäinen vakavasti otettava työpaikkani - perheyritys, joka sijaitsi Kirkkonummella. Sijaitsee toki edelleen, mutta eri omistuksessa.

Sen alapuolella on taas Joulutähti-tapahtuman henkilökunta-kortti (v. 1990). Kyseessä oli Riihimäen kauppaoppilaitoksen järjestämä jokavuotinen tapahtuma, jossa opiskelijat järjestivät marraskuussa koululla “joulumessut”, johon paikalliset yritykset osallistuivat. Itse jouduin halveksittavan tekijänoikeusvarkauden uhriksi, kun tein ohimennen luonnoksen tapahtuman logosta, eli nauravasta jouluhattuisesta tähdestä, joka sitten varastettiin ja vasta myöhemmin muistettiin kysyä myös minulta, että “olihan tämä ok?”.

Mukana on myös pieni ruutupaperin pala, jossa on muutama kirjoitusmerkki ja hieno piirros höyryveturista. Kyseisellä lappusella on selittetty yhteisen kielen puuttuessa v. 1998 kiinalaiselle taksikuskille Taianissa, että tarttis saada kyyti rautatieasemalle. Ja kyyti onnistui.

Sitten on KOP:in pankkikirja. Kävin joskus yläasteella avaamassa tilin kyseisessä pankissa, koska äitini Postipankin virkailijana tiesi aina, mitä omalla tililläni siellä tapahtui. En minä mitään uutta tiliä tarvinnut, mutta halusin vain kapinoida. Myöhemmin tili “sveitsiläistyi” ja keräsin sinne kaikki rahat, jotka olin saanut äidiltäni salaa. Lopulta vetäisin tilin tyhjäksi kuukauden reppureissua varten Kiinassa ja Japanissa, enkä enää tiliä sen jälkeen käyttänyt.

Sen takana on Storyvillen lasku (yli 200 markkaa) eräästä illasta vuonna 1999, jota olen kuvaillut surkeimmiksi treffeiksi koskaan.

Sen etupuolella on taas Tilleyn vakuutuskortti. Tilley siis on legendaarinen hattuvalmistaja, joka on tunnettu tosimiesten hatuistaan. Antavat hatuille melkoisen takuun, joka myös periytyy jälkipolville.

Ja isoin härpäke on matkalippu Shanghaista Osakaan. Kaksipäiväinen laivamatka yli keltaisen meren lähes trooppisissa tunnelmissa toi pientä epäuskoa orientaalisten kansojen soveltumuttomuudesta merenkävijöiksi, mutta myös pahimmat palohaavat ikinä mitä olen saanut.

Että sellaista. Noiden muistojen lisäksi laatikosta löytyy paljon muutakin ja jos laatikko nyt seuraa mukana pidempäänkin, niin niitä ehkä sinne kasaantuu entistä enemmän. Katsotaan nyt.

Mietin tänään, että jos jokin minussa on vialla pysyvän sitoutumisen kannalta, se on jakaminen. Enkä tarkoita mitään puolta valtakuntaa ja avioeron omaisuusjakoa. Kun on elänyt sen verran itsenäistä elämää kuin minä olen, on vaikea ymmärtää toisia ihmisiä jotka haluavat soitella joka päivä toiselle puoliskolleen ja jakaa kokemuksensa.

Myös sen, että lempparijäätelö on päässyt loppumaan lähikaupasta.

Tänään postilaatikosta putkahti taas pizzamainos Castreninkadulla sijaitsevasta pizzapaikasta, eikä tapahtuma ollut mitenkään ainutlaatuinen. Kyseisestä paikasta kun samaa roskapostia tulee luukun kautta kotiini melko säännöllisin väliajoin. Ja tämä jatkuva roskaaminen siis siitä huolimatta, että ovessa on erikseen lappu tätä kieltämässä.

Tuolle ei nyt ilmeisesti voi mitään, jos postilaatikon kiinniteippaamista ei lasketa, mutta ihmettelen paikan asennoitumista ylipäätään. Paitsi että hinnastojen levittely parin viikon välein lähiasukkaiden keskuuteen on yksinkertaisesti typerää (eikö kaikki niitä kaipaavat oikeasti myös säilytä niitä?), on kai erityisen typerää tunkea niitä niiden ihmisten luukkuihin, jotka eivät niitä halua lainkaan. Aivankuin yhtäkkiä sitten, kun tekeekin kotiin toimitettua pizzaa mieli, tuleekin tilattua se siitä paikasta joka on spämmännyt postiluukkuasi vuoden verran pari kertaa kuukaudessa? Not likely.