Visukinttu 3.0

Jumaliste, että olikin tiukka viikko. Nukuin öisin 4-6 tuntia ja kaikki muut tunnit menivätkin sitten työn parissa, lukuunottamatta noin 30 minuutin aamuvalmisteluja ja noin tunnin iltaruokailua + pakollisten tv-ohjelmien (okei, Simpsonien) tuijottelua.
Nyt on takana nukuttu yö (se pakollinen 8 h) ja olo on kuin uudelleensyntynyt. Nyt pitäisi miettiä, mitä tekisi tänään. Illalla on tosin “naapurin” tuparit, johon olisi selkeä tarve lähteä, mutta päivä on vielä vähän avoinna. Kunhan tästä itseni irti saan vapaapäivän ilkeästä syleilystä, niin karkaan varmaan Lauttasaaren rannoille kokeilemaan sitä uutta putkea, mistä kiroilin viimeisimmässä merkinnässä.
Ai niin muuten. Jos joku graafikko on töitä vailla, niin nyt olisi töissä avoin paikka haussa.

Niin. Tuossa menneenä viikonloppuna oli sitten se juhla nimeltä juhannus, jota aiempina vuosina on tullut vietettyä mitä moninaisimmin keinoin. Tällä kertaa tie vei kuitenkin Saarenmaalle vanhempien mökkipahaselle, jossa oli myös lukumäärältään 20+ sukumme edustajaa paikalla.
Ja mitä siitä tulee, kun sen verran meidän sukulaisia laitetaan yhden aitauksen sisään? Ei mitään sen kummempaa, kuin perkeleellisen paljon vittuilua. Ja mikä parasta, kaikki ottavat koko homman leikillään.
Alan hiljalleen ymmärtää, että joskus paljon mainostamani, perheemme sisäpiirimäinen vittumaisuudelta vaikuttava huumorintaju ei olekaan pelkästään meidän pikkupiirin ominaispiirre, vaan joku geneettinen bugi DNA:ssamme, joka tunnistaa toisen taudinkantajan ja kestää siltä mitä moninaisinta hilpeyteen verhottua vittuilua. Ja laittaa vielä takaisin samalla mitalla. Ellei tuplasti.
Jestas. Ei ole ihme, että tähän sukuun on vaikea saada jatkajia.

Muutoin koko pidennetty viikonloppu meni kerrassaan loistavasti. Yritin kovasti kuluttaa yksin aikaani aurinkoisilla rantaniityillä kameran kanssa lintuja jahdaten, mutta myönnän - välillä keskittyminen herpaantui ja päädyin vain istuskelemaan ruohikossa, katselemaan horisonttiin ja nauttimaan hiljaisuudesta. Rauha. Ihana rauha.
Eikä lainkaan ollut paha sekään aspekti, että pörräilin paikanpäällä nimenomaan Pökötillä, joka sai samalla paikallisen huoltoyhtiön huomiota osakseen. Kesähuolto pikkuvikojen korjauksineen maksoi 1700 kruunua. Muistaakseni jotain 120 euroa. Noin puolet siitä, mitä Suomessa. Tulipahan maksettua tuolla tavalla myös laivaliput. Ja siihen kun lisätään pari tankillista bensaa - tai pikemminkin niiden hinnanerotukset contra täkäläinen hintataso, niin perkele - taisin jäädä lomastani voitolle!
Eniten harmitti kuitenkin se, että vaikka sain korruptiolahjana käyttööni noin 2500 euron arvoisen bongariputken, niin siitä jäi puuttumaan 50 euron hintainen adapteri, jolla sen olisi voinut kiinnittää kameraani. Nytkin näkisitte mustavarisparven sijasta merimetsoja tai tukkakoskeloita.
Tuon viikonlopun kurkien ja kauriiden hiipimiskuvausten jälkeen alan ymmärtämään niitä metsästäjiä, jotka ovat vaihtaneet harrastuksensa eläinten ampumisesta eläinten kuvaamiseen. Tavallaan.

Tallinkin Star-aluksella on nähtävästi ilmainen WLAN. Ensimmäinen juhannuksen jälkeinen kosketus sivilisaatioon. Jeah!

Jostain virheistään pitäisi oppia. Tästä en.
Tällä kertaa pommi heräsi muovipussista hiukan yli vuorokaudessa.
Olisiko kellään myydä liekinheitintä?

Tänään soitin aika kalliin puhelun kun olin odottamassa raitiovaunua. Työasioissa, tietenkin. Puhelu jatkoi noin viisitoista minuuttia, jonka aikana nousin saapuvaan 3T-vaunuun ja istuskelin luuri korvalla matkustaessani Helsingin keskustan läpi.
Puhelusta havahduin reaalimaailmaan, kun näin lipuntarkastajan tutussa sinisessä univormussaan nousevan vaunuun. Ensimmäinen ajatus oli “heh heh, kukahan nyt jää kiikkiin…” ja sekuntia myöhemmin tuli ajatus: “…ai vittu. Mä en tainnut muistaa tilata lippua!”.
Ja niinhän siinä kävi. Kahdeksankympin tarkistusmaksu makoilee nyt ilkkuen työpöydälläni. Minulle, joka aina tunnollisesti tilaa kännykkälipun - paitsi tänään, kun sille oli käyttöä juuri samaan aikaan alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti.
Kuka sanoi, että mobiilipalvelut helpottavat elämää? Kertokaa hänelle, että kaveri on todennäköisesti oikeassa, mutta helvetti - että ne tekevät siitä elämästä myös kalliimman.

Kävin työn puitteissa tänään lähipostissa, kun eräässä risteyksessä idästä päin tullut auto tukki sen liikennesokeille vaikeahkon risteyksen. Kuljettaja sitten kuitenkin ajoi samalle pihalle kuin minä, jolloin en voinut vastustaa kiusausta:

- Onko rouva tullut kaukaakin tänne Helsinkiin?
- En mä oo…

Kaksi sekuntia meni, kun tajusi vihjeen.

Aamulla oli herätessä varsin kevyt olo. Ei ollut mitään krapulaa, eikä mitään sellaista. Päinvastoin. Levännyt, raikas olo joka vain parani sitä mukaa kun aamu ehti menemään edemmäksi.
Aamiaistakaan en ehtinyt syömään, koska se muuttui bloggaajien lounasklubiksi paikallisessa kebabbeeriassa. Siitä säntäsin kotiin, josta pari tuntia loikoiltuani oli pakko singahtaa pois. Tarkemmin sanottuna kiertelemään Lauttasaarta vesisateessa kameran kanssa. En muistanut lainkaan, kuinka kivaa on edes vähän viitsiä kierrellä luonnon äärellä. Ei Lauttasaari mikään viidakko nyt ole, mutta jotain kuitenkin.
Saldoksi tuli meriharakoita, joutsenia ja haahkapoikueita, joista yksi menetti jäsenen variksen hyökättyä eksyneen poikasen kimppuun. Ja rusakkopari. Ja yksinäinen fasaani.
Pitänee lähteä luontoretkelle vielä juhannuksen jälkeenkin.