Visukinttu 3.0

Jotkut asiat pitäisi vain julistaa ongelmajätteeksi.
Kuten kolme päivää sitten muovipussiin unohdetut umpihikiset treenivaatteet.

Jestas, että osaakin olla kipeä olo. Melkein kahden tunnin salitreeni ja 3,5 kilometrin lenkki osaa ottaa todella koville, varsinkin kun kuntoilu on jäänyt viimeiseltä parilta kuukaudelta lähes kokonaan väliin. Jalassa taitaa olla kaikenlisäksi rakko. Pitäisi hankkia paremmat juoksukengät.
Kuntoilun parhaimpia puolia on kyllä se euforinen olo, joka tulee kun koko päivän on sinnitellyt kevyellä safkalla ja kun lopulta pääsee sen pihvin kimppuun. Siinä erotellaan neitipojat raadonsyöjistä.

Jessus, että syletti tänään kun vein töistä jätesäkillisen tyhjiä juomatölkkejä kauppaan. Paitsi että se säkki tietysti levisi keskelle katua 15 metriä ennen kaupan automaattia, alkoi taas mietityttämään, kuka half-ass insinööri on ne automaatit oikein suunnitellut ja kuinka paljon se on omaksunut gynekologien sorminäppäryystesteistä?
Siis mikä helvetti siinä on, että niin harvassa kaupassa on sellaisia automaatteja, missä tölkin saa syöttää ihan miten päin tahansa? Suurin osa noista helvetin kiulukaukaloista on niitä, joissa se tölkin viivakoodi pitää nyt olla tarkalleen siinä tietyssä asennossa. Jos se nyt sattuu olemaan muutaman asteen vinossa, niin kone päästää niin perkeleenmoisen äläkän ja sylkäisee tölkin takaisin.
Onhan se hyvä, että jotkut yhteiskunnan tukirakenteet opettavat kansalaisille preussilaista tarkkuutta, mutta pitääkö se nyt jumaliste olla niin vitun ärsyttävää? Ja vielä koneen toimesta, joka palkitsee sen armollisen kierrättäjän siten 0,15 eurolla?

Jaaha. Mistä sitä sitten taas aloittaisi? Ehkä siitä, että uni ei tule. Ei sitten millään. Viime yö meni pelkän väsymyksen pohjalta sikeämmin kuin koskaan, mutta nyt mielessä pyörii ihan liian monta asiaa, että voisi rauhassa vain odotella nukahtamista. Ei tule sitten kuuloonkaan.
Pahinta on, että tiedän, että yhdelläkään niistä asioista ei ole mitään hätää. Tai, no, en tiedä, mutta teen varsin sivistyneen arvauksen. Ei siis kannattaisi stressata asioista, jotka kuitenkin lutviutuvat. Ennemmin tai myöhemmin.
Ahdistaa.

Tiedättekö, mitä inhoan hotellielämässä?
No sitä, kun ne siivoajat vievät aina kuitenkin ne puoliksi käytetyt vessapaperirullat telineistä. Tuskin omiin vessoihinsa, jossa voisivat käyttää ne loppuun, vaan varmaan vaan roskikseen. Hillitöntä tuhlausta.
Se, että ne pesevät lakanat pari kertaa viikossa tai vaihtavat päivittäin pyyhkeet riippumatta siitä, mihin ne laitat, ei ihan niin tuhlaukselta tunnu. Olisi kiva silti joskus viettää aikaa täysin vihreässä hotellissa.
Tosin sellaista ei taida ollakaan. Tai sitten siinä on sammalmatto ja suihku puun alla.

Kuulin nuo sanat, kun saavuin takaisin tukikohtaani päivän tutkimusretken jälkeen. Päivän, joka todennäköisimmin tulee olemaan yksi kokemusrikkaimmista päivistä ikinä. Siinä vaiheessa, kun metrin päässä sähisee täysikasvuinen Ilves tuijottaen tarkasti katsekontaktissa, huomaa olevansa ihan muissa sfääreissä.
Kuka oikeasti haluaa enää uida missään delfiinien seassa, kun ilvekset ja sudet on keksitty?

Päivä alkoi ihan normaalisti kuin aina ennenkin, mitä nyt heräsin yli tuntia aiemmin kuin normaalisti. Siihen aikaan, kun olisin kiltisti kävellyt työpöytäni ääreen tarkistamaan sähköpostini, olin kuitenkin auton ratissa, ajamassa kohti pohjoista.
Mitä pohjoisemmaksi pääsin, sitä kapeammaksi maantiet muuttuivat ja sitä enemmän teillä oli saksalaisia. Ei, yhtään saksalaista rekisterikilpeä ei autoissa näkynyt. Schumacherin sukua oli varmasti teillä, sillä sen verran oli autobahneilta haettu ajo-oppia. Jossain Äänekosken korkeudella tajusin, että kukaan ei enää ajanut nopeusrajoitusten mukaisesti.
Etelässä oli lähtiessäni kovin aurinkoista, mutta Jyväskylästä x-minuuttia pohjoiseen alkoi taivaalle kasautua melko pimeitä pilviä ja satunnainen vesitippakin putosi. Auton polttoaine alkoi olla lopussa, joten kaarsin ensimmäiselle pitkän tyhjän valtatien jälkeen löytämälleni huoltoasemalle. Asema näytti hiukan nuhjuiselta, tyypilliseltä 1970-luvulta peräisin olevalta huoltoasemarakennukselta, jossa ei hirvittävästi ylimääräistä tilaa ollut. Tosin myös tavallista pimeämmältä, paikalla ei näkynyt ristin sielua, rakennuksen kulmalla ollut sinkiämpäri heilui tuulessa ja äänteli kitisevästi. Avasin bensatankin korkin ja yritin työntää pankkikorttini automaattiin. Automaatti ei hyväksynyt korttia, eikä sen ruudussa näkynyt minkäänlaista elonmerkkiä. Ehdin ajattelemaan, että automaatti oli vain rikki tai muutoin poissa käytöstä, mutta katsahdin muihinkin pumppuihin ja kaikki olivat yhtä pimeinä. Alkoi tulla lievästi aavemainen olo, varsinkin kun tiellä kulki vain satunnaisia autoja ja huoltoasema ei edes ollut aivan “valtatien” varrella. Lähes säikähdin, kun huoltoaseman ovi avautui, ulos käveli parrakas, pahasti ahavoitunut mies, joka kolhiintuneeseen hiaceen loikatessaan sanoi, että asemalla ei ole sähköä. Puu oli kuulemma kaatunut jonnekkin lähistön linjoille ja katkaissut kaikki sähköt paikalta.
Siis tapahtuuko sellaista vielä nykyaikana? Alan olla selvästi vieraantunut maaseudun elämästä, kun luulin tuollaisen jääneen jonnekin 1980-luvulle.
Enivei, siellä minä olin. Jossain keskellä ei mitään (tai juuri sieltä kotoisin oleville se varmaan on jotain enemmän), bensiinitankki lähes tyhjänä ja tienviitoissa, joissa vilahti vähänkin tunnetumpi kaupunki, oli nimen perässä oleva numero kolminumeroinen.
Alkoi hetken jo jännittämään, että mihin olin tiepalvelun numeron hukannut, mutta “vain” 40 kilometrin ajon jälkeen tuli vastaan toinen huoltoasema. Tällä kertaa siinä oli sähköt ja kaikki. Ja sain bensiiniäkin. Tosin ihan ryöstöhintaan, mutta taitavat täällä päin tietää, että vähänkin janoisemmalla autolla kannattaa tankata hinnasta huolimatta aina kun aseman kohdalle sattuu.
Nyt, 8 tuntia autossa istumista takana ja loikoilen hotellin pehmeällä sängyllä. Mietin samalla, että kuinka helvetisti seuraavien neljän päivän aikana töitä onkaan ja kuinka mukavan stressin tulen saamaan aikaiseksi. Vituttaa valmiiksi.

Voi Kristus, että onkin ollut kiirettä viimepäivinä ja lähitulevaisuus ei näytä yhtään sen rentouttavammalta. Seuraavat seitsemän päivää ovat melkolailla minuuttiaikataululla järjestettyjä, joten stressitaso tulee olemaan melko korkealla. Onneksi olen lähdössä työmatkalle Ouluun yksin, niin ainakaan kukaan muu ei joudu kärsimään olotilastani. Paitsi paikalliset.
Tosin tiedän yhden tapauksen, jossa eteläsuomalainen bloggaaja meni Ouluun ja palasi hengissä. Se oli kuulemma jotenkin mieltäylentävä reissu ja jostain syystä kyseinen bloggaaja tunnetaan nykyään blogistanian Romeona.
Tänään olin töiden vuoksi maaseudulla käymässä. Kaksituntiseksi arvioidusta reissusta tuli viisituntinen ja voitte arvata mitä se teki aikatauluilleni? Totaaliromahduksen tietysti. Jonkinlaisena boonuksena tuli nähtyä lampaan keritseminen ensimmäistä kertaa elämässäni, joten oli pakko laittaa oheinen kuvakin tänne kaiken kansan pällisteltäväksi. Kyllä, siinä on lampaan perse. Ensimmäistä kertaa tässä blogissa, mutta en tiedä onko viimeistä. Ehkä ensi kerralla on jonkun toisen lampaan perse? Voitte esittää toivomuksia, minkä värisen lampaan haluatte ensi kerralla.
Ai niin. Olettekos kuulleet muuten kreikkalaisista, joille lampaat…
No joo. En kerro.

Sunnuntai-aamun eläinohjelmat ovat saatanan keksintö. Pieni haisunäädänpentu on ehkä söpöin ilmestys ikinä.

Olihan se show. Kannatti siitä 20 euroa maksaakin. Tuttujakin näkyi, jotka olivat sitten jotenkin lihav… isokokoisempia kuin olisin luullut. Väliäkö tuolla, sillä Apocalyptican lyhyt show oli oikeasti parasta, mitä Hjallishallissa on pitkään aikaan näkynyt. Ne teistä, jotka huomenna menette sinne, niin älkää - toistan - älkää napsauttako sitä valotikkuanne liian ajoissa.
Oli ihan kiva nähdä viisujen kokoinen tapahtuma - tai pikemminkin organisaatio ensimmäistä ja todennäköisesti ainutta kertaa livenä. Kansallista hurmosta oli ilmassa paljonkin kun Pakarinen vetäisi kank… olemuksensa stagelle ja kaikesta näkyi, että valomiehetkin vetivät aika paljon kotiinpäin.
Eniten se Ark kuitenkin sai vipinää aikaiseksi. Porukka selväsi lämpeni biisille ja bändin showlle ja oikeastaan vain muutama muu hassu (=ei vakavasti otettava) esitys sai samanlaista fiilistä aikaiseksi.
Löisin vetoa Arkin puolesta. Ihan rahalla.