Visukinttu 3.0

Ilta tuntuu tosi tyhjältä. Olisi varsin jees vetää puolikas punkkupullo, mutta vielä parempi, että voisi jakaa sen jonkun kanssa. Tosin olen sen verran väsynyt, että ehkä se ei olisi kovin hyvä idea.

Mikään ei nollaa stressiä yhtä hyvin kuin herätä naisen vierestä. Ainakin sinkkuna systeemi tuntuu toimivan ihan hyvin. En ihan usko sen toimivan enää 25 vuoden avioliiton jälkeen, jos vähän aiemminkaan.
Puoli kahdeksalta liikenteeseen lähtö ei tuntunut kuitenkaan enää niin hankalalta kuin kuvittelin, vaikka unta tuli palloon paljon vähemmän kuin kuvittelin. Puolenpäivän jälkeen tuli vastaan ensimmäinen ystävänpäivä-mainos. Luojan kiitos, se ei vaadi (vielä?) täkäläisissä ympyröissä samanlaista pakonomaista parisuhteen tarvetta kuin vaikkapa rapakon takana. Muuten olisi voinut alkaa vaikka ahdistamaan.
Iltapäivä meni pitkälti totutellessa uuteen työpisteeseen. Ennen kokoa oli noin 120 x 120 cm. Nyt noin 400 x 200 cm. Plus kaksi nahkasohvaa.
Tuntuu vähän väljältä. Pitänee hankkia sisäpuhelinjärjestelmä.

Nelosen esittämät 4D-dokkarit ovat joskus kyllä naurettavuuden huipentuma. Tänään vuorossa on Seksin Anatomia (Anatomy of Sex), joka varmaan evoluutio-/biologiaharrastajaa kiinnostaa tosi kovasti, mutta ihan näin omalta kannaltani se vaikuttaa tosi tylsältä “dokumentilta”. Kaikki jo tiedetty kerrotaan uudestaan, ihankuin pätkän tekijät olisivat juuri keksineet ruudin uudestaan. Ja tottakai kaikki tehdään jostain 0700-linjalta napatun pimun mukaseksikkään kertojaäänen säestämänä.
Paljon muitakin huvittavia asioita löytyy, mutta kokonaisuutena paketti ei kyllä värähdytä yhtään. Mielenkiintoisempaa katsottavaa löytäisi vaikka Stillerin talk showsta. Ja mikä pärähdyttävintä, se varmaan olisi seksikkäämpääkin katsottavaa.

Tiian kautta eksyin kennelliiton jalostustietojärjestelmään, josta löytyy selvästikin aika moni rotukoira.
Ainakin oma koira löytyi ja voi pojat, kyllä se toi muistoja mieleen. Jopa syntymäpäivä löytyi vuodelta 1983. Koira olisi täyttänyt kuukauden päästä 25 vuotta.
On tämä internet ihmeellinen. Seuraavaksi toivoisin jonkinlaista automaattista sukupuuta nettiin. Naputellaan vain oma nimi ja syntymäaika - ja pim - hetken miettimisen jälkeen selaimeen napsahtaa 12 sukupolvea esi-isiä ammatteineen, asuinpaikkoineen ja muine kirkonkirjoihin kuuluneine tietoineen.
Mutta silläaikaa tällaisetkin muistot lämmittävät.

Olen vähän sekaisin. Johtuneeko sitten vähästä unesta tai muuten vain töiden tuomasta stressistä, mutta kaikki tuntuu juuri nyt ylienergiseltä. Olisi mentävä sinne ja tänne, olisi tehtävä sitä ja tätä. Vuorokausi aikaa - itseasiassa hiukan vajaat - ja luvassa on firman muutto. Suurin operaatio sitten Normandian maihinnousun. Tai ainakin siltä tuntuu.
Toisaalta tekisi mieli jäädä vain tähän istumaan. Syventyä lukemaan ja ajattelemaan. Olla hiljaisuudessa, kaikessa rauhassa muun maailman tavoittamattomissa ja lukea rivien välistä asioita, joita haluaa nähdä - tai joiden näkeminen vie yhä syvemmälle sekaannukseen.

Borat on perseestä, Aussit jyrää. Tulevia klassikoita, kun joku peruspertti Australiasta esittelee itsensä Australian pääministerinä tavallisille pulliaisille tai pyytää amerikkalaisia nimeämään jonkun maan, jonka nimi alkaa U-kirjaimella.
Ehdottomasti paras läppä on kuitenkin karttaleikki tuossa videon puolivälissä. Ihan parasta.

Pitäisi muistaa, että kun ei ole viimeiseen viiteen vuoteen nukkunut talvella yhtään yötä ulkona, että kun ensimmäisen kerran aikoo viettää enemmän kuin puoli tuntia ulkona yli 10 asteen pakkasessa ja kuvittelee pakanneensa päälleen tarpeeksi lämpimiä vaatteita, niin se ei riitä. Pitäisi vähintään tuplasti laittaa vielä vaatteita.
En ole nimittäin vieläkään sulanut. Suunnittelen joko lämmintä suihkua tai istumista paistolevyjen päälle.
Kruunuhaassa oli kuitenkin ihan kivaa. Näin tällaisella pakkasella, sunnuntai-iltana ei ollut ihme, että ainoat katujen kulkijat olivat joko lähdössä Pataässästä tai tulossa kotiinsa kebab tai pizza kainalossa. Sitten kun yhdeksän jälkeen pauke alkoi, luulin ihmisten soittavan poliisit. Ja kai joku soittikin, mutta onneksi hälytyskeskukseen oli ilmoitettu, että venäläinen filmiryhmä kuvaa (niiden) kansalliseen televisioon jotain elokuvaa, joka tapahtumat sijoittuvat suomeen.
Ihan kivaahan se oli, vaikka oma nelituntinen konsultointini käsitti noin 3 tuntia ja 45 minuuttia pakkasessa seisoskelua ja loput itse asiaa. Mutta mitä väliä kun palkka juoksi koko ajan.
Update: Neljän tunnin työ tuotti sitten hiukan yli 600 euroa.

Vaikka viime päivinä on olo ollut sellainen, että tekisi mieli syödä hyönteismyrkkyä, tuli tänään vastaan sellainen harvinainen tyyneyden hetki. Ajelin hirveässä kiiressä kaupungin läpi, pysähdyin liikennevaloihin, kun radiosta alkoi soimaan Red Hot Chili Peppersin Snow ja aurinko tuli talon takaa esiin.
Helpotti. Huomattavasti.
Nyt, paria tuntia myöhemmin ahtauduin pari vuotta käyttämättömiin villaisiin välihousuihin (jotka kiristää pohkeista ihan pirusti) ja valmistaudun palelemaan Kruunuhaassa seuraavat kolme tuntia. Kunhan palaudun, niin taidan joutua leikkaamaan nämä housut pois jalasta.

Oopan ystävällisestä vihjeestä päätin laittaa tänään nauhalle SubTV:n Vaimomatskua -ohjelman. Pakkohan se on heti baarista palattua laittaa pyörimään ja olen nyt katsonut tämäniltaista jaksoa 20 minuuttia ja huomannut jo nyt, että kyseessä on pahinta/parasta laatua olevaa “realityä”, jossa epälukuinen määrä mitä typerämpiä bimboja jahtaa jonkin sortin julkkista saadakseen oman varttinsa julkisuudessa. Paras esimerkki on joku tusinatypy, joka on viikko ennen ohjelmaan tuloa eronnut poikaystävästään lähteäkseen etsimään “tosirakkautta” televisiosta - ja itkee sitten puolet ruutuajastaan exänsä perään.
Ihan oikeasti, jos olisin William Drayton Junior, tekisin varmaan ihan samoin. Mikäpä siinä olisi kerätessä omaan vuokrakartanoon mitä suurempia perseitä ja tissipareja, kun kaikesta saa vielä rahaakin.
Mutta kaikessa tuossa tuubista tulevassa paskassa on jotain surrealistista hyvääkin. Sitä ei voi oikein sanoin selittää, mutta muutaman siiderin tuiskeessa tai krapulassa ohjelma on mitä parasta viihdettä.
Katsokaa itse.

Viimeisen tunnin ajan olen katsellut netistä New Yorkin asuntotarjontaa. Mahdollisuuksien rajoissa, mutta pitkällä tulevaisuudessa. Tavoiteltava olotila olisi sekin, että voisi osan vuodesta viettää siellä hengaillen suurkaupungin tunnelmissa. Ehkä joskus. Ehkä.
Nyt kuitenkin täällä toisessa suurkaupungissa baariin.