Aug 31 2006

Lihaa

Oletteko huomanneet, että kaikissa lihajalosteissa ynnämuissa sellaisissa lukee aina jollakin prosentilla se tuotteen lihapitoisuus. Olen varma, että niihin laskelmiin lasketaan mukaan myös paketti tai käärepaperi/muovi.
Ai miksi? No siksi kun juuri avaamani pekonipaketin päällä lukee “lihapitoisuus 95%”.
Ja mitäs muutakaan siinä on? Läskiä tottakai, mutta sehän on tavallaan lihaa. Eikös vain? Ja sitäpaitsi sitä on paljon enemmän kuin 5%.


Aug 31 2006

Uutispäivää

Kolmosen uutiset suoltavat nyt synttäreillään kunnon koosteita menneiden vuosien tärkeimmistä uutisista. Muistaakseni Clausewitz taisi sanoa, että ihmisen historia on sodan historiaa ja se jos jokin käy noista pätkistä selväksi.


Aug 29 2006

Kun uni ei vain tule

Maailmassa on unettomia ja sitten on “unettomia”. Ensimmäiset ovat niitä, joilla on ihan oikeita univaikeuksia nukkua syystä tai toisesta. Joillakin syy löytyy päivänvalosta kesäisin, joillakin taas väärästä elinrytmistä, muilla taas jostain muusta. Niillä toisilla taasen unenpuute johtuu ihan muista asioista.
Kuten ajattelemisesta.
Ihan vaikka jätetään heti aluksi tuo aikaisempi merkintä huomiotta, niin silti päässä on pyörinyt x-määrä eri asioita, lähinnä tietenkin töihin liittyviä.
Joku aika sitten laskeskelin parhaillaan meneviä projekteja ja päädyin jonnekkin kahdeksan paikkeille - ja ne olivat ihan vain duuniympyröistä. Nyt niitä on aktivoitunut useampiakin ja sen lisäksi vapaa-aikanakin pitäisi ehtiä viettämään… no juuri sitä vapaa-aikaa, joka ei ihan aina vapaalta tunnu.
Ihmeellistä on, että oikeasti sitä aikaa jostain vielä löytyy. Ongelmana on, että ne kaksi-kolme vapaata tuntia illasta menee yleensä sitten koomassa, tankkaamassa ravintoa tai semiaktiivisessa paperitöiden tekemisessä, koska jossain aivolohkojen välissä kolkuttaa ajatus, ettei kuintenkaan ole energiaa tehdä mitään järkevää.
Nyt kello on puoli neljä. Jos kokeilisi sitä unta taas. Herätykseen 4,5 tuntia.
I-ha-naa.


Aug 29 2006

Oh crap…

…taisin ihastua uuteen autoon.
Pökötti on nyt sitten myynnissä. Tosin sen myynti tai ensi kevääseen säästäminen ei taida vaikuttaa aiheeseen mitenkään.
Pakko käydä autokaupassa vielä tällä viikolla. Kunhan vain löytäisi siihen aikaa.


Aug 28 2006

Sunday, easy sunday

Nyt kun vietetään viikonlopun viimeisiä valveillaolotunteja, niin on hyvä summata jotenkin tämä viikonlopun tapahtumat. Lauantai meni kuvatessa paintballia ja ilta Jukan & Paulan tupareissa, jotka muuttivat ihan naapuriin.
Tänään oli tarkoitus viettää ihan rauhallinen koti-ilta, töitä tehden, mutta Minttu kutsui pelaamaan sitä varsin suosittua lautapeliä, Carcassonea. Varsin kiva pelihän se on, mutta kyllä peliseura siinä(kin) tekee illasta Illan. Jonkinlainen pikkumasennuskin tuli kohdattua, kun näki millaista on asua uudenveroisessa talossa/taloyhtiössä. Omassa kun on massiiviset johtotehtävät meneillään, niin rappukäytävät näyttävät tyypilliseen Kallio-tapaan varsin räväköiltä. Eikä termissä ole mitään hienoa.
Yksi todellinen ilon aihe tällä viikolla on jo noin kuukausi sitten ostamani parilapannu. Maksoi ihan perkeleellisesti, mutta on todella sen kaiken rahan arvoinen. Neliskulmainen, kahvalla varustettu teflonpannu näyttää joltain avaruussukkulan kärpäslätkältä, mutta tekee pihveistä todella meheviä. Siihen ei tavallinen pannu pysty - tai niin ainakin haluan kuvitella. Tänään tein pannulla iltapalaksi pari kanafilettä.
Jonkinlainen herääminenkin on tämän viikonlopun aikana tullut. Tajusin, että eräs ihmissuhde ei ehkä kaikesta huolimatta ole kaiken vaivan arvoinen.


Aug 27 2006

Think big

Monilla ihmisillä tuppaa olemaan aivan liian surkea asenne, mitä tulee tavoitteisiin. Kun joku tekee jotain, tehdään se sitten pienissä ympyröissä. Kokeillaan ja lopulta sitten petytään, kun kovin useaa ei kiinnosta tai koko homma kuivuu muutenvain kasaan.
Kyrpiinnyn helposti sellaiseen asenteeseen. On ihan eri asia olla varovainen, kuin ajatella vain suppeasti.
Sitäpaitsi kun ajattelee isoja, niin saavuttaa ne paljon helpommin.


Aug 27 2006

Nurkan takaa

Ihan naapurissa, vain kaksi rappua vasemmalle olevissa kotibileissä on se hyvä puoli, että kotiutuminen sieltä tapahtuu jopa nopeammin kuin lähibaarista. Ja kuin varkain, koko homma tuntuu vähän siltä kuin olisi omassa kotipiirissä bilettämässä.
Ja todennäköisesti oli viimeinen kerta tänä kesänä kun grillattiin.


Aug 25 2006

3. pienokainen

Siinä se uusin projekti sitten möllöttää ja jotain konkreettisempaa pitäisi saada aikaiseksi kuukauden päähän. Hiukan pelottavaa, mutta on tällaisia tehty aiemminkin näillä aikatauluilla.
Jokatapauksessa, into ei ole enää ihan samanlainen kuin viimeksi. Kaksi synnytystä myöhemmin alkaa olla tähän jo vähän rutinoitunut fiilis.


Aug 24 2006

Työn orjat

Töissä duunareiden puheenaiheena kuultua:

Minkälaistakohan Jarkon kanssa olis seurustella? Se olis kuitenkin kärttyinen koko ajan, mutta leppyisi, kun sille antaisi pesää.


Pitäisiköhän harkita alanvaihtoa? Tai lomautuksia?


Aug 23 2006

Tiukka tahti

Tänään oli varsin täyteen pakattu päivä. Aamulla kävin “kiinteistöesittelyssä” tsekkaamassa erästä tarjolla olevaa kiinteistöä ja sen jälkeen lähdin naapurin kanssa ensin Tampereelle ja sitten Kuikkaan.
Kotiutumiseen meni siis aikaa. Tänään en ole juuri tehnyt töitä töissä - saati kotona. Ja kohta menen nukkumaan. Silti ei hirvittävästi harmita.
Huomenna taas salille.