Miten ilta voisikaan paremmin alkaa kuin Burnouttia pelaamalla ja siideriä hörppimällä?
Pian tie vie Korjaamolle pikkuisiin ilmaisen juotavan bileisiin. Sinänsä harmi, että Mozartin biisit jää nyt väliin, mutta ei auta, kun pitää lähteä edustamaan.
Kai sitä Mozartia nyt sitäpaitsi myöhemminkin ehtii…?
Kaappeja järjestellessäni löysin taas pari vanhaa C-kasettia. Pitäisi oikeasti saada itseään niskasta kiinni ja saada ne jotenkin siirrettyä mp3:ksi. Tosin minulla ei ole harmainta aavistusta, miten hemmetissä se tehdään, mutta jos jollakulla on ideoita, niin kertokaa ihmeessä.
Toinen ihan äskettäin huomattu asia on, että huomenna soitetaan tuomiokirkon kryptassa Mozartin Requiem. Pitäisi oikeasti lähteä katsomaan, mutta yksin ei kehtaa. Kuulostaa tosi elitistiseltä, mutta en oikein usko tuntevani ihmisiä, jotka voisivat lähteä mukaan.
Ai niin. Jäi kertomatta, että vanhempi kämppäni Kalliossa (n. 27 neliötä, 6krs. näköalalla) vapautuu nykyiseltä vuokralaiselta tuossa marraskuun loppupuolella. Jos joku tutuistani tarvitsee kämppää, niin tarjolla olisi. Halpa. Hissikin uusi. Ja vessaan ei ole turhia neliöitä tuhlattu.
Tänne taman laitan, koska kaikki tutut kuitenkin lukee tätä. Jos ei kavereista ja tutuista sopivaa vuokralaista löydy, niin sit se on tavistenkin tavoiteltavissa.
Lähikaupassa käydessäni etsin uutta hammasharjaa, kun käytin vanhan kenkien puhdistamiseen. Silmiin sitten sattui myyntihyllyllinen kortonkeja ja älkää kysykö miksi, mutta samalla mieleen tuli seikka, mitä ikinä ei yläasteella ainakaan meille korostettu.
Ajatelkaapas nyt, mikä sellaiselle teini-ikäiselle jätkälle on pahin pelkotila seksin aloittelemisessa (poislukien tietysti se, ettei pääse edes aloittelemaan)? No tietenkin se, että sattuu sosiaalisissa piireissä tulevan tunnetuksi jollain tavalla nopeana suoriutujana.
Luulisi nyt, että kondomien käytöstä teinien parissa tulisi suositumpaa, kun sanoisi ihan siten miten se onkin, että kun käyttää kumia, kestää todennäköisesti ainakin vähän pitempään.
Jotenkin tuntuu loogiselta.
Wohoo. Taas sata täynnä! Merkintöjä siis.
Näillänäkymin tuhannes merkintä tulee ennen joulua, mutta katsotaan nyt. Jos vanhoihin merkkeihin on uskominen, niin puolentoistaviikon päästä tulee taas päivitystahdissa romahdus. Silloin loppuu hetkeksi taas nimittäin pahimmat työpaineet ja pääsen tekemään jotain muutakin kuin istumaan koneen äärellä, ts. vittuunnun taas hetkeksi tietokoneisiin.
Viime yö oli kyllä mahtava. Ihan yksin sen vietin, valitettavasti, mutta nukuin pitkästä aikaa todella, todella hyvin. En herännyt edes yöllä tulleeseen tekstiviestiin, joka on itsessään jo osoitus siitä, että nukuin varsin sikeästi.
Tällaisia öitä lisää, kiitos, niin voin vähentää nukkumisen kuudesta neljään tuntiin.
Joskus kyllä alkaa asettamaan kyseenalaiseksi oman mielenterveytensä, kun miettii, että mitä helvetin ideaa tässäkin koko jutussa vaan on. Siis kirjoitella nettiin kaikenlaista potaskaa, kuten kuinka tapasi sinä ja sinä päivänä sen ja sen. Mitä vittua? Ketä kiinnostaa? Lukuunottamatta niitä kolmeasataa päivittäistä kävijää, joilla ei nyt muutakaan tekemistä taida olla. Toinen statistiikka väittää, että kävijöitä olisi keskimäärin kahdeksansataa, mutta kai ne sitten on jotain rikoksenuusijoita, jotka käy täällä useamman kerran. Hemmetin masokistit.
Ajattelin äsken lopettaa, mutta enhän mä tätä tietenkään lopeta. Jatkan kuitenkin hamaan loppuun asti, jos en muuta, niin vittuillakseni säännöllisin väliajoin mummoille (ennenkuin kasvan vanhaksi ja alan vaan riiaamaan niitä), kissanomistajille ja HKL:n kuskeille.
Kaikenlisäksi alan olla vähän neuroottinen siitä, että millaisena ihmiset nyt meikäläisen taas kuvittelevat tämän perusteella. Osittain kai viimeviikkoisen blogimiitin perusteella, mutta muutenkin. Pitäisiköhän naisjutut jättää tykkänään kertomatta, niin alkaisi mielikuva tulla puhtoisemmaksi. Tai sitten vaan nörtimmäksi.
Eikä se tyttökään ole taas kommentoinut mitään. Harmillista.
Tänään oli töissä tosiaan sellainen päivä, että osa työntekijöistä oli varmasti onnellisia, että olivat aamulla poissa. Olisin voinut kuristaa jonkun ja ainoa onneton, joka paikalla minun lisäkseni oli, oli täysin syytön tapahtuneeseen. Enhän minä(kään) syytöntä voi kiduttaa kuoliaaksi?
Siitä ja muutenkin tämän päivän kulusta kehitin itselleni harvinaislaatuisen vitutuksen. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki oli huonosti. Tältä siis tuntui ja luulenpa, että todellisuus ei ollut kovin kaukana tunnetilasta. Teki mieli nousta autosta ja haudata elävältä se vanha mummeli, joka kotimatkallani tukki risteyksen pikkutoyotallaan.
Illemmalla luvassa oli koekaniinina olemista. Opiskeluaikoinani olin innostunut jokseenkin (sikäli kun sanaa innostunut voi käyttää opiskelusta ylipäätään minusta puhuttaessa) kuluttajakäyttäytymisestä ja -tutkimuksesta. Tänään ensimmäistä kertaa pääsin testiryhmään, jossa mittailtiin eri einestuotevalmistajien imagoa ja sielunelämää. Mukana oli HK, Atria ja Saarioinen, joka sitten lopuksi paljastui mielikuvitusfanfaarien saattelemana koko homman taustapiruksi. Saarioinenhan se siellä testiryhmillä testaili omia pakkauksiaan, imagoaan ja roiskeläppäpizzojen sielunelämää.
Mielenkiintoistahan se on tuollaiseenkin joutua, mutta pakko myöntää, että kun haastattelija kysyy, mikä on Saarioisten tuotteiden sielu, niin on vähän vaikea peittää huvittuneisuuttaan.
Olihan siellä yksi mukavantuntuinen tyttökin. Talousalalla työskenteli ja omisti varsin kauniit silmät. Juteltiin vielä poislähtiessä muutama sana pysäkille päin kävellessä. Vähän jäi harmittamaan, että ei tullut pyydettyä sitä kahville, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei se varmaan olisi lähtenytkään. Sen verran naturelli allekirjoittanut oli. Lähes suoraan töistä, koko päivänä ei suihkua, vanhassa hupparissa ja maihinnousutakissa. Varmasti olin ihan parhaimmillani.
Sporapysäkillä tuli hetken verran odoteltua taas HKL:n loistavaa palvelua (eli 20 minuuttia), ennenkuin kolmosratikka suostui saapumaan. Ensi kerralla menen sitten ytimeen autolla. Odotettaessa tuli tosin mietittyä taas sitä, kuinka kaunis tämä kaupunki onkaan iltaisin. Ei hirvittävän paljon ihmisiä liikenteessä, lämmin pimenevä ilta, niin mitäs muuta sitä kaipaisikaan?
Kotiintullessa kävin sitten statistiikan innoittamana katsomassa, mitä Googlesta löytyy kun siihen syöttää hakusanaksi Visukinttu. Suurin osahan niistä oli linkkejä muiden blogien kommenttiosastoille, missä olen joskus aukonut päätäni, mutta kolmannella sivulla löytyi sitten tekstiä, jota lukiessa silmät ja aivot meni hetkeksi oikosulkuun:
Kun poppamies Matumbo ei suostu luovuttamaan maatilkkua hänelle, palkkaa visukinttu rupusakin pahoinpitelemään…
Niin. Sitten tajusin sekuntia myöhemmin, että linkki löytyi Aku Ankasta.
Vuoden jälkeen, olen vihdoin huomannut, mikä siivoojan palkkaamisessa on se huono puoli.
Se on se, että jos kerrankin tarvitset jotain siivoustarviketta tai puhdistusainetta, niin siivouskomeron oven avatessasi ensimmäinen ajatus on “mitä, onko mulla tällaisiakin?”. Niin ja se toinen, konkreettisesti huonompi on, että jo vuodessa alkaa unohtamaan, mitä hittoa jollain domestoksella tehtiinkään.
No. Tänään pesin sillä kenkäni.
Hemmetti että osaa olla huono olo. Väsyttää ja vatsa on kuin TNT:llä ladattu jalopeno. En minä nyt voi tulla kipeäksi.
Ei mulla ole siihen aikaa.
Vaviskaa naapurit! Burnout: Revenge tuli taloon!
Katsotaan kohta, onko se suomenkieli niin pahaa kuin naapuri sanoo.