Visukinttu 3.0

Päätä kiristää, eikä ainoa syy siihen taida olla päänahkaan niitatut neljä tikkiä. Syy voi pikemminkin löytyä lähibaarista, jossa nautitut siiderit ovat nousseet päähän entistä kovemmin. Alkavat aiheuttaa orastavaa humalatilaa, perkeleet.
Naapurille tosin kiitos seurasta ja varsin puhdistavista jutunaiheista. Siinä tuli käsiteltyä lähes kaikki blogistanian naiset, joista lähes jokaisesta oli jommallakummalla jotain sanottavaa. Hyvää taikka pahaa. Useimmiten hyvää tietenkin. Varsinkin Bstarista, johon lupasin tänään aiemmin linkittää, joten tämä merkintä nyt palvelkoon hyvänä mahdollisuutena lunastaa lupaukset.
Vielä varoituksen sana niille ihmisille, jotka päättävät palata kotiinsa lievää astetta vakavamman virtsaamistarpeen uhatessa. Älkää avatko sepalustanne jo hississä, koska suurella todennäköisyydellä kerrostasanteellanne on odottamassa ikääntynyt naapurinrouva, joka näkee teidän humalatilanne lisäksi myös avatun sepaluksenne.
Ja se, jos jokin, ei paranna naapurisuhteita.

Tiedän tietäväni ja ymmärtäväni paljon naisten maailmasta ja ajatuksenjuoksusta, mutta on eräs asia, joka ylittää käytännössä käsityskykyni (ok - on niitä muutamia muitakin). Jos tämän huomiointi olisi jäänyt vain yhteen kertaan, niin pitäisin tätä poikkeuksena, mutta ei - tätä sattuu enemmän tai vähemmän naisten keskuudessa - yksilöstä riippuen tottakai.
Se on nimittäin tämä “vittu-mä-en-kestä-sua” -hetki, joka muuttuu “vittu-se-lutka-on-paska” -purkautumiseksi, joka taas muuttuu hiljalleen, ilman mitään sen kummempaa jonkinlaiseksi neutraaliksi suhtautumiseksi ja lopulta takaisin siihen entiseen “ystävyyteen”, jonka aikana edelleen jatkuu se selän takana paskan puhuminen, henkilökohtaisten “salaisuuksien” kertominen ja muu pienimuotoinen pöhinä.
Siis hei. Ei tällaista miesten maailmassa ole. Miehet joko diggaavat toisistaan, pitävät toisia yhdentekevinä, hyödyntävät toisia ei-sosiaalisissa verkostoissaan tai sitten vaan vihaavat toisiaan. Thats it. Ystävät riitelevät, mutta sopivat. Eivät puhu sopimisen jälkeen toistensa selän takana naisystävilleen, että “kyllä se Rikukin oli niin kusipää kun sano sitä ja tätä - ei sitä varmaan voi ottaa enää koskaan tosissaan”.
Herätkää perkele ja opetelkaa vittuuntumaan kunnolla, älkääkä lusmuilko kuukautisten varjolla karkuun toisianne ja sen jälkeen esittäkö olevanne taas parhaita frendejä. Ensi kuussa se tapahtuu kuitenkin taas.

Ja minä en muuten syö sitten ulkona ennenkuin tiedän, missä Turisti on töissä.

Jestas, että väsyttää. Silti pitää istua tässä koneella ennen pään tyynyyn asettamista. Tuntuu jostain syystä taas tässä, että on taas ihan uusi asennoituminen ylipäätään polk… bolg… plok… kirjoittamiseen.
Ajattelin ensimmäistä kertaa kahden vuoden aikana tehdä kaikki työt alta pois hyvissä ajoin ennen deadlinea. Olihan se aika kunnianhimoinen tavoite, mutta tähän mennessä ihan hyvällä mallilla ollaan. Tosin otan nähtävästi infernaalista stressiä jokatapauksessa asiasta. Olisi pitänyt arvata, että on ihan ykshailee, että stressaanko siitä, että jutut olisi valmiita deadlineen - tai kaksi viikkoa ennen sitä.
Onnittelin tänään Meaa (kuten 200 muutakin) Menopaussin kommenttiosastolla. Erehdyin sitten nimittämään tapojeni mukaan neitiä prinsessaksi, joka rapautti pahasti imagoani Tosi Kovana Kundina™. Enhän minä naisia prinsessoittele. Ihan vain objektina niitä pidän. Ettäs tiedätte. Ja Birdyä ihan kamalana, epäinhimmillisenä femakkona. Vaikka se olikin ihan kiva. Mutta koska se on femakko, niin sitä luonnetta ei lasketa.
Tosin järkyttävästä liikenteestä Melankoliassa olen vähän kateellinen. Ajattelin tehdä tosin Buttuglyt ja hurmata ulkokalliolaisen. Ehkä sitten voimme pol… blok… kirjoittaa yhdessä, saada pieniä IT-lapsia ja katsella ajotiellä seisovia autojamme. Niin ja kirjoittaa kaikesta plo… pol… nettipäiväkirjaa.
Niin joo. Ja sen nimi olis sitten Visupaussi. Tai Menokinttu. Riippuen siitä, että kuinka aktiivisia elämöitsijöitä meistä tulis.

Niinpä niin. Nyt on sitten herätty, suoritettu aamutoimet, herätty uudestaan ja edelleen tuo kultainen kruunumuna on tuossa pöydällä. Jo eilen mietin, että on se kyllä helvetti, jos tämä ei herätä jonkinlaista keskustelua blogosfäärissä.
Kaiken takanahan on todellakin salaliitto. Kunhan vain joku saa tarpeeksi tongittua pohjamutia kulissien takaa, niin takaa paljastuu kuitenkin joku evil corporation, joka aikoo kahden vuoden sisällä hallita blogiskeneä pl. Pirkka- ja neuleblogit!
Ja miksi en tätäkin tylsää merkintää tehnyt Kallioblogiin jonka ympärillä vellovaan (ja tulevaan) keskusteluun nyt sitten viittaan? No siksi, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä Kallioblogin sisällön kanssa. Omia jorinoita tässä vain heittelen.
Ettäs tiedätte.

Koska ilta Kuukkeligaalassa oli vähintäänkin yllättävä, niin kohtelin Kuukkeliamme sen saatuani kuin silkkihansikkain. Kiertelin bloggaajaneitokaisten keskellä, kuin rokkistara esitellen tuota pientä kultaista munaani. Jotkut heistä jopa halusivat koskettaa sitä. Hivellä sitä, katsella, jopa suukotella. Tuntui välillä, että aivan kuin se olisi räjähtämäisillään - eikä iso, suuri halkeama sen kyljessä helpottanut tunnetta lainkaan.
Ilveksen ja Manalan (ja Töölön katujen) kautta kulkeneen kotimatkan aikana tuli mietittyä paljon uusia käyttätarkoituksia tuolle pikku Kuukkelipatsaalle. Vaikken sitä yksin saanutkaan, niin kyllä se silti omalla vahtivuorollani on jokseenkin kunniapaikalla. Muistuttamassa - no jostakin.
Ai niin. Paras uusi blogihan se oli.
On pakko tehdä tällä puolella tunnustus siitä, että en edes tiennyt, mistä hyvästä me se saatiin kun lavalla oltiin. En ollut kiinnittänyt huomiota siihen jaettavana olevaan palkintoon. Perkele.
Muutamia huomioita itse gaalasta.
Mitvit sai selkeästi eniten aplodeja, eikä se ollut edes paikalla. Perkele.
Mindy oli tosi håt livenä. Taas.
PersJanne otti taas vastaan vähän tunnetun blogin palkinnon tekijän puolesta. Tarkoittaako tämä sitä, että puoli vuotta eteenpäin, niin saamme taas nähdä uudenlaisen blogistanian rakkaustarinan? Muuttaako Janne Hockeyblogin toimituksen kanssa yhteen?
Tapasin Birdyn. On se vaan yhtä pelottava kun kaikki femakkoja pelkäävät tahot kuvittelevatkin. Syö miehiä iltapalaksi ja silleen. Muuten ihan mukava.
Sedis lauloi. Taas. Ja sai kaikki naiset. Otin sen sitten videollekkin. Sen laulun. (1Mt)

Tämän laastaripään kanssa tulee pidettyä nyt sitten lakkia tavallista enemmän. Ihan pelkästään senkin vuoksi, etteivät ihmiset ihmettele, mutta lähinnä siksi, että lakki suojaa peitesidettä likaantumiselta.
Enkä tietenkään ota lakkia pois edes kaupassa käydessäni ja se vasta aiheuttaakin omituisia väreitä. Kun olen aina oppinut siihen, että lakki otetaan päästä sisätiloissa ja niin edelleen. Vanhat käytöstavat istuvat tiukassa, perkeleet.
En nyt sitten tiedä, olenko muiden ihmisten mielestä tavattoman epäkohtelias tai muutenvain inhottava ihminen, mutta tätä tämä nyt vain on.
Nea mainitsi jotain Kobaian synttäreistä. Tuli mieleen siitä sitten tarkistaa Visukintun alkutahdit silloin, kun Kitupiikki oli vielä voimissaan. Missäs se ensimmäinen merkintä olikaan. Kas tuostahan se löytyy. Hmmm.
Kesäkuu 2001.
(nielaisu)
Kylläpäs tunnen taas itseni vanhaksi.

Sinne se sitten meni. Pala ihoa. Jäi siihen terveyskeskuksen operaatiohuoneen terästarjottimelle. Kaikenlisäksi “operaatiohuone” kuulostaa siltä, että homma olisi tapahtunut 200m Pentagonin alapuolella.
Ihminen joutunee kohtamaan useampia fobioitaan kun vanhaksi elää. Meikäläinenkin on aina kammoksunut mitä pienimpiä operaatioita, mutta tälläkertaa huoli oli melko turha. Puudutuspiikki tuntui nyt siltä, miltä piikit yleensäkin - tosin päänahkaan laitettuna.
Pian puudutuspiikin jälkeen lääkärisetä kysyikin jo “tuntuuko tää?” ja kysyessäni, minkä pitäisi tuntua, niin hoitaja siihen vastasi jo, että “tiedäks, se luomi on jo poissa”. Eivät siis varoittaneet edes, vaan leikkasivat ihan tosta vaan. Entäs jos se olisi tuntunut? Entäs jos olisin kehittänyt vastustuskyvyn puudutusaineelle? Entäs jos George W. Bush olisi mensan jäsen?
Eniten koko operatsioonissa sattui se, kun hoitaja repäisi irti jonkun teipatun leikkelysuojan. Perkele. Ainakin 12 neliösenttiä vastakasvanutta sänkeä seurasi mukana. Sen syy, jos meikäläisestä tulee luomukalju. Kaiken lisäksi se muuten varsin mukava täti-ihminen kehtasi puhella jotain skalpeerauksesta ja muusta mukavasta koko leikkauksen ajan.
Kotiinpäin ajellessa edessä ajoi ruumisauto, jossa oli pieni arkku kyydissä. Ahdisti.

Lainkaan vähättelemättä kenenkään panosta ilmaisen kommuunin pyörittämiseen tai kapitalisimin vaikutusta sinne tai tänne tai oikeastaan yhtään minkään vaikutusta minne tahansa, niin tuntuuko teistä muistakin siltä, että haamupäivitykset Blogilistassa olisivat lisääntyneet? Ja paljon? Ainakin useat niistä, mitä itse olen seurannut, ovat “päivittyneet” nyt neljä-viisi kertaa päivässä, kun aiemmin riitti kerran päivässä - jolloin sekin oli yleensä oikea päivitys.
No enivei. Tänään meikäläiseltä leikataan pää. Tai siis luomi. Päästä. Inhaa ja samalla jännittävää, kun inhoan kaikenlaisia operaatioita.

Tällä kertaa maanantaikutosen kehitysosasto on kiinnittänyt huomiotaan siihen, että yhä useammilla ihmisillä kevään tullen alkaa ns. muisteluosasto toimimaan. Tällöin esiin haudoistaan nousevat myös muistot vanhoista hoidoista, joten on vain (epä)sopivaa, että tällä kertaa muistelemme sitä, mitä kaikkea kakkaa sitä onkaan tullut silmille vastakkaiselta sukupuolelta.
(I): Onkos tullut saatua turpiin suhteessa syystä tai syyttä?
Ei ole ei. Onneksi. Kerran erään säädön kanssa otin kyllä leikkimielisen nyrkkeilyottelun (ihan ringissä), mutta eihän sitä nyt voi naista lyödä eihän? (no sillähän mä sitä selitän, etten vaan osunut).
(II): Oletko jättänyt useammin vai tullut jätetyksi?
Tullut jätetyksi. Suhteella 1:3.
(III): Eniten koskettanut ero?
Vaikea sanoa, koska kukaan ei tähän mennessä ole ollut mitenkään muita erikoisempi. Tämä siis näin vähän ajan jälkeen. Lähes kaikkihan ne ovat omalla tavallaan koskettaneet eniten siihenastisista, kun tunteet on pinnalla ja tilanne ns. päällä.
(IV): Oletko koskaan joutunut petetyksi?
Olen, eikä se todellakaan ole kovin kivaa. Onneksi se tapahtui vaiheessa, jossa itse olin vähän etsikköajalla, niin se myös muokkasi paljon sitä miestä, mikä nykyään olen.
(V): Oletko koskaan yllättänyt pettäjää itse teossa?
Olen. Vieralin yllättäen silloisen tyttöystävän luona ja löysin sängystä nukkumassa alastoman miehen.
(VI): Kaiken tämän muistelun jälkeen, tuntuuko vielä siltä, että haluat jatkaa heterona?
Joskus on kieltämättä tullut mieleen, että homona olisi kenties helpompaa, mutta luulen olevani väärässä. Kai ne samat ongelmat on heilläkin. Sitäpaitsi vaikka pidän itseäni melko vapaamielisenä, niin ei perkele - homosteluun on aika pitkä matka vielä.