Visukinttu 3.0

Tarkoitus oli tällä viikolla viedä laivaa uimaan syvemmillekkin vesille, mutta tällä hetkellä yleinen ajatustaso liikkuu paljon vakavammissa vesissä. Tästä syystä päädyimme maanantaikutosessa tälläkertaa menneiden ihmissuhteiden syövereihin.
1. Kuka oli ensirakkautesi?
Joskus viisivuotiaana muistelen nähneeni unia alakerrassa asuneesta tytöstä (~15 v.). Teini-iässä erilaisia ihastuksia oli useampia. Jotkut voimakkaampia, jotkut ei. Varsinainen todellinen ensirakkaus oli sitten lyhyeksi jäänyt suhde ollessani 21 vuotias.
2. Entä mikä suhde on mennyt pahiten karille ja miksi?
Edellämainittu ensirakkaus. Varsin ruusuisen lupaavasti alkanut paketti karahti kivelle alle puoli vuotta ensitapaamisen jälkeen siihen, että toinen osapuoli päätti tutkia aidan takana olevaa vihreämpääkin nurmea.
3. Oletko koskaan asunut naisen kanssa?
Kyllä. Äitini. (vastaus siis: en ole vakituisesti)
4. Mikä on hienoin yksittäinen teko, mitä vuoksesi on tehty suhteen aikana?
Ehdottomasti se kun tein yhteen aikaan melkoisen stressaavaa työtä iltaisin ja tyttö tuli työpaikalleni yllättäen seuraksi. Punaviiniä, pikkusyötävää ja pikkuhauskaa.
5. Mikä on taas hienointa, mitä itse olet tehnyt parille suhteessa?
Vaikea sanoa. Yllätysmatka tai illallinen rantakallioilla? Itsetehty runokirja?
6. Mikä on suhteen sudenkuoppa?
Oma elämä - tai sen puute. Molemmilla osapuolilla pitäisi olla omakin elämä omine ystävineen. On kieltämättä kivaa tuntea se kutina ja pienoinen ikävä koko ajan, mutta jotain rajaa sentään. Välillä pitää päästä irti ihan vain “jätkien kanssa”.
Lopuksi vielä täysin asiaan kuulumaton linkki.

Kuddi sai päähänsä yhteisöllisen kirppiksen, johon on pakko roudata paitsi vanhat VHS-leffat (0.50e/kpl - anyone?), myös kaikki turha kama kellarikomerosta.
Nähtäväksi tosin jää, että miten kyseinen viikonloppu tulee lutviutumaan. Samalle viikonlopulle kun kuuluu myös vuosittainen työmatka Baijerin perukoille.

Heräsin juuri ja tekisi mieli lähteä aamiaiselle ulos. Lähiseudun vakioseuralaiset tuntuvat olevan kaikki vähän kunnossa jos toisessa joten taidan päätyä kotiin tilattuun pizzaan. Nyt ei oikein jaksaisi alkaa edes itse tekemään moista.
Eilinen oli ihan mukava tapaus. Valitettavan lyhyt vain. Olisi kai pitänyt tehdä kissimirrimäisempi booli. Puoli litraa vodkaa, litra spriteä, litra hedelmämehua ja pullollinen viiniä ei ilmeisesti ole joka makuun (tai päähän) sopivaa.
Johtuen lähinnä viimeisestä merkinnästäni nyt on vähän outo olo kirjoittaa tänne. Aivankuin kaiken muun kirjoittaminen olisi vähän väärin - varsinkin jos pitkästä aikaa olisi jotain hyvää sanottavaa.

Olin tälle perjantaille tyhjentänyt kalenterin totaalisesti, jättäen aikaa vain flunssasta toipumiselle ja Jullen kanssa vietettävälle pienelle leffa-illalle. Puoli tuntia ennen Jullen saapumista puhelin soi ja luurista kuului faijan ääni. Isoäitini on kuollut.
Jälleen kerran näitä kliseenomaisia tarinoita sanomattomista tunteista ja toteuttamattomista osoituksista. Huonoa omaatuntoa siitä, että viimeinen kerta jäi viimeiseksi jo aivan liian kauan sitten ja että en ehkä ollut kaikkein paras mahdollinen lapsenlapsi mitä olisin voinut olla.
Päässä vilistelee satunnaisia muistoja vuosien varrelta. Niitä sellaisia, mihin liittyy paljon hyviä asioita. Äitini lapsuuden kotitalon peräkammarissa ollutta pehmokanaa, jonka sisällä oli aina karkkia kun lapsenlapset tulivat käymään. Sitä, kun mummoni varovaisenakin kuskina rikkoi kaikkia liikennesääntöjä kun kävi hakemassa talolta sinne unohtuneen paketin ennenkuin junamme lähti takaisin kotiin. Mummon vanha, sympaattinen pompannappi. Tapa syödä kaikkea omituista karjalaista ruokaa, jonka lihapitoisuus ylittää sata prosenttia. Elämäni ensimmäiset vuodet mummolassa - silloin kun se oli vielä oikea maatila eläimineen kaikkineen.
Kun heijastan omaa elämääni isoäitini elämään, en näe siinä samanlaista yhteneväisyyttä kuin isoisäni kanssa. Isoisäni, opetti konkreettisia asioita, kun isoäitini oli vain vahva auktoriteetti. Se, joka lopuksi teki pohjimmiltaan päätökset ja jonka päätäntävallan alta äitini sisarustensa kanssa pyrki aikanaan itsenäistymään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isoäitini olisi koskaan lakannut olemasta minulle isoäiti.
Vielä 20 minuuttia sitten ajattelin kirjoittaa aiheesta vähän tänne blogiinkin, mutta kun kaivelin mummin kuvan esille, niin ajatuksiin tuli varsin voimakas katkos. Ehkä minä en halua jakaa mummiani kenekään muun kanssa.
Ehkä kuitenkin näin on parempi. Kaikin puolin.
Hyvästi Mummi.

Sain oheisenkaltaisen postikortin tänään postisedältä (tai tädiltä). Vaikea arvata, keneltä kortti on.
Korvillekkin jotain.

Eilen pään täyttyminen alkoi tuoda epätoivoisia ajatuksia eteen ja kaivoin muistilokeroiden kätköistä ammoin kuulemani “varman” tavan helpottaa/parantaa flunssaa. Hunajan ja valkosipulin sekoitus. Kaapista löytyi yllättäen pieni määrä hunajaa sekä pari valkosipulia. Ei muuta kuin sekaisin vain ja syömään. Kymmenisen lusikallista sitä pystyi vetämään. Sen jälkeen kaiken jäljelläolevan järjen ääni sanoi stop ja käski lopettamaan.
Mutta se auttoi. Sen jälkeen olo oli niin paha, että flunssan oireet tuntuivat lähinnä sivuvaikutuksilta. Ja minä sentään pidän valkosipulista.
Tänään päätin lähestyä keittiötä uudestaan. Keitin teetä, nostin sen keittölevyltä sen hautumaan, tein lämpimiä voileipiä ja muistin samalla, miksi ei kannattaisi totuttautua käyttämään uunia lisäpöytänä. Käräytin meetwurstipaketin unohtamalla sen hetkeksi vielä kuumalle keittolevylle.

Pää täynnä kaikkea ei-niin-kivaa -ainetta. Ylipainetta tuntuu kertyvän välillä muustakin kuin tavanomaisesta kusipäisyydestä. Urgh. Taantumus cro-magnonin tasolle tuntuu hyvinkin validilta vaihtoehdolta. Kaikkia paikkoja särkee. Ahdistaa. Punoittaa. Ruoka ei maistu. On silti nälkä.
Vittumaista kun ei saa töitä tehtyä.

Joskus on vähän vaikea ymmärtää sitä, että kun olin nassikka, niin faijani oli yhtä vanha kuin minä nyt. En minä tässä iässä mitään perhettä pystyisi pitämään kasassa. Tai tuomaan elantoa mihinkään yhteiseen ruokapöytään. Tai jotain. Mennä humputtelisin vain kaikkialla muualla. Ehkä.
Tai sitten en. Kuka tietää. Tätä elämää elän nyt, perhe-elämää sitten ehkä vähän myöhemmin.
Jokatapauksessa olen joskus ollut vähän häpeissäni siitä, että minulla ylipäätään on isä. Kaikillahan meillä on, mutta en nyt tarkoitakaan biologista isää (joka hän oletettavasti minulle on myöskin - ainakin äitee niin väittää). Isyys on ihan jotain muuta kuin parin sekunnin hurmion jälkiseuraukset.
Meillä elettiin lapsuudessa köyhyysrajan alapuolella. Rahasta oli tiukkaa. Faija teki töitä niin paljon kuin vain sai. Valtion hommissa leipä ei kovin leveä ollut, mutta vuorokaudessa oli enemmänkin tunteja. Vapaapäivät pyhitettiin perheelle, vaikka niitäkään ei montaa ollut. Autokin oli pakko olla ihan käytännön syistä, mutta sekin oli halvin mahdollinen ropponen.
Aika kulki ja kaikki vähä mikä säästöön jäi, sijoitettiin eteenpäin. Sijoituksia ei jääty odottelemaan, vaan niiden eteen tehtiin myös töitä. Kymmenvuotiaana olin perheessä, joka oli nähnyt maailmaa, elänyt varsin rapistuneissa taloissa, mutta lopulta saanut keskiluokkaisen aseman statussymbolin. Oman ison talon. Ajan myötä tuli yritys, tuli toinenkin. Pihaan ilmestyi lisää keskiluokkaisuutta autojen ja nelipyöräisten harrastevälineiden muodossa. Rahasta ei ollut enää niin tiukkaa. Teini-iässä sain jo omaakin rahaa käytettäväksi “mihin haluan”. Faija edelleen teki töitä, mutta nyt aikaa oli paljon enemmänkin. Yhteisiin harrastuksiin ja kahdenkeskeiseen joutenoloon. Opetuksiin luonnossa - merellä ja rantakallioilla.
Marinadi kertoili isältään saamista opetuksista ja kovasti sai kaivettua omistakin muistilokeroistani niitä asioita mitä tuli opittua.

- mies voi syödä sanansa vain kerran ja sen jälkeen hän on lopun ikäänsä valehtelija
- ei ole väärin tuntea ennakkoasenteita, mutta on väärin olla muuttamatta niitä jos ne osoittautuvat vääriksi
- väkivallalle on aina oltava oikeutus
- hauskaa saa pitää, mutta vastuu on aina kannettava
- älä ikinä aloita mitään, mitä et ole valmis viemään loppuun asti
- märät rantakalliot ovat aina liukkaita
- sytytä nuotio kuusen alaoksilla
- työ ennen huvia
- mene aikaisin naimisiin, niin saat ilmaisen työntekijän

Viimeisen se sanoi varmaan ihan hupimielessä. Mutta toisaalta ihan hyvin se ohje sillä toimi…

Univelka on sitten loistava asia. Viikon intensiivinen työnteko kolme tuntia yössä nukkuen vetää piippuun tavallisenkin taatelintallaajan, puhumattakaan siitä, että kurkku on aamuisin siinä kunnossa, että olen varmasti tulossa kipeäksi. No can do. Pakko painaa.
Tosin viime yönä sain nukuttua ihan hyvin. Unitarvetta olisi ollut varmaan 12 tunnille, mutta kuuppaan oli kertynyt seitsemän tuntia, ennenkuin taas joku herätti puhelinsoitolla ylös.
Ongelmia, ongelmia. Jarkko korjaa.
Minäpä minä.

Koska Marika “Fingerass” Fingerroos pyörittää netissä omaa seksipalstaansa, niin tottakai Visukintunkin on noudatettava tämän hetken kuuminta teemaa ja käsiteltävä maanantaikutosessaan seksiä. Uskokaa silti minua, tämä on vain ohimenevä muoti-ilmiö. Pari kuukautta, niin kukaan internetissä ei enää keskustele seksistä.
1. Toivotko naisen nielevän ja antavan tarvittaessa b-rappua?
Suuseksi on kaikin puolin aina jees. Luuletteko, että välitän siinä vaiheessa, vaikka nainen kurluttaisi? Mitä tulee takaportin hommiin, niin se on jokaisen oma valinta. Itse olen ollut varsin tyytyväinen ollut julkisivunkin puolella.
2. Mihin itse vedät rajan?
Jotkut asiat ovat olleet kohdatessa hiukan omituisia, jota “tuntemattoman” kanssa ei olisi voinut kokeilla. Kun kuitenkin osaa luottaa toiseen ja suhtautuu avoimesti asiaan, huomaa taas siirtäneensä rajaa hiukan kauemmaksi. Eli vastaus: rajat tiedän vasta sitten, kun ne ylitän.
3. Onko lesboseksi kiihoittavaa?
Ei. Enää. Ne jotka tuntevat minut tarpeeksi hyvin, tietävät myös miksi.
4. Omituisin nuoruuden kokemus/kokeilu??
Pakko sanoa, että erään kesäisen viikonlopun yö, jossa vaihtoehto B, eli mökin pihalla kroketin pelaaminen jäi toteutumatta koska pelaajia olisi ollut enemmän kuin krokettisetissä mailoja (4).
5. Onko sinulla fetissiä?
On, mutta ne eivät ole kovinkaan voimakkaita. Stilettikorot ovat yksi niistä.
6. Milloin seuraavaksi?
Heti kun vain mahdollista?
Kiitokset kysymyksistä Hiiliprinsessalle.