Visukinttu 3.0

Pieni päässäni asustava kupariseppä on saanut muitakin tehtäviä ja nykyään muistuttaa minua maanantaikutosen tekemisestä, joka on jostain syystä muodostunut jo traditioksi. Saa nähdä, kuinka kauan joku muista persoonistani jaksaa kysellä täysin typeristä ja yhdentekevistä asioista. Tosin juuri tämän vuoksi tänään varmaan on paljon käytännönläheisempiä aiheita. Olkaa hyvät. Vuoden 2005 tammikuun viimeinen maanantaikutonen:
1. Mitenkäs menee ruohonjuuritasolla?
Ei sen kummempaa, kiitos vain. Vähän haittaa tuo jalka edelleen. Kepeistä olen päässyt jo eroon, mutta johtuen heikkoudesta ja varsin jäykästä liikeradoista, kävely muistuttaa välillä perseraiskatun pingviinin tepastelua.
2. Jaahas. Entäs taloudellisella puolella?
Oikein hyvin. Palkkaa vielä odotellaan tammikuulta, mutta muuten voisi sanoa, että viime kesän muutosta aiheutunut luottokorttirumba on viimein saavuttanut päätöksensä. Ensi kerran puoleen vuoteen luottokorttilasku oli alle tonnin.
3. Oletko löytänyt jotain uusia juttuja viime aikoina?
Itseasiassa hienoa, kun satuit juuri nyt kysymään tuollaista, sillä kyllä olen. Paitsi että opin tiirikoimaan eräitä lukkoja, olen kokeillut keittiössä myös uusia miellyttäviä ruokalajeja.
4. Mitenkäs ruoka sitten? Mikä on viimeisin kokkaus minkä teit?
Tänään oli vuorossa varsin nopeaa roskaruokaa. Hookoon sinistä pariloituna ja leivän välissä tarjoiltuna. Viimeisin kunnon kokkauksesta on jo vähän enemmän aikaa ja oli kermakanaa.
5. Jos olisit ollut joskus niin kätevä, että olisit joskus keksinyt jotain oikein uraauurtavaa, niin minkä jo keksityn asian olisit halunnut keksiä?
Jojon.
6. Entä mikä keksintö olisi saanut jäädä keksimättä?
Kompaktit autot, jotka miellyttävät (vain) naisten silmää. Ne luovat fasistisen pahuuden ilmapiiriä maanteille.

Aamu oli taas aivan helvetillinen. Pitkästä aikaa maanantai tuntui juuri siltä, miltä se useimmille työssäkäyville varmaan tuntuu. Jouduin nousemaan sängystä jo kymmeneltä.
Ulkona oli aivan mukava ilma, suojasää teki auton päällä olevan lumen raskaaksi ja kadut olivat todella täynnä loskaksi muuttuvaa nuoskalunta. Kaksikaistaisista kaduista oli tullut yksikaistaisia ja ahtaimmat kadut saatiin tukkoon hyvin pelkästään jakeluautojen toimesta. Ahdisti lopulta ja jätin auton sakkoparkkiin työpaikan ulkopuolelle neljäksi tunniksi, jonka jälkeen se - ihme kyllä - oli vielä laputtamatta. Kiitos vain Helsingin pysäköinninvalvonta, että tänään ette partioineet kovin vilkkaasti sielläpäin missä minä.
Irtosin työkeikalta neljän maissa ja osuin tietysti pahimpaan mahdolliseen ruuhkaan. Vitutuksen sai nousemaan vielä paikallisen postin palvelutaso. Pakkausteippiä kun ei saanut paria palaa kuten ennen vaikka olin lähettämässä postin omaan pakkauslaatikkoon pakattua pakettia, jonka postimaksukin olisi ollut parinkympin luokkaa. Virkailija vain selitti, että teippiä ei ole kun ne nyt on päässyt loppumaan. Samaan lakoniseen sävyyn tosin sanoi, että myytävänä tietysti teippiä olisi. Päätin sitten olla sitäkin lähettämättä ja nimittelin virkailijaa kovaan ääneen huoraksi postin ovia paiskoessani.
Kotimatkalla ajellessa tuli sitten mieleen sekin, miksi auton katolle lumen kerääminen ei välttämättä ole hyvä asia. Ensimmäinen suojasää, niin se iso lumiklöntti sieltä liukuu tuulilasille kun vähän jarruttaa. Ei siinä muuta vikaa, mutta jos satut olemaan ahtaassa paikassa tai vaikka satasen vauhdissa. Tällä kertaa tosin pyyhkimet jaksoivat vielä sen lumikuorman sivuun viskaista. Mutta taisi viereisellä kaistalla olevat vähän hieraista silmiään kun yhtäkkiä vieressä olevan auton tuulilasilta heilahtaa ajotielle kuutio lunta.
(Enkä minä sitä virkailijaa oikeasti huoraksi haukkunut. Ei tehnyt edes mieli, mutta pitää jotenkin pyrkiä tekemään tästä blogista naisvihamielisempi tai jotain.)

Pitää selkeästi pitää yllä päivitystahtia, kun tässä blogissa olevien kommenttien määrä on enää 18kpl päässä merkintöjen määrästä. Ja joukossa ei ole edes yhtään spämmiä, kiitos webmasterin ja ip-osoitteiden bannaamisviitseliäisyyteni.
Törmäilin aika uuteen blogiin Aurinko ja kukka. Siinä sopivasti itsensä nimennyt Auringonkukka oli selkeästi ahdistunut siitä, että joskus vastapuolella on vähän liian suuri vaihde silmässä. Rakastumista ensi silmäyksellä ja sitärataa. Oletan kyseessä kuitenkin olleen alle kaksvitosen kundin, joka nyt sattuu vaan olemaan vähän toivoton naisasioissa (kuka meistä nyt ei olisi?) ja hetikun joku nainen nyt vain ylipäätään suhtautuu ymmärtäväisesti eikä heti nimittele pervoksi paskiaiseksi, niin sitä heti pidetään maailman ihanimpana ja mahtavimpana tapauksena. Jos hyvässä lykyssä nämä oman elämänsä roomeot ovat saaneet vielä pimppaakin, niin siitähän se ilo vasta urkenee. Kyllä sen pitäisi sitten olla jo vähintäänkin sitä ainoaa oikeaa rakkautta.
Tuon kaiken vastapainoksi netistä löytää kaikkea jännää. Justsopivasti on bongannut videon, josta tuli ensimmäisenä mieleen, että siltähän se hulluksi tullut hammaslääkärintuoli näyttäisi. Tai no - toisenahan se mieleen vasta tuli, mutta kuitenkin.
Mitenköhän näistä kahdesta eri asiasta voisi vetää mahdollisimman kyynisen loppuyhteenvedon?

Häiritsevän potentiaalinen, mutta pienimuotoinen nettitesti sitten osoitti, että olen suuri idolini, korttelinaapurini, rikostoverini Skitso. Tai ainakin Schizoblog. Tai jotenkin jotain.
(via … ööö…Schizoblog)

Kanadalainen bändi Nickelback kuuluu niihin poppibändeihin, joiden tuotannosta löytyy muutamia biisejä, joista todella pidän. Erityisesti Breathe vuodelta 2000 on käytännössä yksi ikisuosikkini. Kyseiseen biisiin kuuluu käyttöohje: “soitetaan mahdollisimman lujaa”.
Satuin sitten törmäämään tämänkaltaiseen linkkiin. Jotenkin noista biiseistä onkin aina tuntunut siltä, että ihankuin olisi jotain kuullut aiemminkin…
(via Sulo Vilén)

Illan kulttuuriantia näköradiosta tuijottaessani törmäsin poliisikoulun mainokseen (1,1Mt). Kyseessä on siis se mainos, jossa kaksi näennäisen rauhallista, harmitonta jamppaa istuu ostoskeskuksen penkillä, kun nainen tulee kyselemään papereita - ja paljastuu poliisiksi.
Okei. Mainoksen on varmastikin alunperin tarkoitus ollut olla hiukan flirttaileva ja kenties hauskakin (ai kenen mielestä?), mutta omasta mielestäni kyllä mennään pahasti metsään. Anteeksi vain, jos ajattelen, että Poliisin ei pitäisi popularisoida omaa uskottavuuttaan. Poliisi on ensisijaisesti organisaatio ja yksittäiset poliisit sen edustajia, eivätkä yksilöitä. Tämä pätee niin paskamaisiin kuin flirttaileviinkin poliiseihin. Yhtäkaikki.
Toinen on taas se perusajatus, mitä tuokin mainos tuo esille. Poliisi on poliisi ja poliisilla on oikeus tulla kyselemään papereitasi, olit missä tahansa tekemässä mitä tahansa. Tämänhän mainoksen rivien välistä voi lukea?
Jostain syystä voin kuvitella omaavani varsin hyvän käsityksen myös poliisien inhimillisistä puolista. Jos joku luulee todella, ettei rekistereihin käsiksi pääsevä poliisi oikeasti tsekkaa sieltä edellisenä viikonloppuna baarissa tapaamansa hoidon tietoja, elää varsin ruusunpunaisessa maailmassa. Omassa sellaisessa.
Elämmekö poliisivaltiossa enkä tiennyt sitä itse ennenkuin ne mainostivat sitä televisiossa?

Eilen pyörittelin päätäni tuskissa, tänään heräsin vitutuksessa, mutta ilta sai aikaan varsin mehevänkokoisen palautuksen varsin tyytyväiseen tilanteeseen. Hyvä lähtölaukaus sille oli kello 17:18 saatu todellinen älynväläys ja briljantti bisnesidea, josta parissa tunnissa oli kehkeytynyt erään alan tuleva aallonmurtaja. Kerrassaan loistavaa siis.
Kuitenkin tärkeintä mitä tänään tapahtui, oli kun tapasin pitkästä aikaa erään hymyilevän ihmisen. Ikäänkuin muistutuksena siitä, että joillakin ihmisillä on taito tehdä elämästä elämisen arvoista.
…mitä nyt sain vähän huonoa omaatuntoa hiukan myöhässä (=tänään) perille toimitetusta joululahjasta.

Sain tänään älynväläyksen siitä, että kunhan tässä saan vain kintun kävelykuntoon ja vähän ylimääräistä (=budjetoimatonta) rahaa kasaan, niin piipahdan rapakon takana pikaisella ostosmatkalla. Tämän älynväläyksen käytännön suoritus tietysti voi kestää oman aikansa. Sopivaa rakoa aikatauluihin ei ihan heti ole tiedossa, mutta kyllä tämä tästä - jossakin välissä.
Sitä vaan ajattelee itsekseen, että jos shoppailee hiljalleen täällä - tai kertarysäyksenä siellä, niin sama raha menee kuitenkin. Kaupanpäälle sitä saa kivan matkan - jossa tosin kahdeksan tunnin lentomatka (per suunta) voi viedä mehut mennessään. Jos systeri sen tosin sietää, niin kyllä minäkin.

Löydettyäni Parisuhteen Katherinen jatko-osan lähestulkoon sattumalta sai tämä kirjoitus meikäläisen nauramaan. Ääneen. Oikeastaan en oikein ymmärrä niitä nillittäjiä, jotka valittavat, että naisten ei pidä käydä armeijaa ja kun miesten pitää. Byhyy. Tietäisivät tuollaisistakin asioista, niin olisivat tyytyväisiä ja hiljaa. Ihme kyllä, gynekologia harvemmin kuulee käytettävän väittelyissä lyömäaseena tyyliin: “meidän pitääkin käydä näyttämässä römpsäämme tuntemattomille!”
Niin no joo. Toisaalta joissain väittelyissä tuo voisi olla aika laimea lyömäase, kun suuri osa miehistä näyttelee omaansa ihan mielellään.