Visukinttu 3.0

Viime yönä ei tullut nähtyä mitään painajaisia tai unia ylipäätään. Ihan normaali yö siis, mitä nyt kipeä jalka piti vähän valveilla - sekunnin kerrallaan.
Ajattelin tänään taas sitä, että kylläpäs olenkin tylsä ihminen - kertakaikkiaan. Ei tässäkään elämässä paljoa hurraamista ole. Ei oikeastaan mitään merkittävää, mistä voisi olla ylpeä. Taidan olla vähän masentunut tästä kotonaistumisesta ja siitä, että todennäköisimmin myös huomisesta tulee varsin independentti ilta.
Uutiset työntävät olohuoneeseen taas faktaa Aasiasta. Onneksi uutisaiheet eivät ole muuttuneet. Tuntuu vähän siltä, että eläisin vieläkin maanantaita.

Todella rauhaton yö takana. Nukuttua tuli ihan hyvin, mutta mieleen jäi pahin painajainen ikinä. Olen nappulasta asti pelännyt jokseenkin yliluonnollisia ilmiöitä - eli kummituksia ja muita sen sellaisia. Viime yönä näin “unta” että olin omassa sängyssäni, heräsin, en avannut vielä silmiäni mutta tunsin jonkun seisovan vuoteeni vasemmalla puolella, hengittäen rauhallisesti, liikahdellen hiljaa - ja lopulta kävelevän sängyn ympäri huoneesta pois olohuoneeseen ja sieltä ulos.
Eikä se tunnu vieläkään unelta, vaikka se sitä varmasti oli.

Että osaa taas ottaa päähän ja rankasti. Todennäköisesti koko vuodenvaihde menee taas pilalle yhden ainoan asian vuoksi ja tulen samalla vähänniinkuin bonuksena hulluksi.
Anna mun kaikki kestää.
Hyvät uutiset on siinä, että on aikaa ja mahdollisuuksia istua koneen ääressä tekemässä töitä. Ja bloggaamassa siitä, kuinka paljon vituttaakaan.

Kuten kaikki meikäläisen tuntevat tietävät, niin allekirjoittaneella on suunnilleen kultakalan empatiakyky ja sen rinnalla keskimääräistä sairaalloisempi huumorintaju. Silti jostain syystä lehden uusin merkintä tuntuu jo vähän mauttomalta vaikka mustasta huumorista pidänkin.
Suora lainaus kyseisestä blogista:

(TAMIL NADU) Kaakkois-Aasiaa kohdanneen suurmaanjäristyksen järkyttävä kuolonuhrien määrä jatkaa edelleen kasvuaan. Avustusjärjestöjen ja viranomaisten arvioiden mukaan katastrofi on vaatinut jo ainakin kahdensadan alligaattorin ja yli sadan kaimaanin hengen. Lisäksi kymmeniä muita on kadoksissa.
Lehden tietojen mukaan kuolleiden joukossa ei kuitenkaan ole ainuttakaan suomalaista alligaattoria, joskaan alueelle alligaattoreita lennättävät matkatoimistot eivät ole vielä kyenneet saamaan yhteyttä kaikkiin asiakkaisiinsa.
Kadoksissa oleville alligaattoreille ei anneta paljon toivoa. “Todennäköisimmin järistyksen nostattamat hyökyaallot ovat huuhtoneet heidät mukaansa, eivätkä alligaattorit selviä pitkään veden varassa”, muistuttaa YK:n avustustyöntekijä Salvatore Riina.
SPR on jo aloittanut keräyskampanjan tuhoalueella sinnittelevien alligaattorien auttamiseksi. Jopa tuhat alligaattoria joutui järistyksen takia kodittomaksi, kertoo Intian itäosissa työskentelevä Louis Vuitton.

On jälleen maanantai hyvät lukijat ja aika on maanantaikutosen. Tuon blogistanian oman Pravdan, joka tuo totuuden jokaiseen kysymykseen, mitä maailma voi kutoseen heittää. Vaikka sisällöntuottamisen ulkoistaminen Kiinaan on hyvin muodikasta tällähetkellä, ei maanantaikutosessa tulla käyttämään halpahintaista lapsityövoimaa vaan tälläkin kerralla kysymystenasettelu on 100% kotimaista, vaikka narsistisempi ja pinnallisempi kysymyksenasettelu paljastaakin taustalta Nautapiirin erään jäsenen.
1. Miksi niin Sedulla on niin monta ravintolaa?
Koska Sedun aikaisempi bisnes Sedburger ei menestynyt koska joku turkulainen oli jo keksinyt rakentaa hampurilaisia.
2. Pitäisikö top-listan huippujen saada vip-kortteja sedun ravintoloihin?
Pitäisi. Topkymppiläisten oikeuksiin kuuluisi saada myös ilmaisia vasektomioita ja sohvakalusteita.
3. Miksi me emme ole jo top- kympissä?
Koska te ette ole vielä keksineet paljastaa interblogistanilaista rakkaussuhdettanne minuun. Tai vaihtoehtoisesti voisitte saada lähes yhtä paljon lukijoita, jos paljastaisitte olevanne kaikki seksisuhteessa toisiinne.
4. Jos Visukintun ois pakko mennä sedun ravintolaan mihin se menis?
Vältän seduravintoloita yhtälailla kuin napalmissa kroolaamista, mutta kun jos kerran pakko olisi, niin menisin Kaivohuoneelle. Sinnekkin vain sunnuntai-iltapäivisin ja syömään.
5. Mikä olisi biisi joka saisi Visukintun hyppäämään tanssilattialle kyseisessä mestassa? Lyhyt kuvaus tanssityylistä.
Sellaista biisiä maailma on kai odottanut jo ajanlaskun alusta joka meikäläisen saisi irroittautumaan penkistä. Tyyli olisi jokatapauksessa “karannut paloletku” - jonka rinnalla lattialle heitetty porkkanakin vaikuttaisi John Travoltalta.
6. Jos Visukinttu näkisi kyseisessä ravintolassa naispuolisia nimeltämainitsemattomia bloggaajia, miten hän pyrkisi tekemään vaikutuksen.
Katsomalla silmiin ja sanomalla: “Jumantsuka nainen. Susta tulee varmaan kaunis vanhus kun sä ikäännyt. Saanko mä jäädä loppuiäkseni seuraamaan sun vanhenemista?”

Tällaiset päivät ovat niitä parhaita päiviä, jolloin toivoisi omaavansa makuuhuoneen ikkunasta avautuvan laajan etelänsuuntaisen näköalan. Talvipäivä, jolloin aurinko paistaa muuttaa sen vittumaisen kylmyyden kivaksi pikkupakkaseksi ja ahdistavan liukkaan jään ja loskan jalkojen alla tunnelmallisesti narisevaksi lumeksi.
Kaikki taitaa olla kiinni pitkälti näkökulmista?
Tänään on taas maanantai, vaikkei todellakaan tunnu siltä. Kävin itse liikehtimässä Hakaniemen suunnalla ja ajattelin iltasanomien mainoksesta huomattuani Burnout 3:n olevan tarjouksessa, hakea sellaisen keskustasta. Laiskotti liikaa, enkä jaksanut. Nyt takaisin kotiintultua vähän harmittaa, koska sitä olisi voinut tänään hakata sohvalla televisionkatselun vastapainona.
Pään sisällä vaivaa pienoinen ikävä. Tietäisi vain mitä.

Nyt kun joulunpyhät on virallisesti ohi ja ollaan jo arkimaanantain puolella, niin on turvallista ja monille varsin ahdistavaa huomata meikäläisen tekevän vielä ainakin yhden jouluaiheisen merkinnän.
Nimittäin kinkusta.
Käväisin tuossa jääkaapilla ottamassa maistiaiset taas systerin mukaanpakkaamista kinkkuviipaleista ja päätin näin juuri ennen sänkyyn hyppäämistä lukaista pari blogia läpi. Kävipä sitten siinä niin, että Khilou sanoi muutamalla sanalla vähän negatiiviselta kalskahtavan huomion kinkusta ja tulihan siinä sitten itsekin mietittyä, että ei kinkku nyt aina niin hyvää ole edes jouluisin.
Pahinta on ehdottomasti se kaupan valmiskinkut, joissa on säikeitä ja sellainen oikein iso läskisuoni siellä keskellä, johon aina pimeässä jouluyönä hampaansa tottakai upottaa. Mikä kuitenkin tekee huonostakin kinkusta hyvän on sen syöntitapa. Sillä kinkku ei todellakaan ole parhaimmillaan siten, että se siististi viipaloidaan ja sivistyneesti lautaselta haarukoin ja veitsin kitaan ahdetaan. Ehei. Parhaimmillaan se on suoraan pinnalta kuorittuna ja lihansyiden mukaan lohkottuna. Sellanen klimppi suolattua kinkkua, josta voi sitten hiljakseen vetää kuivahkoja kymmensenttisiä lihansyitä - ja dipata niitä sinapilla ennenkuin ne syö spagettimaisesti lurpsauttaen.
Äitee sanoi aina tuollaista valikointia tosin rääpimiseksi. Mutta mitäs akat kunnon miehisestä lihansyönnistä tietävätkään.

Kaikki tuntuvat lähtevän matkalle. Pari kaveria, systeri, Turisti ja yli-ikäiset pissikset isiensä rahoilla. Tammikuu taitaa olla paras aika matkustaa, kun niin paljon ihmisiä ulkomaat houkuttelee.
Eniten kadehdin kyllä systeriä. Se nyt lähtee vuodenvaihteeksi nykiin. Perhana. Ei siinä mitään, jos sen hotelli olisi vaikka jossain Jerseyn puolella oleva halpahintainen majatalo, mutta kun se on vajaan korttelin päässä Times Squarelta. Nykissä. Uutenavuotena.
Arvatkaa vaan vit…
No joo. Oikeastaan mä olen vaan ihan iloinen sen puolesta, vaikka kyllähän mä sen tiedän, että tollaset jutut on sille melko jokapäiväisiä jo nykyään.
Nimeni on Jarkko ja siskoni on elitisti.
“Hei Jarkko.”
Olisi sitä itsekin tahtoa matkustaa taas jonnekkin. Jos vaikka nyt vihdoin saisi aikaiseksi sen verran lomaa vaikka keväällä, että kehtaisi irroittautua ja karata jonnekkin. Lämpimään? Ehei - mieluummin sitten jonnekkin viileämpään. Rantalomat ei oikein kiinnosta.

Tuli vietettyä sitten se joulu vähän myöhässä. Siskon luona kuusi koristeltiin, kinkku paistettiin, lahjat avattiin ja ruuat syötiin vasta joulupäivänä, kun siskot kasaantuivat omista töistään ja velvollisuuksistaan paikalle.
Lahjojakin sain, ihmeellistä kyllä, kun ottaa huomioon käytökseni viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut kuin perseeseen ammuttu karhu - ainakin ajoittain, mutta kai sitä sisimmästä löytyy se kiltti poika jolle pukki lahjat tuo.
Jotta materialismi saavuttaisi huippunsa, niin luettelenpa tässä muutamia kohokohtia. Ensinnäkin sain vieraskäyttöön vihdoin tilavaatteet vuodesohvaani. Samoin Hackmanin ruokailuvälineitä, joista (varsinkin veitsistä) on aina jonkinlainen pula kun ne on kaikki likaisina. Sitten tuli japanilainen kokkiveitsi, pari DVD:tä ja lakanoita. Myös yksi teräspellinpala tuli saatua, joka jäi sitten systerin luokse.
Ja muuten mikä parasta:
se saatanan munakello paljastui yhdestä paketista! Kokkaamisteni onnistumisprosentti parani siis merkittävästi.

Nyt meikä lähtee joulun viettoon.
Hyvää joulua vaan. Taas.