Visukinttu 3.0

Pieruista, niiden ominaisuuksista ja kehitysmahdollisuuksista puheenollen, kannattaa käydä lukemassa tämä keskustelu. Kyllä pierut voivat sitten olla hauskoja.

Mea naputteli taas jotain nukkumisesta ja samaan aihepiiriin kajoan itsekin. Kertoi tyttö nukkuvansa villasukalta hai-… tuoksuvan maastomakkaran, eli mäyräkoiran kanssa.
Kyllä sitä allekirjoittanutkin on osannut samoin tehdä. Useampia vuosia sitten tosin, mutta olihan se vähän eri asia nukkua samalla patjalla viisikymmenkiloisen siperianhuskyn kanssa.
Ja meidän koira ei ollut mikään vässykkä. Ainoa tietämäni multi-intolerantti koira, joka piereskeli kuin merinorsu. Siinä oli lakanoiden värit kovilla kun “Tuhnu” (koira sai lempinimensä ihan ansiosta) antoi unissaan palaa . Joskus se vielä heräsi omaan hajuunsa ja poistui ulos nukkumaan.

Voi Jessen monot mikä päivä taas. Viime yö tuli nukuttua todella huonosti ja aamulla kroppa valitti olotilaansa. Nukuin varmaan solmussa tai joku nukkui kaikkien neljän raajani päällä ja aiheutti niihin kroonisen verenpuutteen. Olo on kuin olisin ollut puuduksissa koko päivän.
Kello juoksee eteenpäin pelottavan nopeasti. Jukka viettää tänään synttäreitään lähibaarissa ja ajattelin mennä yhdelle tai korkeintaan kahdelle sinnekkin. Samalla voin käydä kokeilemassa kyseisen baarin paskahuussiakin ja vääntää siitä raportin J-P:n kanssa Kallioblogiin. Jännittävää, eikö olekin?
Olen vittuuntunut. Ahdistunut. Tai oikeastaan vähän kaikkea. Sairastan varmaan “levotonta ahdistusvitutusta”. Kaikkea pitäisi tehdä, mitään ei jaksaisi ja kaikki se, jonka saa tehtyä, ei tule tehdyksi hyvin ja se taas ahdistaa, koska ajattelee, että olisi voinut tehdä siinä ajassa jonkin toisen asian paremmin.
Hm. Onkohan järkevää kuvittaa tätä merkintää revolverin kuvalla? Alkavat kaverit vielä soittelemaan tarkistuspuheluita, että onko se nyt jo aikeissa ampua itsensä.

Narsistinen minäni laski juuri 10+2 ja päätyi havaintoon, että kokonaista neljä Pinserin TOP-10 listalla olevaa bloggaajaa lukee tätä. Luulisin. Ainakin ajoittain. Mea, Benrope, Schizo ja Earl Grey (tutuille EGi).
Olenko väärässä? Onko teitä enemmän? Vähemmän?
Note to myself:
Kun tulevaisuudessa mietit illalla kannattaako käydä nukkumaan vai katsoa josko internetissä olisi jotain uutta blogattavaa - valitse ensi kerralla ensimmäinen vaihtoehto.

Mea oli onnellinen voittaja sadannen kommentin kirjoittamisessa, mutta tosin tämä blogistanian kolibrisiipinen enkeli ansaitsisi piiskaa pienestä lypsämisestä.
Hienoa kuitenkin huomata, että joku huomaa edes jotain täkyjä, mitä näihin merkintöihin kirjoitan.
Nyt nukkumaan. Huomenna on taas päivä jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa.

Äitimuori kävi eilen kylässä ja jääkaappi notkuu jälleen kaikenlaista ruokaa. Puhuttiin pitkästä aikaa vähän kaikenlaisesta. Rahatilanteesta, tulevaisuudesta, faijan syntymäpäivistä ja käpyjen projekteista. Meinaavat pistää rahaa haisemaan lähiaikoina oikein urakalla. Melkein kateeksi käy, kunnes muistuttaa itseään, että hitto - nekin alkavat olla jo sen verran vanhoja, että parempi laittaakkin rahaa palamaan. Faija joskus vuosia sitten sanoi jo, ettei käärinliinoissa ole taskuja. Ja jatkoi samantien, että meille systerin kanssa jää sitten perinnöksi vain kasa valokuvia.
Syksyn tulo vituttaa oikeasti. Mikään ei ole niin paskamaista kuin lehtien lähteminen puista ja jatkuvat vesisateet. En tainnut saada tästä(kään) kesästä irti niin paljon kuin olisin halunnut. Merellä käyminen jäi taas kokematta, en nukkunut yhtään yötä ulkona puun alla, Ekbergin terassikin jäi tuntemattomaksi ja mikä eniten ahdistaa: en käynyt ulkomailla kertaakaan.
Eikä vitutukseen auta yhtään se, että pyrin muistuttamaan itseäni siitä, kuinka paljon olen stabilisoinut elämääni viimeisen vuoden aikana - tai kuinka tulen ensi vuonna lähtemään sinne ja tänne - tai saavuttamaan jotain parempaa.

Mitvit päivitti ja pääsi muutamaksi tunniksi Pinserin listan kärkeen. Toimisikohan se minullekkin? Kärkisija olisi kerran koettava…
Ai ei, tuntuu takarivi huutavan. No kommenttiosastossani uupuu kolme kommenttia sadan haamurajasta. Täytyykö odottaa spämmiä vai täyttyykö se aktiivisista lukijoistani? Mitähäh?

Kyllähän tämäkin päivä sitten käyntiin lähti lopulta. Hitaasti, mutta varmasti. Joskus iltapäivällä suoritin mukavannäköisen ilman kunniaksi ajelulenkin ja kävin samalla heittämässä Mintulle vähän materiaalia.
Vieläkin hatussa painaa eilisen illan aiheuttamat tasapainohäiriöt. Heikko olo, jonka ajattelen paranevan itsekseen. Katselin tosin jo eilen ostamaani viinipulloa, jonka tuhoaminen voisi olla vähän liian vaikea tehtävä suorittaa yksin. Tänään ainakin.
Sitävastoin olen ollut tänään ahkera kotitalousosastolla. Kävin kaupassa ja vein sinne samalla tyhjät pullot. Palautuspullojen viennissä on paras aspekti tietenkin se, että niistä tuntuisi aina “voittavan” rahaa, mutta huono puoli on se, että niihin olutpulloihin tai -tölkkeihin joku on aina jättänyt tilkan olutta. Ja se tilkka tietenkin jossainvaiheessa eksyy läiskymään käsille, vaatteille tai ostoskassille ja haiset lopun päivää kolme viikkoa vanhalle oluelle.
Muutama viikko on pitänyt jo ottaa asiakseen pakastimen jääkauden keskeyttäminen. Keittiöremontin aikana jääkaappi/pakastinyhdistelmä joutui olemaan useita tunteja sähköittä muutamaankin kertaan ja siksi pakastimen kaukaloihin kertyi sulamisvesiä. Luonnollisesti se kaikki tietenkin jäätyi sähkön kytkeydyttyä takaisin päälle ja samalla sulki kylmään vaippaansa mm. allekirjoittaneen hodarisämpylät.
Nuo sämpylät ja muutamat muut alimmaisina olleet elintarvikkeet koputtelin äsken irti jäästä, laitoin muovikaukalot sulamaan/kuivumaan vessaan ja kaadoin jäähileen sitten vessanpönttöön.
Jäämurskan vuoksi vessanpönttöni näytti erehdyttävästi pilkkiavannolta.

Yllättävän pirteä ja vahva olo. Aikaisinhan sitä tuli lähdettyä kotiin, mutta silti aamukahdeksalta havahduttua ylös tuli sekunnin murto-osassa fiilis, että voisi nukkua vähän pidempäänkin. Viimeöinen blogimerkintä ei hirveästi mielialaa kohenna. Jotenkin selvänä (vaikkakin pinnan alta ulospyrkivässä krapulassa) sitä pitää noita merkintöjä kuuden pennin filosofiointina.
Mutta ei se mitään. Tänään on oletettavasti siis sunnuntai ja Kallioblogi sai päivän hesarissa jotain palstatilaa. En ole vielä saanut lehteä (tai siitä skannattua kuvaa) mistään, joten ei hajuakaan mitä siinä lukee. Tuskin kai mitään allekirjoittaneesta kuitenkaan. Vessaraportit eivät taida kuulua järkevän journalismin piiriin.

Varsin erikoisesti nimetty kommuuni oli tänään vierailuvuorossa. Pervilä kutsui meikäläisen kommuunin tupareihin, jossa asui myös Sami, Jerome ja Inari. Neljän ihmisen kommuuni siis, jossa kukaan ei ollut mitenkään täysin tuntematon. Hienoksi asian tekee se, että luulin meneväni kommuunin tupareihin, joissa tiesin asuvan vain Pervilän. Oletin siis, että lähestulkoon kaikki muut paikallaolevat olisivat tuntemattomia…
Paikalla oli siis myös paljon muita ihmisiä. Sinänsä hienoa, kun tuntee jo paljon ihmisiä, joista ei vielä vuosi-puolitoista sitten ollut tietoakaan. Useiden nimet ovat vieläkin hämärän peitossa, mutta aina sitä samoihin naamoihin törmää tavalla tai toisella. Hyvin palkitsevaa huomata tuntevansa ja olla tunnettu. Se siis, ettei aina tarvitse olla parhaita kavereita pitääkseen hauskaa tai keskustellakseen jostain - myös “ollaan tuttuja” -pohja riittää hyvin.
Ehkä tällaisten iltojen ja öiden tärkein viesti on se, että ei ole tärkeää, kuinka paljon ihmisiä tuntee - vaan se, kuinka hauskaa voi olla niiden kanssa, jotka tuntee edes osittain. Samalla tällaiset illat muistuttavat siitä, että on olemassa niitäkin ihmisiä, joiden olemassaolo on täysin yhdentekevä. Heitä ei voi sanoa edes paskoiksi - koska idioottipaskatkin herättävät ajatuksissa tai toiminnoissa joitakin reaktioita. Ne yhdentekevät ihmiset ovat vain ilmaa. Sanoivat he mitä tahansa.
Ja kyllä. Olen humalassa. Tämä on siis kännibloggausta.