Visukinttu 3.0

Matot saapuivat tänään pesulasta 54 euron laskun kera. Hiukan tällaista kitupiikkiä harmittaa, mutta kun ajattelee heti itse pesemisen vaivaa ja haittaa, niin tuollainen pikkulasku tuntuu varsin mitättömältä. On sitä ennenkin maksettu pikkumaisuuksista, enkä edes tällä kertaa ajanut mattojen yli (insider pun intended).
Jääkaapista ei löytynyt taaskaan mitään syötävää. Päätin lähteä Efesokseen syömään ja päädyin samalla nurkkapöytään mietiskelemään ylipäätään ulkomaalaisten mahdollisuuksia ja ongelmia Suomessa työskennellessä. Kebab- ja pizzapaikkojahan kaupunki on jo pullollaan. Uusia syntyy kuin sieniä sateella ja termi “musulmaanipizza” taitaa olla jo melkein perusilmaisu etnisen ryhmän tekemää pikaruokaa kuvailtaessa.
Mietin samalla, teenkö itse ostopäätöksiä mielessäni tällainen “isänmaallisuus”. Mielestäni en. Olen varsin uskollinen asiakas, kun löydän mielestäni hyvän paikan ostaa oikeastaan mitä tahansa. Oli se sitten pizza, televisio, housut tai kebab. Efesos on ehdottomasti kaupungin paras paikka ja ei se paljoa mielipiteeseeni vaikuta, kuka siinä tiskin takana ikinä onkaan.

Pitkään siinä menikin, että tajusin, miksen ole ensimmäisestä päivästä lähtien vielä sopeutunut tähän uuteen kämppään. Ajatteiln ensin, että syy on puhtaasti muuttosekamelskassa (joka ei ole todellakaan vielä ohitse), mutta syy on ylimääräisessä tilassa.
Kolmen huoneen asunnossa kun on tilankäytön kannalta täysin erilainen tunnelma. Tilaa on ja huoneesta toiseen äänet tai tuoksut eivät kantaudu samaan tapaan kun ennen. Sohvalla istuessa saa olla tarkkana, ettei keittössä uuniin laitetut pullat pala korpuksi. Ennen valmistusmisajankohta oli selvillä kun pullantuoksu ehti sohvalle asti. (note for myself: osta munakello)
Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ennen vallitseva tunnetila ei ollut varsinaisesti tilanpuute - vaan kaikki tuntui olevan kuin käden ulottuvilla. Hallittu kaaos, niin nyt olo on kuin kartanossa. Asunto, jossa on oma kaikunsa, ei voi olla kovin järkevä.
Noh. Ehkä sopeudun tähän vielä joskus. Lisää huonekaluja, lisää epäjärjestystä ja aikaa, niin enköhän minäkin tämän vielä kämpäkseni tunnusta.
Kodiksi myöntäminen voikin sitten kestää loppuelämän.

Anteeksi vain, ne lukijat, jotka sattuvat asumaan Hämeenlinnassa tai sen ympäristössä, mutta tässä yhteydessä viittaan asuinalueeseenne maaseutuna. Melko positiivisessa hengessä tosin, joten en usko teidän pahastuvan. Pahoillani en tosin ole pätkääkään, jos niin teette, joten pahastukaa rauhassa.
Päivän ohjelmaan on siis kuulunut Katjan kanssa maaseutumatkailua. Idea pikku matkasta Hämeenlinnaan päin on kytenyt jo jonkin aikaa ja päätin sen juhannuksena. Sunnuntaina Katjakin lyöttäytyi mukaan ja aamulla pakkauduimme Palleroon ja matka alkoi kohti Etelä-suomen helmeä - Hämeenlinnaa.
Sheivasin pääni eilen illalla, mutta käsitin vasta nyt, millaista viestiä nahkapää paikallisissa patrioottimatkailupaikoissa (SA-kauppa & panssarimuseo) lähettää.
Hyvät puolet matkassa on, että Katja sai lisää julkisuutta ja todennäköisesti pääsi mainoskuvauksiin malliksi. Jossain vaiheessa teen itsestäni vielä virallisen managerin.

50. blogimerkintäni. Juhlan kunniaksi juon juuri jaffaa.
Juhannuksena ja sitä edeltävinä päivinä olen kuullut jonkin verran siitä, että Bubbels olisi vaikea peli. Hämmästelen sitä edelleenkin, koska mielestäni se on melko helppo, mutta äärettömän addiktiivinen. Itsetunnolleni tekee siis hyvää se, kun joka toinen peliä pelannut tuntuu olevan vaikeuksissa pelin läpipelaamisen kanssa. Tästä syystä tein pienen kokeen: viidestä pelistä läpi meni neljä, keskimäärin 34 minuutin peliajalla. Noin 140 000 pisteen keskiarvolla.

Onneksi juhannus on taas takanapäin. Tuntuu niin typerältä kun on kuluttanut taas pari päivää elämästään tyhjään. Itse aatto meni mukavasti, kuten voitte lukea - mutta sen ulkopuolella muut asiat saivat taas uuden perspektiivin. Ajatukset kulkevat hiljaisuudessa aivan omia ratojaan ja mustavalkoinen maailma saa harmaan eri sävyjä.
Varustin tänään asuntoani edelleen. Ostin pyykinkuivaustelineen ja pari ruuvimeisseliä vaatekaapin rakentamista silmälläpitäen.

Juhannus sitten oli ja meni. Tippaakaan alkoholia ei tullut kulutettua, joka ei - hämmästyttävää kyllä, ollut historian valossa mitenkään erityistä juuri juhannuksena. Muistikuvani mukaan kaksi edellistäkin juhannusta vietin täysin absolutistina. Eri syystä tosin.
Tällä kertaa syy löytyi autosta. Eikä mistä tahansa autosta, vaan hiilenpalasta, joka ei vielä ole saanut lempinimeään.
Silti juhannus sujui ihan mukavasti vaikka jälleen kerran jonkinlainen morkkis onkin jäänyt päälle. Kuka tahansa heteromieshän pitäisi onnistuneena päivää, jolloin tunnuslause “lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä”
sopii niin moneen paikkaan.
Hyvää nimipäivää Jarkko.

Perkele. Suomalainen sisu (ja Fiskarsin vasara) tehoaa hankoitteleviin ruotsalaisruuveihin ja ruotsalaisiin “teräs”hyllyihin.
Nih! Javisst!

Ikea on niiiiiin syvältä. Se tarvitsee todella ruotsalaisen insinöörin, joka ajattelee metallihyllyn kasautuvan kätevimmin puuruuveilla. Ei puhettakaan kunnon muttereista tai edes kuusiokoloruuveista. Insinöörin ajatusmaailmaa ei voi ymmärtää.
Sitä pitäisi olla viisaampi ja rikkaampi, että muistaisi ja voisi kiertää Ikean tapaiset paskalafkat kaukaa. “Halvalla ei koskaan saa hyvää” joku joskus sanoi ja juuri tuon keltasinisen laatikkomyymälän kohdalla se jos mikä pitää paikkaansa.
Tai - no - ehkä liioittelen. Rautanaulan (joka varmaan sekin myöhemmin havaittaisiin tinasta valmistetuksi) voisin vielä sieltä ostaa, tai jonkun muun yhtä yksinkertaisen tuotteen. Kai bangladeshilaiselle lapsityöläiselle jotain työtä pitää jättää.
Jos edellisistä kappaleista et vielä arvannut, niin kyllä - olen taistellut ruåtsalaisen hyllyn kanssa koko illan. Muuten kasaaminen meni hyvin, mutta kun hylly muuten on kasassa, niin totta munassa sen tukiristikko pitäisi ohjeiden mukaan saada metallisten hyllylevyjen takareunaan puuruuveilla. Siis mitä? Kyllähän siellä levyrungon takana olevissa rei´issä on jonkinlaiset kierteenomaiset olemassa, mutta puuruuvin kierrettä ne eivät ole nähneetkään. Olen varmaan heikko, kun en osaa painaa ruuvia niin lujaa sitä kääntäessäni, että se pakoittautuisi tuohon reikään ja sen kierteisiin.
Hemmetti että ruåtsalaiset ovat sitten typeriä. Juuri kun me alettiin voittamaan ne jääkiekossa, niin sitten ne lähetti tänne Ikean ja antoi taas uuden syyn vihata niitä.

Unenpäästä kiinni saaminen on joskus tarpeettoman hankalaa. Yleensä se on vielä sitä juuri silloin, kun pitäisi rytmiään muuttaa viisi tuntia aikaisemmaksi heräämisen suhteen - kuten juuri minulla tänään. Siellä sängyssä sitä tulee sitten pyörittyä, kierittyä. Naksauteltua niskojaan ja potkittua ylimääräisiä tyynyjä pois sängystä. Inhottavinta on se tila, kun tietää tarkalleen, ettei unta tule, mutta kun määräämättömän ajan kuluttua luovuttaa, avaa silmät ja lähtee vaikkapa jääkaapille tekemään yöpalaksi luomupizzaa, niin tajuaa ikäänkuin juuri heränneensä. Nukkumisen ja valveilla olon välillä on siis tässäkin päässä yötä jonkinlainen välitila.
Turkin valtion matkailutoimisto mainostaa MTV:llä olevansa multi-uskonnollinen valtio. Pitäisiköhän Suomen ottaa mallia?

Tuote kirjoitteli tuossa eilisessä merkinnässään siitä, että naiset näkevät säännöllisesti unia synnyttämisestä ja äidiksi tulemisesta. Ihmetteli RJ myös sitä, että on vaikea kuvitella miesten näkevän unia isäksi tulemisesta.
Omalta kohdaltani vastaus tulee tässä:
Kyllä. Olen nähnyt unta isäksi tulemisesta, mutta jotta jonkinlainen pommikin saataisiin pudotettua, niin olen myös nähnyt unta siitä, että synnytin terveen poikalapsen.
Turha kai sanoa, mitä kautta Visukinttu Junior tuli unessa maailmaan?
Voi poikaparkaa.