Visukinttu 3.0

Takana jotenkin mitäänsanomaton sunnuntaipäivä. Kovin hirveästi järkevää aktiviteettia ei ole ollut ja sosiaaliset kontaktitkin jääneet muutamaan tekstiviestiin. Suorastaan säkenöivää siis tämäkin päivä!
Sunnuntait on alunperin selvästi keksitty vain löysäilypäiviksi. Miksiköhän sitä sitten aina kokee pahaa omaatuntoa siitä, että tekee silloin juuri sitä, mihin se on tarkoitettukin?
Huomenissa sitävastoin liiketta riittää. Joka suuntaan tuntuu olevan jotain asiaa, mutta ei mitään sen tarkempaa aikataulua. Todennäköisimmin päädyn nukkumaan pitkälle aamupäivään, vääntäytymään ylös syömään aamupalaksi pakastimesta sulamaan otettua kauraleipää - ja lopulta raahautumaan kaupungille asioita hoitamaan silloin kun tavalliset ihmiset pääsevät töistä.
Ainakin muistikortti pitäisi hankkia. Yoe toi mukanaan Styltä tilaamani kameran ja sen mukana lainaksi tullut 16Mt kortti ei riitä kovin moneen kuvaan. Pakko saada suurempi. Pakkopakkopakko!
Illalla tein vielä iltapalaakin. Kalapuikkoja - perskeles! Tosimiehen ruoka nro.1! Tyypilliseen tapaani sain toheloitua sen verran, että lisättyäni öljyä pannulle puikkojen sekaan, pudotin öljypullon korkin - ja kumarruttuani nostamaan sitä lattialta, räiskähti pannulta pisara kiehuvaa öljyä kaljulleni.
Kirpaisi kivasti.
Hetken biisi: Metallica - I Disappear
do you bury me when I’m gone
do you teach me while I’m here
…just as soon as I belong, then it’s time I disappear

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus viettää lauantai-ilta kotona mukavasti ja kiireettömästi töitä tehden ja vaikka leffoja katsellen. Satuin sitten vain ohimennen kuulemaan Ninnin viettävän syntymäpäiviään Dommalla, jonne oli siis ihanpakko vääntäytyä. Täyttäähän Ninni vain kerran kol… siis - kaksikymmentävuotta.
Mikä parasta, mukaan tuli myös Yoe. Tai tarkkaanottaen tämä tulitukkainen prinsessa oli oikeastaan alkuperäinen syy siihen, että ulos tänä iltana päätin vääntäytyä.
Huomenna aion ulkoilla mahdollisimman paljon. Tämä on jonkinasteinen lupaus. Jankan blogista huomasin myös jonkinlaisen meemin maailman parhaimmista rakkauslauluista. Siispä teen tähän loppuun oman listani niistä. Kärsikää te siirappista musiikkia inhoavat tahot.
Aloitetaan uudemmasta päästä ja vasta vastikään löytyneestä helmestä, joka ei vielä ihan klassikko ole, mutta ajankohtaisena “hittinä” järkyttävän hieno biisi:
3 Doors Down - Here Without You
Everything I know, and anywhere I go
it gets hard but it won’t take away my love
and when the last one falls, when it’s all said and done.
it gets hard but it won’t take away my love
Vähän vanhempaa sarjaa edustava Otis Reddingin biisi, joka edustaa itselleni “kokemusperäistä” musiikkia, johon liittyy vähän kipeitäkin muistoja. Siitä huolimatta äärettömän hieno biisi.
Otis Redding - These Arms of Mine
these arms of mine, they are burning,
burning from wanting you.
these arms of mine, they are wanting,
wanting to hold you.
Notting Hill -leffan myötä tuli Ronan Keatingin laulamana tämä biisi hitiksi, mutta alkuperäinen Allison Krausin biisi on herkkyydessään paljon koskettavampi.
Allison Krauss - When You Say Nothing At All
the smile on your face lets me know that you need me
there’s a truth in your eyes saying you’ll never leave me
the touch of your hand says you’ll catch me whenever I fall
you say it best.. when you say nothing at all
Ei ehkä varsinainen rakkauskappale, mutta varsin koskettava teos silti, joka kertoo enemmän rakastamisen tuskasta kuin siirappisesta rakkaudesta.
Andrea Bocelli - Romanza
e cos? sono rimasto a guardare.
e lo chiamano amore,
e lo chiamano amore,
e lo chiamano amore
una spina nel cuore
che non fa dolore.
. . . ja lopuksi aivan ehdoton kuningas rakkauslaulujen saralla. Jos ette tiedä tätä biisiä, olette sivistymättömiä paskiaisia ja teidän pitää korjata tilanne mahdollisimman nopeasti.
BB King - Stand By Me
if the sky that we look upon
should tumble and fall
or the mountain
should crumble to the sea
I won’t cry, I won’t cry
no, I won’t shed a tear
just as long as you stand
stand by me. . .
(TOP-5 listan lähellä kytee myös: Eric Clapton - You Look Beautiful Tonight, Bobby Darin - Dreamlover, Elvis Presley - Can´t Help Falling in Love, Jewel - You Were Ment for Me, Khaled - Aicha, Laura Branigan - The Power of Love, Percy Sledge - When a Man Loves a Woman, jne. jne.)

Ych! Jostain syystä olo on kuin sunnuntaina. Täysin vetämätön olo, mutta ei lainkaan perinteisen krapulamainen. Heräsin klo 11 aamulla sanoinkuvaamattomaan kusihätään joka oli tietysti vaihtelua jo arkipäiväiseksi muodostuneeseen, rappukäytävästä kaikuvaan timanttirälläkän ääneen.
Eilinen rock-skenen raapaisu herätti pienen muusikon taas itsessäni. Viritin viime yönä kitaran ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun sen sain lahjaksi varmaan kolme vuotta sitten. Puolituntisen päämäärättömän rämpyttelyn jälkeen päädyin lopulta neljältä aamulla tarkastelemaan minua onnistuneempien ihmisten tuotoksia soittamalla niitä mp3-listalta aivan liian lujaa naapureiden makuun.
Se brunette ei ole vieläkään ottanut yhteyttä. Dämnit. Kohta kirjoitan etsintäkuulutuksen Cityyn.
Hetken biisi: John Gougar Mellencamp - Hurts So Good
when I was a young boy,
said put away those young boy ways
now that I´m gettin´ older so much older
I long all those young boy days
with a girl like you

. . . oli tarkoitus lähteä humaltumaan, mutta myös katsomaan Jukan kanssa Maija Vilkkumaan keikkaa Tavastialle, joka oli toisaalta pieni pettymys. Aloittelin jo seitsemän jälkeen P:n ja parin muun kanssa Ilveksessä, josta Jukka tuli noutamaan meikäläisen Tavastian puolelle kymmenen maissa. Itse keikka alkoi vasta yhdentoista jälkeen ja kesti hiukan päälle toistakymmentä biisiä.
Johtopäätöksiä Maija Vilkkumaasta (ja bändistä) tämän illan perusteella:

- Maija Vilkkumaa on vihaisten, nuorten naisten esikuva.

- Keikoilla käy 90%:sti vihaisia, nuoria naisia.

- Maija V & Co. ottaa hyvin yleisönsä

- . . . mutta ei tarjoa livenä mitään erikoisempaa kuin tavallista, ehkä hiukan keskinkertaista parempaa vääntöä lavalla.

Kaikesta huolimatta ilta oli jonkinlainen menestys. Taakse jäi sairaanhoitaja, jolta jäi käteeni numero ja vieressä istunut tyttö, jonka numeron olisin halunnut. Vasta myöhemmin tajusin vasta senkin. Harmittava takaisku.
Taitaa olla turha sanoa, mutta sinä kaunis brunette, jonka edessä olin ja joka koko ajan halusi Jukan paikalle istumaan sen ollessa poissa - ota yhteyttä. Olen vapaa ja valmis.
Hetken biisi: Maija Vilkkumaa - Timantti
kyllä silloin sain puhua kun halusin kiittää
minä tahdoin muuta ja ne sanoi nyt riittää
niin laivan keula halkoo merta kuin timantti lasia leikkais

Loistava päivä takana. Aurinko muistuttaa itsestään tasaisin väliajoin ja vaikka selkää pitkin välillä hiki valuukin, niin on kiva että on kesäkesäkesä.
Tintin kanssa stockalla lounastelun jälkeen kävin postissa lähettämässä yhden pikapaketin töiden merkeissä Kuopioon ja tiskin toisella puolella oleva alipalkatun oloinen jamppa aloitti dialogin:

Onko sulla tälle osoitteelle tarkempaa postiosoitetta tiedossa, kuin tää postilokero-osoite? Ne kun veis tän paketin perille asti.
Ei mulla sitä ole, mutta kyllä ne on sen aiemminkin siellä perille osanneet viedä.
Ai no joo. No kyllähän ne noilla pikkupaikkakunnilla kaikki toisensa tuntee.

Niin. Kuopio. Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki ja melkein 90 000 asukasta. Onhan se pikkupaikkakunta - todellakin. Ajattelin kyllä vielä kysyä piruuttani, että kuinka monta sukupolvea kaverin perheestä on asuneet kehäkolmosen sisäpuolella, mutten enää kehdannut vääntää veistä haavassa.
Tosin ei Kuopiossa ihan kaikki parhain päin ole. Viimeisten tietojen mukaan Jorma Uotinen aikoo tanssia siellä alasti.
Hetken biisi: Happoradio - Pois Kalliosta
olen olllut täällä pitkään
aivan liian pitkään
päästäkää mut pois kalliosta
viekää vaikka maalle
kalliolle, kukkulalle

Jaahas. Tässä se nyt on. Se uusi blogi / päiväkirja, jota olisi tarkoitus alkaa pitämään vähän vapaammin kuin sitä aiempaa.
Vanhempi Kitupiikki.com pitäisi tätä luettaessa olla jo kadonnut - tarkemmin sanottuna Saksaan, josta domain löysi uuden kodin. Toisaalta tuntuu kuin olisi luopunut vanhasta hyvästä asunnosta, mutta toisaalta olen melkoisen helpottunut. Se alkoi suoraansanottuna ahdistamaan, kun näki jatkuvasti siellä vierailevia - liian tuttuja ihmisiä. Taisin joku kerta vuosi-puolitoista sitten sanoakin, että ensimmäisen kerran kun äitini käy sivuilla - lopetan ne.
Ja syytä on uskoa, että vaikka äiti ei siellä käynytkään, niin jotain sinnepäin kuitenkin.
En oikeastaan tiedä, mitä tähän kirjoittaisi. Ensimmäisen merkinnän kirjoittaminen taitaa olla vaikeaa kenelle tahansa, mutta minulle tulee mieleen vuonna 2001 kirjoittamani ensimmäinen merkintä tämän sivujen edeltäjään:
Tänään aloitin tämän päiväkirjan kirjoittamisen. Tuntuu jotenkin typerältä kirjoittaa asioita ylös, joille ei ole mitään järkevää käyttöä. Höh. Olen muutenkin väsynyt kuin silakka pesukoneessa. Koko yö on mennyt valvoessa unetonta yötä ja tehdessä näitä kitupiikki.com -sivuja. Mutta mitäs tässä. Parin päivän päästä on odotettavissa silmäleikkaus. Pelottaa taas niin perkeleesti.
Hetken biisi oli silloinkin. . . .
Bruce Springsteen - I´m On Fire
sometimes it’s like someone took a knife baby
edgy and dull and cut a six-inch valley
through the middle of my soul