"Hei Olli-Pekka! Tuu ikkunaan!"

| No Comments

Viikonloppu taas takanapäin ja elämä edessä. Tai ainakin työelämä. Nyt on hyvä hetki alkaa muistelemaan kulunutta viikonloppua...

Ensinnäkin, Rajamäellä vietetyt syntymäpäivät/saunajuhlat olivat varsin mainiot. Emäntä teki hillittömiä ja varsin hienostuneita mättöjä varsin montaa eri laatua, vaikka vieraille olisi kelvannut kehnompikin eines. Nukuin yöllä sängyssä, jonka myin isäntäväelle aamulla. Sinänsä kätevä tapa myydä huonekaluja - ihan vinkkinä vaan ihmisille, jotka haluatte päästä omista romppeistanne eroon. Kantakaa ne ensin kavereille ja sitten kieltäytykää viemästä niitä enää pois.

Lauantai-aamu kuitenkin sarasti hiukan heikkohappisena. Olihan ilta venynyt hiukan pitkäksi, mutten ollut viimeinen joka unten maille hiippaili. Juhlissa oli vielä ehditty vähän toikkaroimaan ja hajoittamaan konjakkilasi puulattialle. Tästä muistona oli paitsi sirpaleita olohuoneessa, myös kiva ilmiö, joka pakotti sukat liimautumaan lattiaan. Ilmeisesti isäntäväelle tuli lattianpesuhommia, josta pahoittelut (vaikken syypää tapahtuneeseen ollutkaan). Onneksi emäntä ei niin paljoa vihoitellut, että olisi jättänyt Excalibur-vispilällä tekemättä aamiaiseksi munakasta.

Rajamäeltä lähtiessä sivistyksen pariin satoi sitten perkeleellisen paljon räntää - tai ainakin se vaikutti siltä. Eihän sitä kovin usein ole päässyt vielä näkemään... Pari kanssajuhlijaa kehäkolmosen sisälle kyydittyäni ajelin myös itse kotiin - ja zombeilin koko illan ihan kiltisti kotioloissa.

Lauantain varsin flegmaattisen annin jälkeen vietinkin tämän sunnuntain ulkoilmoissa. Heräilin jo yhdeksän maissa, hätistelin ihmisiä aamiaisseuraksi tekstiviestein, nukuin hiukan lisää ja lopulta vaivauduin Engeliin Oopan kanssa klo 12.15 vain huomataksemme, että paikka on totaalitäynnä. Raxin (!) ja muutaman muun ruokatarjoilua harrastavan yrityksen ovia kolkuteltuamme päädyimme ketjuravintolaan vetämään rasvamätöt.

Tästä syystä energiaa pitikin loppupäivä kuluttaa kameran kera ulkoilmoissa. Ihan pimeään asti. Ja pelkästään siksi, että saataisiin Keilaniemestä pimeäkuva.

Ja saatiinhan se. [kuva Oopan]

Leave a comment