Voimapalloja ja sinappia

| 2 Comments

Hankin muutama päivä sitten voimapallon. Olen varmaan myöhäisherännäinen (kuulin kyseisestä pallosta varmaan jo neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa), kun kaikki muut olivat näitä palloja jo kokeileet tai hankkineet sellaisen. Jokatapauksessa, aika hämmästyttävä laite ja ennenkaikkea hauska.

Sitävastoin, kirjoitankin nyt sinapista. Tarkemmin sanottuna Turun Sinapista. Kuten monet minuakin ennen ovat sanoneet, niin Turun suunnalta ei tule mitään hyvää ja kun vuonna 2003 sen valmistus siirrettiin Ruotsiin, niin sehän oli kuin kansallisaarteen ryöstö. Jos tuotteen markkinaosuus on pudonnut (vain) 20 prosenttia, sanoo sekin tietysti jotain kulutustottumuksista. Kuten monet muut, olen siirtynyt Auran Sinappiin.

Mielenkiintoista, miten ihmisten tottumukset muuttuvat hyvinkin pienten asioiden myötä. Itsestäänselvää on, ettei se Turun Sinappi ole miksikään muuttunut siitä, että sen valmistus siirrettiin muutama sata kilometriä lounaaseen päin. Tuote itsessään on siis sama, mutta sen identiteetti, johon brändi nojasi koko elinaikansa (yli 50 vuotta!) katosi päätöksen myötä. Toki Unileverillä ollaan varmasti jälkikäteen laskettu moneen kertaan, että kannattiko siirto. Markkinaosuuden lasku vs. valmistuksen kannattavuus. Todennäköisesti on kannattanut, sillä mitään suurempia muutoksia markkinointiin ei ole tullut. Ihmiset ostavat edelleen sitä, mikä on helposti saatavilla ja mikä on odotetusti riittävän hyvän makuista.

Huomioitta ei tietenkään voi jättää myöskään Turun Sinapin pakkauksen parempaa suunnittelua. Täsmälleen sama metalliputkilohan se on kuin kotimaisella kilpailijallaankin, mutta jotenkin se "Turkulaisen" design miellyttää enemmän silmää...

Ei se silti mihinkään päätöksiin pysty vaikuttamaan, sillä tähän talouteen ei osteta muuta kuin Auraa. Nih.

Den glider in.

2 Comments

Se maku nimenomaan muuttui hieman valmistuspaikan mukana. Sain tilaisuuden maistaa molemmissa paikoissa valmistettua Turun Sinappia ja eron huomasi selvästi. Turkulainen oli parempaa.

Juu, kyllä näin on. kysymys onkin periaatteellinen, eikä makukysymys. On jokaisen suomalaisen perusvelvollisuus vastustaa monikansallista kulttuuria, jolla rikotaan omaa identiteettiämme. Suosi suomalaista pitäisi olla perusprinsiippejämme vielä tänäkin päivänä.

Leave a comment