joulukuu 2007 Archives
Tänään havaitsin, että 3B on sitten tosi kaupunkilainen kulkuväline. Normaalistikin olen monta kertaa törmännyt laitapuolen kulkijoihin - eli mm. spurguihin - raitiovaunuissa, mutta tämänkertainen tapaus oli ihan jotain uutta.
Paremmin tilannetta kuvaa se, että olette varmasti jokainen joskus olleet linja-autossa tai raitiovaunussa silloin kun kyytiin nousee iso ryhmä koululaisia? Ensin sitä olette ihan rauhallisesti joukkoliikennevälineessä, pohditte niitänäitä ja mietitte, oliko se jääkaappiin unohtunut maito mennyt eilen vai toissapäivänä vanhaksi - ja pam - yhtäkkiä ympärillä on toukka-asteella olevia pikkuihmisiä enemmän kuin laki sallii ja pää kestää. Jokainen kulkuvälineen penkki on täytetty skidillä.
Nyt sitten tuohon kuvitelmaan korvaatte pikkuihmiset spurguilla ja avohoitopotilailla ja laitatte ne raitiovaunuun jo sitä edeltävällä pysäkillä, missä sinä nouset kyytiin.
Avot!
Ei tässä aatossa juuri mitään erikoista ollut. Mitä nyt kaupunki tuntuu hiljaisemmalta kuin onkaan. Kävin sen erikseen toteamassa iltareippailulla kameran kera, josta tuloksena tuli muutama kuvakin.
Kun joulu tuli vietettyä jo lokakuussa, niin ei ihme, että sitä on nyt vähän poissaolevan tuntuinen. Ei ole ollut joulumieltä ei. Lähimmäksi sitä on päässyt silloin, kun kävin eilen heittämässä ex-naapurille joulupaketin. Eräs toinen lahjansaaja karkasi varoittamatta Lappiin, joten se jäi sitten jakamatta ajoissa, mutta milloinpas sellaisia jouluja olisi, jolloin kaikki lahjat olisin jakanut ajoissa?
Huomenna systerin luokse viettämään joulusta se, mikä on jäljellä. Syödään hyvin (ei kinkkua, eikä laatikoita), avataan parit lahjat ja saunotaan.
Onneksi parin päivän päästä voi palata arkeen. Nyt pitäisi välipäivät pitää itsensä kiireisenä sosialisoinnin suhteen. Uudenvuoden suunnitelmatkin ovat vielä auki, mutta eiköhän jotain vaihtoehtoja eteen tule. Toivottavasti.
Ai niin, tuolla Uspenskilla vieraillessani huomasin pääsisäänkäynnin sisäpuolella varashälyttimen. Kävi siinä sitten teologis-väritteinen kysymys mielessä, että mihin Jumala tarvitsee varashälytintä?
Olen viimeisen parin viikon sisällä käsittänyt melko konkreettisesti, että karaokeen on kehitetty versio "Aikuisesta naisesta" siksi, että humalaiset naiset voisivat saada hyvän syyn huutaa keuhkojensa täydeltä.
Hankin muutama päivä sitten voimapallon. Olen varmaan myöhäisherännäinen (kuulin kyseisestä pallosta varmaan jo neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa), kun kaikki muut olivat näitä palloja jo kokeileet tai hankkineet sellaisen. Jokatapauksessa, aika hämmästyttävä laite ja ennenkaikkea hauska.
Sitävastoin, kirjoitankin nyt sinapista. Tarkemmin sanottuna Turun Sinapista. Kuten monet minuakin ennen ovat sanoneet, niin Turun suunnalta ei tule mitään hyvää ja kun vuonna 2003 sen valmistus siirrettiin Ruotsiin, niin sehän oli kuin kansallisaarteen ryöstö. Jos tuotteen markkinaosuus on pudonnut (vain) 20 prosenttia, sanoo sekin tietysti jotain kulutustottumuksista. Kuten monet muut, olen siirtynyt Auran Sinappiin.
Mielenkiintoista, miten ihmisten tottumukset muuttuvat hyvinkin pienten asioiden myötä. Itsestäänselvää on, ettei se Turun Sinappi ole miksikään muuttunut siitä, että sen valmistus siirrettiin muutama sata kilometriä lounaaseen päin. Tuote itsessään on siis sama, mutta sen identiteetti, johon brändi nojasi koko elinaikansa (yli 50 vuotta!) katosi päätöksen myötä. Toki Unileverillä ollaan varmasti jälkikäteen laskettu moneen kertaan, että kannattiko siirto. Markkinaosuuden lasku vs. valmistuksen kannattavuus. Todennäköisesti on kannattanut, sillä mitään suurempia muutoksia markkinointiin ei ole tullut. Ihmiset ostavat edelleen sitä, mikä on helposti saatavilla ja mikä on odotetusti riittävän hyvän makuista.
Huomioitta ei tietenkään voi jättää myöskään Turun Sinapin pakkauksen parempaa suunnittelua. Täsmälleen sama metalliputkilohan se on kuin kotimaisella kilpailijallaankin, mutta jotenkin se "Turkulaisen" design miellyttää enemmän silmää...
Ei se silti mihinkään päätöksiin pysty vaikuttamaan, sillä tähän talouteen ei osteta muuta kuin Auraa. Nih.
Den glider in.
Katselin äsken televisiosta pätkän Nanjingin verilöylystä kertovaa dokumenttia. Vanha kiinalaisnainen kertoi siinä haastattelussa:
Näin kun äitini raiskattiin, jonka jälkeen minutkin raiskattiin. Nyt siitä voin jo kertoa, enkä välitä vaikka minulle naurettaisiinkin.
Vaikka alunperinkin olen kummaksunut kulttuuria, mikä saa kansakunnat tekemään julmuuksia kuten Nanking - niin kummaksun myös niitä, jotka ajattelevat nauravansa tuollaiselle.
Viimeisestä postauksesta onkin melkoinen aika jo. Kuten ex-Naapurille sanoin perjantaina Guitar Hero & oluenjuonti -session jälkeen, ei pitkään aikaan ole ollut oikeastaan sellaista akuuttia tarvetta kirjoittaa. Ei se ole siitä, etteikö kirjoitettavaa/sanottavaa olisi ollut, mutta jostain syystä kirjoittamiselta on kadonnut se samanlainen hohto kuin aiemmin. Johtuneeko siitä, että pitkin internettiä kukaan ei enää fanita "Visukinttu-Jarkkoa" tai oven takana ei olekaan enää aamuisin fanityttöjä pyytämässä nimikirjoitusta pakaraan. Tätäkö se tavallinen elämä sitten onkin? Ärsyttävää.
Tosiaalta, paljon on todellakin tapahtunut - jopa sellaisia asioita, mitä ei täällä viitsi kertoa, mutta sanottakoon, että niistä asioista ja niiden korrektista ilmaisutavasta blogeissa käytiin kerran keskustelua Juniksen kanssa.
Guitar Hero on tavoittanut meikäläisessä sisäisen kitarasankarini. Tuohon hemmetin minikitaraan jää auttamatta koukkuun ja vähänkin sopivaa biisiä radiosta kuullessaan huomaa hakevansa riffejä vasemman käden sormilla. Nyt pitäisi vain löytää lisäkitara jostain kaupasta. Citykäytävän Tilt sanoi niiden olevan loppu, joku toinen kauppa sanoi, ettei niitä edes ole saanut. Vituttaa vähän silti, kun ei pääse kepittämään oikein kunnolla kaverin kanssa, paitsi lainakitaralla.
Onneksi ei mene enää montaa päivää, kun tämä pimeys alkaa pikku hiljaa taas väistymään. Enää 3-4 kuukautta pimeyttä, kylmyyttä ja kosteutta. Sitten alkaa kevät. Sitä odotellessa pitää vain sietää säätä ja toivoa, että työkiireet ynnä muut vievät aikaa sen verran, ettei viikkojen ohitusta edes huomaa.
