Jos joku huomasi, niin tässä viime päivinä, tai melkein jopa viikkoina, ei tässä blogissa ole hirveästi ollut mitään uutta sanottavaa. Lähinnä siksi, ettei ole mitään uutta sanottavaa. Life goes on ja sitä samaa rataa.
Jo aiemmin tekemäni merkinnät vanhoista tapahtumista (kuten Joulun järjestäminen jo lokakuussa) nousevat mieleen ihankuin olisivat tapahtuneet eilen. Samaten sen tuntemattoman tytön hymy julkisessa liikennevälineessä, josta on jo yli kolme viikkoa - vaikka tuntuu, että se tapahtui kuin aamupäivällä.
Elinrytmi on sekoittunut täysin. Sitä nukkuu öisin aivan liian vähän, vain muutamia tunteja ja tuntee silti olevansa ihan ok. Paskanmarjat, sanon minä. Se ei ole "ihan ok", että meinaa aamuisin paskantaa epähuomiossa pesukoneeseen, vain sen vuoksi, että se on siinä wc-pöntön vieressä ja molemmissa on jonkinlainen helposti perseellä tukittava kammio.
Vielä muutamia viikkoja - tai jopa päiviä - aiemmin olisin syyttänyt tästä levottomasta elämäntilanteesta työtä ja sen tarjoamaa stressivaikutusta. Nyt, kun tämän vuoden puolella on enää kaksi deadlinea ja uudet kasvot toimistolla hoitavat entistä enemmän juuri minun työtaakastani, ei tällaisiin ylellisyyksiin ole varaa. Pitää vain turtua siihen, että olen niin samperin saamaton ihminen, etten enää osaa kehittää mitään piristävää tekemistä. Huominen salivuorokin tuntuu lähinnä ajanhaaskuulta. Enkä helvetissä osaa viettää edes lomaa. Sen vuoro on torstaina, jolloin kenties vietän vapaapäivän (joka tosin kuluu osin hammaslääkärissä).
Lääkäristä puheenollen, huomenna tiistaina pitäisi mennä lääkäriin. Juuri sille pumpputohtorille, joka sitten huomenna todennäköisesti toteaa, että olen ylirasittunut, kovaa vauhtia keski-ikäistyvä (tai jo keski-ikäistynyt) naurettava työnarkomaani, jonka yhteiskunnallinen tuottoarvo on hyvää vauhtia rapistumassa kohti kuusikymmentävuotiaan mummoihmisen tasoa. Paitsi että mummot osaavat neuloa villasukkia ja leipoa piirakoita. Enkä minä osaa niistä kumpaakaan.
Ehkä viime viikkojen pienet laskusuhdanteet ovatkin vain sellaisia normaaleja, kollektiiviseen syysmasennukseen kuuluvia matalalentovaiheita, jotka parannetaan perinteisesti joko viinalla tai uuden hömppöpömppö-teknologiakehityksen kirkasvaloilla. Ongelma on vain, että taannoisen bilekeikan jälkeen tuo viinanjuonti taisi jäädä melkoisen tehokkaasti minimiin ehkä seuraavaksi 1-2 vuosikymmeneksi ja kirkasvalolamppu on muutoinvain niin hemmetin typerä keksintö, ettei sellaista kehtaa ostaa. Tosin kuulin jostain sellaisesta valoherätyskellosta, joka talvisin (tai varmaan myös kesäisinkin) herättää unen perukoilla notkuvan laiskimuksen nostamalla koko ajan lamppunsa (ja samalla omistajansa makuuhuoneen) valon määrää. Eli vähän niinkuin auringonnousu, paitsi ei ihan niin luomua. Ongelmaksi tuo kuitenkin tulee siinä, että normaalissa, hyvin aamuflegmaattisessa tilassani valon tasainen nousu päätyy johonkin ennenpitkää jonnekkin kahden miljardin candelan paikkeille, jonka vuoksi Olkiluodossa käynnistetään uusi reaktori ja makuuhuoneeni seinät sulavat. Kenties niissä samoissa vaiheissa saattaisin herätä myös "valon asteittaiseen nousuun".
Ai niin. Yksi suurimmista vitutuksen aiheista on myös ne perkeleen joulumainokset. Stockmannilla on alettu jo joulurallatuksia soittaa keskusradiosta, viikonloppuna havaitsin aikatalossa joulukuusen ja ei ne hemmetin jouluruuhkatkaan kovin kaukana ole.
Anteeksi valtakunta, mutta saisinko ihan oikeasti tänä jouluna vapautuksen jouluhömpästä? En aio kenellekkään muulle ostaa mitään lahjoja, paitsi ehkä itselleni ja niille, joille ihan oikeasti, sattumalta, löydän järkevän ja käytännöllisen lahjan. Tai sitten vain sellaisen, jonka ihan oikeasti haluan antaa juuri sille henkilölle. Sitä kai sanottaisiin ajatuksella annetuksi lahjukseksi.
Toisekseen tämänhetkinen olotila ei anna hirveästi hyvää merkkiä rauhalliselle joulunalusfiilikselle. Vähempää ei voisi juuri kiinnostaa se, että muut ihmiset ovat saavuttamassa jonkun henkilökohtaisen nirvanan ostaessaan pikku-Petterille joulun uusimman (kiinalaisen lelutehtaan viisivuotissuunnitelmaa tukevan) hittilelun tai perheen äiteelle leipäkoneen, kun tekisi itse mieli kuristaa jokainen joulupukki, jonka näkee. Pitäisi varmaan hyvissä ajoin linnoittautua turvaan siltä saasteelta, mitä mainonnaksi kutsutaan.
Tarkkaanottaen, nyt kun alan kunnolla paasaamaan (mitä muuta tekisin, nukkuisin vai?) joulusta, niin miksi helvetissä joku kansanedustaja ei tee jotain aloitetta siitä, että joulumainonta (jonka tunnusomaisena ominaisuutena pidettäköön mm. punaisen värin, joulupukin tai muun sesonkiluonteisen hahmon käyttöä) pitäisi kieltää lailla, paitsi 8.12.-24.12. väliseksi ajaksi. Me, jotka emme halua satunnaisella ravintolakäynnillämme jumittua kuuntelemaan tiernapoikia tai ahdistumaan Tapani Kansan viidettäkymmenettä joululevyä mainostavista televisiomainoksista voisimme ihan rauhassa masentua koko alkutalven ja itsenäisyyspäivän jälkeen syödä kotona katsellen televisiostamme vain YLE:n kanavia.
Siis jumalauta. Vastaava laki säädettiin ilotulitteista aiheutuvalle melusaasteellekkin. Mikä helvetti niissä tonttulauluissa on jotenkin parempaa?
Jos teet aloitteen tuohon lakiin saat minun tukeni.
Eiiiiiii!!!! Mä rakastan jouluhömppää. Se on ainut asia, joka saattaa nostaa edes vähän tästä alakuloisesta tunnelmasta. Älä kusivinttu- kulta mene sellasta aloitetta tekemään, äläkä moisia pahoja ajatuksia ala istuttamaan ihmisten päähän:)
Nöyrimmästi pyytäen MÄ:)
mä rakastan tiernapokia!
missä niitä on?
heti sinne...
heerootes, hään se oolii...
Eiks koko joulun viettämisen voisi kieltää kerran. Ihan vaan vittuiluna kaikille muille.
Tai sitten sellainen laki, että joulu kestäisi marraskuun alusta kesäkuun loppuun saakka ja kaikkien pitää osallistua sen viettoon joka päivä ja antaumuksella. Samoin joulun kaupallistaminen vietäisiin täydelliseen ääripisteeseensä. Ei voi ostaa mitään muuta kuin joulurihkamaa ja -lahjoja.
Luulisi sen hömpän seuraavana vuonna vähentyvän ihan omalla painollaan ...